Lanka-Lauantai

Eilen vietettiin pitkäperjantaita vanhempieni luona ruokailun merkeissä, sillä perinteinen sunnuntairuokailu ei onnistu, koska lähdemme huomenna hotellireissulle Tallinnaan siskon perheen kera.
Äippä oli pistänyt parastaan ja tarjolla oli uunilohta, kalkkunaa ja lammasta punaviinikastikkeessa. 🙂 Tuli ehkä syötyä pienehkö ähky. 😛

Tänään oltiin miehen tytön kanssa aamu keskenämme, kun mies lähti töihin pitkää rupeamaa tekemään.

Päivällä lähdettiin linja-autoilla seikkailemaan siskoni luokse ja kävellessä eksyttiinkin vähän. Miehen tyttö totesi illalla, että: ”Me vaan luultiin, et oltiin eksyksissä mut ihan oikeeseen paikkaanhan me löydettiin, ei sillon olla eksyksissä.” Mua alkoi naurattaa lapsen pettämätön logiikka.

Päivä koomailtiin systerin kanssa lasten maalaillessa sormiväreillä ja leikkiessä pihalla. Miehen tyttö sai uuden kaverikin, tutkivan kuulema leppäkerttuja yhdessä. Normaalisti ruoasta ronkelehtivä tyttö söi kanarisottoa pari lautasellista, eikä nirsoillut edes kasviksista. Näköjään eksyneenä hortoilu kasvattaa ruokahalua. 😛

Illalla mentiin vielä uimaan siskon ja siskon nuoremman pojan kanssa. Vanhempi poika ei käteen saadun haavan vuoksi ei voinut lähteä uimaan. 🙁

Kun kotiuduttiin, niin tyttö söi iltapalaksi kolme palaa leipää, joi mukillisen kaakaota, söi neljä keksiä ja yhden soija-jugurtin. Eittämättä itselläkin oli uinnin päätteeksi nälkä. 🙂

Huomenna onkin aikainen herätys, kun lähdetään aamulaivalla Tallinnaan. Miehen veli tulee tänne hoitamaan kissoja siksi aikaa. 🙂

Lyhyt postaus tänään!

-M-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *