Tänään onkin sitten ollut ”vietä aikaa sairaalassa” – päivä.
Ensimmäisenä lampsin kirurgin vastaanotolle, ja herra Kirurgi oli myöhässä liki puoli tuntia. Onneksi mulla oli Janne Ahosesta kertova Kuningaskotka – kirja mukana, jota lueskelin odotellessani.
Kun tapasin vihdoin ja viimein Herra Kirurgin, niin käytiin läpi leikkausasioita. Viiltohaavasta tulee siisti, sen ei pitäisi olla hirveän kauaa kipeä ja äänihuulihalvauksen riski on pieni, niitä nykyään tulee kuulema hyvin vähän. Tämä tieto rauhoitti.
Seuraavaksi kirurgi kertoi, että menen leikkauspäivän aamuna sairaalaan, jossa minut leikataan päivällä, yleensä leikkauksesta kotiudutaan seuraavana päivänä, eli vain yksi yö sairaalassa ja sitten pääsee kotiin toipumaan. Tämäkin toeto rauhoitti. Leikkaus tapahtuu nukutuksessa… Tämän tiesin, mutta se tieto ei rauhoittanut, pelkään nukutusta.
Sen jälkeen kirurgi sitten katsoi minua ja totesi, että: ”Yleensä nää leikkausjonot on 6kk:n mittaisia, mutta sulle mä laitan tämmösen kiireellisyystäpän, koska tohon sun silmäoireyhtymään ei ole saatu lääkkeillä oikeanlaista vastetta ja sen takia on kiire.” Taas tieto, joka rauhoitti.
Kirurgin kanssa rupattelun jälkeen sain sitten sairaanhoitajalta vielä tarkempia tietoja ja keskusteltiin tarkemmin käytännönasiat läpi. Leikkauksen jälkeen ei saa urheilla, ei saa saunoa, eikä uida kahteen viikkoon. Tikit on sulavat, joten niitäkään ei tartte poistattaa erikseen… Se tieto myös rauhoitti sillä mikään ei oo inhoittavempaa, kuin kaulaa lääppiva tuntematon hiippari (Koskee myös sairaanhoitajia). Eli nyt sitten odotan kirurgilta kirjettä, josta selvinee leikkausajankohta ja tarkempia selvityksiä. Leikkausosaston tiedänkin. 🙂
Kirurgin jälkeen siirryin tupakkipaikalle ilmoittelemaan kaikille kahden kuukauden jonotusajasta ja sen jälkeen luin Kuningaskotka – kirjaa ja join kolme kupillista kahvia. 😉 Musta tuntui, ettei se myyjä olisi halunnut enää myydä mulle kolmatta kupillista, mutta minkäs addiktioilleen voi. Minä olen kofeiinin orja.
Yhden aikaan pääsin kortisonitiputukseen. Se meni jo rutiinilla, huomenna voidaan ihailla taas mustelmia. Se, mikä on hyvää, niin kortisonista ei enää tule niin karmeaa makua suuhun. 🙂 Tai sitten mä olen jo tottunut kyseiseen aineeseen. Neljä kertaa enää sitä kidutusta jäljellä. Toiseksi viimeisen kerran yhteydessä on laboratoriokokeet ja viimeisen kerran yhteydessä on endokrinologin konsultaatio. Viimeiselle kerralle paras ystävä tulee mukaan ja korkataan lasten skumpat viimeisen kerran kunniaksi. Viimeinen kerta on siis maaliskuun puolessavälissä. 🙂
Kun kortisoni oli ohi lampsin ahdistuneena samassa sairaalarakennuksessa sijaitsevaan päivystykseen. Mulla oli nimittäin eilen illalla alkanut vasemman jalan, vasemman käden ja kasvojen alueen puutuminen. Samalla kun kerran olin sairaalassa niin päätin mennä kuluttamaan aikaa päivystykseen ja etsiä syitä toispuoleiselle puutumiselle. Musta otettiin sydänfilmi ja tutkittiin puristus ja pupillien reagointi. Sitten siirryin odottamaan lääkärin vastaanottoa noin tunniksi. Lääkärin vastaanotolla tein pari ”sirkustemppua”. Sirkustemppujen ja oireiden perusteella neurologinen syy poistui, koska puutumus ei ollut puutumusta vaan ”tikuttelua” ja liikeradat ja tasapaino oli normaalit. Mutta sitten mut lahetettiin vielä poissulkeviin verikokeisiin ja niiden tuloksia odoteltiin tunti, jonka jälkeen lääkäri vakuutti edelleen, ettei usko neurologiseen syyhyn, koska oireet ei ole pahentuneet puolessa vuorokaudessa, mutta kehoitti hakeutumaan heti hoitoon, jos oireet pahenee ja perjantaille luvassa kontrollikäynti vielä.
Tosin päivystävä lääkäri sanoi ihan suoraan, että kilpirauhassairaudetkin aiheuttaa äkillistä puutuneisuuden tunnetta tai mulla saattaa olla joku hermo puristuksessa. No, syytä etsitään. Pääasia, että neurologiset ongelmat on poissuljettuja.
Kävin kaupassa ostamassa kissoille kasan ruokaa ja kannoin kamat himaan, kotona härväilin omiani ja kas vain! – puutuneisuus katosi. Mä mietin osittain jo eilen illalla/yöllä, että voisiko oireilu olla psykosomaattista, koska kirurgiaikaa olen tässä viimeisen muutaman kuukauden aikana odottanut ja jännittänyt.
****
Mulle ja miehelle tarjottiin tänään asumisoikeusasuntoa Vantaalta, kohtalaisen idylliseltä rivitaloalueelta. Tarjolla olisi 77m2 kolmio, varustettuna saunalla, vaatehuoneella ja kohtuullisen tilavanoloisella kylppärillä. Mielestäni positiivinen puoli on se, että kyseinen asuinrakennus on yhdessä tasossa ja oma pihantapainen asunnosta myös löytyy.
Varmaa ei tietenkään ole se, että saadaanko/otetaanko asunto, mutta siinä samassa taloyhtiössä on kolme leikkipihaa ja pieni urheilukenttä ja jos ajatellaan mieheni tytärtä, niin tuollaisella asuinalueella saattaisi olla tytöllekin leikkikavereita. Myös sisko perheineen asuu lähellä ko.paikkaa.
Helsingistä Viikistä oli ilmeisesti myös tullut tarjous, mutta koska se oli tullut miehelle, niin en saanut ihan täyttä tolkkua. Kolmio sekin, kerrostalon 1.kerros n.80neliötä, sauna ja lasitettu parveke. 😀 Ei pöllömpi sekään. 🙂 Mutta tutkitaan ja katsellaan tilannetta, asunnon saaminen ei kuitenkaan ole 100% varmaa noissa asumisoikeusasunnoissa, kun asunnon saa numerojärjestyksessä, eikä tarveharkinnan mukaan.
Mutta katsotaan kuinka käy!
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!!!
-M-