Toukokuu on loppusuoralla ja tää blogi on joutunut kärsimään hiljaiselosta. Mä en ole jaksanu kirjoittaa ja yksi syy varmasti on se, ettei vaan ole oikeastaan keksinyt, että mitä ja miten kirjoittaisi.
Sädehoitoja on tänään takana 5/11. Käytännössä mä siis ravaan Meilahteen ja takaisin yksitoista kertaa ja nekään kerrat ei mene putkeen, vaan esimerkiksi huomenna ja perjantaina huolletaan laitteita, joten säteilystä on vapaata.
Toukokuun alussa mulle teehtiin naamamuotti, joka valettiin suoraan kasvoille, sitten oli magneettikuvauksia ja tietokonetomografiaa ja verikokeita ja lääkäreiden tapaamista ja muuta vastaavaa hauskaa.
Ja nyt on sädehoidot päällänsä, kera iki-ihanan kortisonin, joka aiheuttaa mulle vaikka ja mitä oireita. Ensin lihas- ja nivelkivut, sitten tulee hikoilu ja nyt ollaan jo lenssuvaiheessa, eli kurkku on kipeä ja yskittää. Normaalisti näiden oireiden kehittymiseen on mennyt kuukausi ja ne on tapahtuneet asteittain, mutta koska nyt on lyhyt kortisonikuuri, niin ilmeisesti oireetkin tulee nopeasti. 😛 Mähän olen siis sairauslomalla noiden kortisonioireiden takia, en sädehoidon vuoksi.
Eilen sädehoito oli aikaisin aamulla ja niinpä sitten ennen kukon heräilyä hiippailin matkaan. Sädehoidon päätyttyä ajattelin kipaista Meilahdesta Helsingin keskustaan pääpostille äänestämään ennakkoon ja päätin, että kävelen, kun ei matka niin pitkä ole, kun aurinkokin paistaa. Noh, viisi kilometriä myöhemmin ajattelin toisin, se matka Mannerheimintietä pitkin on yllättävän pitkä. No, äänestin kuitenkin. 😀 Tulipahan sekin hoidettua pois alta. 🙂
Eilen illalla tässä taloudessa oli myös pienehköä yhteistä aktiviteettia. Kuningatarampiaien oli aloittanut pesätekopuuhia meidän parvekkeen pöydän alle ja me ei ois varmaan mitään tajuttukaan, mutta kissat hiffasi moisen rakennelman ja siellä hengaavan ampiaisen ja nämä kaksi suurta metsästäjää päättivät yksissätuumin häätää ampparin pois ja sen jälkeen mies kävi imuroimassa pesän jämän pois. Tän tyyppisiä ilta-aktiviteetteja meillä.
Tänään lampsin taas vaihteeksi aamusta Meilahteen ja näin ihan livenä ohimennen Toni Wirtasen. 🙂 Päivä parani. 🙂 Tänään tulin Meilahdesta suoraan kuitenkin kotiin ja ihan julkisia kulkuneuvoja hyödyntäen. Sateesta johtuen maa oli märkää ja lenkkarissa luonnollisesti pohjassa reikä. Pikkusen alkoi pänniä.
Sädehoito alkaa tuntumaan silmälihaksissa ja mun silmälihakset tuntuu kipeiltä, tätähän se lääkäri mulle kertoi, mutten mä ajatellut sen ihan tältä tuntuvan.
Mä olen muutenkin aika-ajoin kypsä kaikkeen. Turhauttaa ja masentaa monetkin asiat. Tällä hetkellä turhauttaa kaikki nää hoidot sivuoireineen ja sitä kautta sitten koko muukin elämä. Mä en odota täydellistä ymmärrystä mistään, mutta olen huomannut alkavani viihtyä sairaalassa, siellä ei kukaan kysele mitään, vaan kaikki ollaan samassa veneessa jollain mittakaavalla. Mutta tulepa pois sairaalasta elämään normaalia arkea perusterveiden sekaan. Kas kummaa, kun arjen on taas pyörittävä ja kaikki on tehtävä, mikä täytyy. Armoa ei ole ja sitä ei tunneta. Vaikka saikulla onkin, niin kotihommat täytyy hoitaa, millään ei kiinnostaisi, mutta ne täytyy silti tehdä ja kotona ollessa on aina se sama tuska. Tekee ja tekee ja missään se ei näy. Mä tahdon töihin. Töissä ei ainakaan tarvitse miettiä kotona odottavaa kaaosta, täällä kotona se on läsnä kokoajan.
No, ehkäpä tää kohta asettuu. 🙂
-M-