Tänään on alkanut elämä taas rauhoittumaan kaiken hässäkän jälkeen ja on ollut aina suunnitella myös tulevaa ja elää tässä hetkessä. Kaikennäköistä siis mahtunut päivään.
Oltiin työviikon päätteeksi meidän Teho/tuho-tiimin kanssa Educa-Messuilla hankkimassa tietoa viimeisistä alan muutoksista, sekä kehittämässä oman työn suuntaa mahdollisesti uuteen suuntaan. Mullahan on käynyt hyvä tuuri esimiehen ja työkavereiden suhteen. 🙂 Mukavaa oli ja saatiin jokainen vielä kotiin viemisiksi perjantaikappale – valokuva. Tulimme pohtineeksi siinä, että kestäisiköhän esimiehen huumorintaju, mikäli teetättäisimme hänelle kahvikupin yhteiskuvastamme. 😉 Onneksi jotkut asiat jää suunnitteluntasolle… Vai jääkö? 😉
Maaliskuussa mahdollisesti edessä tyttöjen reissu, jonne lähtee siis meidän ”erityislapsi” – porukka. Tosin, kaikki on vielä suunnitteluasteella, mutta toisaalta sitä toivoo kaiken onnistuvan. Jos ei maaliskuussa, niin joskus myöhempänä ajankohtana. Tässä kaiken hässäkän keskellä olisi kiva saada irtiotto, edes pieni sellainen. Irtiottoja kuitenkin kaipaa silloin, kun ympärillä myrskyää.
Tänään esitin ystävälle (jota en ole nähnyt muutamaan vuoteen) kysymyksen, että: ”Mitä sulle nykyään kuuluu?” Ystävä vastasi niin, kuin yleensä muodolliseen kysymykseen vastataan, mutta myös lisäsi: ”Mennään ensi viikolla kahville ja lätistään ihan kunnolla!” Sitä tuli jotenkin kupliva ja iloinen olo. Mua ei ole unohdettu, vaikka olen jaksanut kaiken 2,5 vuotta kestäneen myllerryksen keskellä pitää vain muutamiin ihmisiin elämässäni yhteyttä. Mutta asiat voi jatkua siitä, mihin ne ovat joskus jääneet. Se, ettei tarvitse selittää tullakseen ymmärretyksi ja se, ettei oikeasti tarvitse selittää, että miksi on sellainen, kun on.
Mä olen muutenkin miettinyt useasti, että mitähän menneisyyden ihmisille kuuluu. Yhteydet moniin on lakanneet, mutta ajatuksissa ihmisiä kuitenkin pyörii. Todelliset ystävät tuskin kuitenkaan koskaan oikeasti katoaa, ehkä ne on tauolla ja ruumiillistuvat taas fyysisiksi ihmisiksi aika-ajoin?! 🙂
Totesin edellisessä tekstissäni, että kun ovi sulkeutuu, niin ikkunoita aukeaa. Tänään sain konkreettisen todisteen siitä, että se on totta. Ehkä kohtalo tosissaan heittää asioita eteen. 🙂 Tänään olen muistellut menneitä. Muistellut yhtä käänteistä maanatai-iltaa, jolloin lähdimme lähibaariin kahville. Kahvi ja baari johti sitten vähän kahvia vahvempiin juomiin, siitä lähdettiin seurueen kanssa kotiini katsomaan Olipa kerran elämä – sarjaa ja juttelemaan niitä näitä. Lopputulos oli se, että nämä miespuoleiset ystävät heräsivät vierekkäin sohvaltani. 😉 Ehkei ulkopuoliselle nämä hölmöilyt mitään sano, mutta itseä on naurattanut tänään pahuksen paljon. 😀
Ehkä viikon voisi tiivistää Wirtasen lyriikoihin, napsittu biisistä Maailmanpyörä:
Maailmanpyörästä vuoristorataan
heerokset maan pelastaa.
Maailman vyön alla on mustelma
lainaa sun vainoharhaa.
-M-