Avautumista

Terkkuja vaan kortisonitiputuksesta. Toinen kerta on takanapäin. Ja nyt sain nimettyä sen maun, mikä mun suuhun siitä tiputuksesta tulee. Se on sama maku, kun hammaslääkärin antamassa puudutusaineessa, nam! Jotain vahvaa tervasalmiakkia ens kerralla mukaan. 😀
Ainakin kortisoni piristää, pari tuntia ja on taas semmoset kierrokset päällä, ettei mitään jakoa. Mun Basedowia lääkitään lääkkeellä, joka kymmenkertaistaa oireet. Siistiä. Tänään siis luvassa kohellusta ja sekoilua. Että tämä sairauden hoito osaa olla mukavaa ja kivaa. Kuudennen tiputuskerran jälkeen lääkäri tutkii mun silmien tilanteen ja sen jälkeen jatketaan kortisonilla vielä kuusi kertaa, puolta pienemmällä annoksella. Ja sen jälkeen taas tutkitaan silmia ja mietitään, josko vielä lisää kortisonia. *Syvä huokaus*.
Eli siis kuudella kerralla tuskin tulen tästä selviämään.

Ja tutkiskelin tuossa viimeisimpiä kilpirauhasarvoja mun Tyroksiinin ja Trijodityroniinin arvot on keskenään päin honkia. Tyroksiini on viitearvojen alarajalla (mikä tarkoittaa suomeksi kilpirauhasen vajaatoimintaa) ja Trijodityroniiniarvo on pikkusen yli viiterajojen, mikä tarkoittaa liikatoimintaa. Mitähän ihmettä pitäisi tehdä? 🙂 Tyrazol (liikatoimintalääke) vetää T4V:n alas ja Tyroksiini (vajaatoimintalääke) heilauttaa mut liikatoiminnan puolelle. Pitäskö aamulla alkaa ottamaan tyroksiinia ja illalla tyrazolia? 😀 Taivas varjele mikä dilemma. Ja jos en ota lääkkeitä (Tyrazolia), niin päästäänkin sitten pohtimaan sydänkohtauksen mahdollisuutta, kun heilahdan reippaasti liikatoiminnalle. Yhy! :'( Ei oo taas helppoa. 😛

Tosin, edessäolevaan leikkaukseen nyt on saatu kerättyä jo tukijoukot avuksi ja konsultaatio kirurgin kanssa ja ennalta sovittu leikkauspäivämäärä helpottaa kummasti elämää. 🙂
Toisin kun vaikapa syksyllä ollut umpilisäkeleikkaus. Eipä siinä hirveesti kerennyt varautumaan ja valmistelemaan mitään, kun menin sairaalaan niin sieltä en pois päässyt ennen kuin tuhma umpilisäke oli poissa.

Nyt vaan kerkeää ennen leikkausta jännittämään hirveästi. Äänihuulihalvaus ja radioääni on leikkauksessa riskinä. Myös se, etten välttämättä pysty laulamaan enää. Huutamisen kanssa voi myös tulla jotain ongelmia. Eli ääni voi pettää tai käheytyä. Tosin, pieni riesa se on siihen nähden, että jossain vaiheessa toi rauhanen alkaa turvotessaan painaa ruokatorvea ja sen jälkeen tukehtumisen riski kasvaa… Valitse siinä sitten kahdesta pahasta toinen. Puhumattakaan siitä, että kaksi päinvastaista sairautta tappelee keskenään mun elimistössä. Kyllä, mä olen valmis ottamaan tietoisen riskin. 🙂 Ja olisihan leikkaamatta jättäminenkin riski… Ja siis mä en edelleenkään tiedä leikkauksen ajankohtaa, eli mulla on hyvää aikaa lietsoa itseäni paniikkiin. 😀

Mutta siis ”Uudet ystäväni” Basedow ja Hashimoto on tavallaan tulleet jäädäkseen ja tän autoimmuuniviidakon setvimiseen ja tiedon keräämiseen menee oikeasti aika paljon aikaa.
Mä olen nykyään suoraan sanottuna sitä mieltä, että suuri osa lääkäreistä on kilpirauhasasioissa ihan puoskareita ja vanhan koulukunnan jermuja, jotka uskovat ettei vanha koira opi uusia temppuja.
Esimerkiksi epilepsia ja diabetes, joita on hoidettu jo kauan on helppoja yleislääkärien terveyskeskuksessa hoitaa. Kilpirauhassairaudet yleistyy kokoajan, varsinkin vajaatoiminta ja siltikään lääkärit ei halua aloittaa koelääkitystä. Mulla tutkittiin diabetesta ties kuin ja kauan ja nyt sitä sitten tutkitaan kilpirauhasarvojen ohessa, koska HUS:in lääkärit ei oo väärässä, eikä tee hoitovirheitä. Ja tiedoksi, sokeriarvot on olleeterinomaiset jopa 59tunnin syömättömyyden jälkeen ja ne oli 12h:n oksentelunkin jälkeen hyvät. Että sitä diabetesta ne saa vielä odottaa… 🙂

Ja toi hemmetin kortisoni aiheuttaa mulle reumaattisia kipuja. Nivelet turpoaa ihan mukavasti polvista ja nilkoista. Tänä iltana tai ihan viimeistään huomenna on odotettavissa kipua myös ranteissa. Onpa mukavaa… Mä ihmettelen, et miks tommosta lääkettä pitää työntää ihmiseen, josta on suuremmat haitat kun hyödyt. Mun silmillä on 50% mahollisuus parantua ja jos mä kärsin tän kaiken ihan turhaan, niin annan kyllä huutia endolle. 🙂 Ei siitä siinä vaiheessa enää mitään iloa oo, mutta saapahan huutaa.

Tammikuusta alkaen mun opinnot tulee jäämään puolen vuoden katkolle. Nää kortisonijaksot aiheuttaa yhen yön unettomuuden, ainakin toistaiseksi. Luvassa saattaa olla pidempiäkin unettomuusjaksoja. Ja tosiaan noi yllämainitut kivut ei ainakaan helpota asiaa.

Seuraavaksi joku viisas barrikaadeille itseään nostava kotiäiti voisi tulla lässyttämään, kuinka helppoa mulla on häneen verrattuna (niitä semmosia äitejä on internet täynnä). se kotiäiti voisi sen väsymyksensä kanssa mennä töihin ja selvitä arjestaan, ihan samalla tavalla muutkin tekee. Se kotona oleminen ja lasten tekeminen on muistaakseni ihan omaa valintaa. Mäkin valitsisin ennemmin vaikka rasavillit kaksospojat ja kärsisin unettomuutta niiden takia. Ne kuitenkin siinä 25 ikävuoteen mennessä muuttaa pois kotoa ja kasvatusvastuu päättyy. 🙂 Kilpirauhasen vajaatoiminta on mulla aina, Basedow on mulla aina. Kävin mä töissä tai en, synnytin ja hoidin lapsia tai en, opiskelen tai en. Teen mitä vaan, niin ne kaksi ystävää on mun mukana.
Ja kyllä, kotona oleva äiti voi nukkua päiväunia, kun lapset nukkuu. Ja jos mielummin siivoaa, niin sekin on sitten ihan ikioma valinta. Mut jos väsyttää pitää nukkua. 🙂
Minäkin hoidan kotia ja joudun imuroimaan pari kertaa viikossa kissankarvat pois. Mäkin joudun antamaan kissoille ruokaa ja siivoomaan niiden sotkut. Ja joo, eihän lasta voi verrata kissoihin, mutta kuitenkin välillä pitäisi kurkistaa sinne kodin ulkopuolelle ja ymmärtää, ettei kaikilla töissäkäyvilläkään oo helppoa.
Mun puolesta jokainen saa olla himassa lasten kanssa niin paljon, kun sielu sietää, muttei siitä erikseen tartte niin hemmetin suurta numeroa tehdä ja itsestään arjen sankaria. Koska toiset käy töissä ja toiset on lasten kanssa kotona. Kotityöt pitää tehdä kävi töissä tai ei. Ja jos ei haluu tehdä kotitöitä niin voi muuttaa hotelliin tai makailla rennosti paskassa.
Ja lisättäköön vielä, että musta ei edes olisi jäämään himaan, koska se oikeesti tekee hulluksi, ainakin mut. 🙂

Moni mun tilanteessa ei ole edes työkuntoinen, monet joutuu jäämään pitkälle sairauslomalle kotiin surkeilla KELAn rahoilla ja odottelemaan sitä päivää, kun on työkykyinen. Ainoa asia, mikä mut pitää töissä on se, että mä HALUAN olla TÖISSÄ. Ei tää aina oo kivaa ja helppoa, välillä jopa vituttaa niin, ettei veri meinaa kiertää. Mutta saapahan tästä karkkirahat, joilla sitten kuittaa kaikki endopolikäynnit ja päivystysmaksut. 😛

Eli mikä kukaan kotiäiti on tuomitsemaan ihmistä, jolla kokee olevan ”helpompaa” kuin itsellään. Mä uskallan väittää, ettei monikaan terve ihminen ymmärrä, mitä kilpirauhasen vajaatoiminta tai liikatoiminta on käytännössä ja mimmonen helvetti ja kiirastuli se sieltä ylösnouseminen on. Puhumattakaan tosiaan tiedonhausta ja epäpäteviä lääkäreitä vastaan taistelemisesta. Jatkuvaa kontrollointia ja syyniä kuukaudesta toiseen ja mikä se tunne on kun väärää sairautta on hoidettu väärillä lääkkeillä tai jätetty kokonaan hoitamatta.
Kyseessä on kuitenkin sairaus, joka vaikuttaa monilla tasoilla. Tulee fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Kukaan meistä ei ole täydellinen, mutta kyllä sitä tuonmitsijoilta pyytää vähän armoa ja pyytäisin myös ottamaan pään sieltä hanurista pois. Miettikää vaikka kilpirauhassairasta isää tai äitiä, ei ne tee olemisestaan numeroa. 🙂

-M-