Työtä ja Basedowia ja vaikka mitä

Miten pienestä, mutta niin suuresta asiasta työhyvinvointi onkaan kiinni… Kulunut viikko on ollut työn puolesta aikalailla raskas, mutta kuitenkin hyvällä fiiliksellä saatu asioita eteenpäin. Luonnollisesti päivien jälkeen on väsynyt, mutta työkaverit ja onnistumiset kaikesta huolimatta auttaa jaksamaan.
Kun tämmöistä työtä tekee, jota minä teen, niin usein negatiiviset asiat on hyvinkin läsnä. On raskaita ja vähän vähemmän raskaita pulmia, jotka herättää ahdistusta ja pahoinvointia. Sitten kun työskentelee näiden tunteiden kanssa ja työstää niitä tunteita, niin kyllä välillä ollaan äärirajoilla…
Mikä auttaa jaksamaan työssä? Edelleen päinotan työkavereiden merkitystä ja tukea. Se on ihan sama onnistuuko, vaiko epäonnistuuko, niin ainakin on yritetty. Koskaan ei saa antaa periksi mutta yrittää täytyy niissä toivottomissakin tilanteissa. Tukea ja apua saa pyytämällä ja se on tärkein tieto. Kahvihuoneessa voi heittää vitsejä ja nauraa. Voi olla semmoinen kun on. Tärkeintä on avoimuus, tietysti sopivuuden ja kohtuuden rajoissa.

Mun oma tausta, mun oma elämä, mun oma päällä oleva tilanne. Basedow on riesa ja nyt mä olen toipumassa taas siitä, että en välttämättä koskaan tule täysin parantumaan. Tämä on omaa pohdintaa, ei lääkäreiden. Mun pitää hyväksyä se, että vuosienkin päästä käyn hoidoissa ja saan lääkkeitä, varmasti harvemmin, kuin mitä viimeisen kahden vuoden aikana, mutta kuitenkin. Sitten, kun olen siinä pisteessä että näytän terveeltä ja tunnen itseni terveeksi, niin näkee sen todellisuuden, että kuinka suuren henkisen trauman tämä sairaus on jättänyt. Nyt tuntuu siltä, että tuskin mitään, mutta aika kokonaisvaltaisesti tää kuitenkin on vaikuttanut elämään, mitä sitten kun sen vaikuttaminen näin suuressa mittakaavassa päättyy? Päättyminen on yksi askel kohti voittoa, mutta jokaisen voiton jälkeen ollaan aina siinä pisteessä, että astuu tutusta ja turvallisesta uuteen maailmaan.

Eilen mä mietin pitkäaikaissairaita ja lueskelin artikkeleja ja ihmisten mielipiteitä asioista. Yleensä ajatellaan, että sairastuminen on jollain tasolla sairastuneen oma vika. Olisihan se ihminen voinut syödä terveellisemmin, liikkua enempi, olla tupakoimatta, olla käyttämättä alkoholia ja nukkua enemmän ja paremmin. Suuri osa sairauksista kuitenkin on sellaisia, joihin ei mitenkään voi vaikuttaa, vaikka tekisi mitä ja eläisi miten.
Keneen tahansa meistä voi olla rakennettuna aikapommi, joka sitten aikanaan voi poksahtaa ja sitten yhtäkkiä ollaan siinä pisteessä, ettei voida muuta kuin opetella elämään ja käydä jos jonkunnäköisissä hoidoissa. Mulla menee paljon rahaa lääkäreihin ja lääkkeisiin. Läheskaan kaikkea kela ei korvaa ollenkaan. Karkeasti arvioituna mulla menee noin kaksi tonnia rahaa vuodessa pelkästään oman terveyden korjailemiseen ja siihen vielä matkat päälle. Pelkästään lääkärikäynteihin menee 200-300€ vuodessa. Näinollen summa kasvaa kohtalaisen suureksi. Vaikka se nyt ei vuositasolla ajateltuna ole vuosituloista kovinkaan suuri prosentti, niin voin kertoa, että kyllä se kirpaisee rahallisesti kuitenkin ja näkyy arjessa. Ja sitten siihen päälle vielä pakolliset lisäravinteet mm. Seleeni, magnesium, D-vitamiini ja C-vitamiini, niin aletaan olla jo jännän äärellä. Ihmiset sitten kysyvät, että miksi en vedä pelkkää monivitamiinia, mutta jos annosmäärät monivitamiineissa ei täsmää oikein, niin se on rahan hukkaan heittämistä. Olkoonkin, että ajattelin jatkossa kyllä lähteä kokeilemaan, jotain monivitamiinivalmisteita ja katsoa vaikuttaako ne heikentävästi tilanteeseen.

Kun lääkehoito tapahtuu mikrogrammoilla, niin se alkaa olla jo tarkkaa touhua. Ei riitä, että mennään vähän sinnepäin, vaan sen on mentävä just eikä melkeen, jotta olo pysyy stabiilina. Mun tilanteessa mennään vielä sen verran veitsenterällä, että mikäli kilpirauhasarvot näyttää vajaatoimintaa, niin silmäoireyhtymä pahenee ja mikäli arvot näyttää liikatoimintaa, niin silmäoire pahenee. Ja sitten päästäöän siihen yksilöllisyyteen, että mikä on kenellekin liikatoimintaa ja mikä vajaatoimintaa. Kun puhutaan hormoneista, niin se on vähän semmosta säätöä välillä. Yksikin lääke, kun tulee lisää tai poistuu käytöstä, niin se voi heilauttaa arvoja suuntaan tai toiseen. Ruokavaliolla on myös merkitys luonnollisestikin. Että näin. Tässä saa olla ite tarkkana ja lääkärit tarkkana. Mulla on kuitenkin semmosia lääkäreitä, jotka luottaa muhun ja tietää, että ”kikkailen” lääkkeiden kanssa oman vointini mukaan ja ne tietää senkin, etten ole ollut vielä kertaakaan väärässä vointini suhteen. 🙂 Luottamus potilaan ja lääkärin välillä on kaiken a & o, se takaa hyvän hoitosuhteen. Ja hyvä hoitosuhde ei muodosdostu, kun käyttämällä samaa lääkäriä, jonka kanssa kemiat toimii yksiin… Se onkin haaste se.

Mutta ylipäätään sairauksien ennaltaehkäisyä ja niiden hoitoja ei voi jättää yksilön vastuulle pelkastaan. Kansansairauksien ennaltaehkäisyssä. Kansansairauksien ennealtaehkäisy on ihan jokaisen meidän tehtävä. Se lähtee yksilötasolta, siirtyen ryhmätasolle ja sen tulisi olla koko yhteiskunnan yhteinen missio, ihan päättäjätaholta saakka ja esimerkin pitäisi tulla sieltä. Jokaisen meistä pitäisi sitoutua siihen, että ollaan kukin oman kykymme ja taitomme mukaan mukana. 🙂

-M-