Viikonloppuna kirjoitin siis esseetä. Eilen sain kurssin vastaavalta opettajalta palautteen:
Hienoa, hyvin laaditut vastaukset. Olet taitava kirjoittaja ja sinulla on hyvä reflektoiva ote asioihin.
Hienoa saada hyvää palautetta. 🙂 Mutta silti sen hyvän palutteen saaminen kirjoittajantaidoista aina hämmentää. Toki minä pidän itseäni ihan hyvänä kirjoittajana, mutta se ei tarkoita sitä, että muut pitäisi. 🙂 Koulutehtäviä tehdessä iskee aina nöyryys, että kelpaakohan tää? Pääseeko tällä läpi? Onko se kirjoitelma edes roskiin heittämisen arvoinen?
Mä en tiedä mikä mun ongelma tässä asiassa on. Mä tykkään kirjoittaa paljon, kirjoittaminen on iso osa mun elämää ja varmaan kirjoitan hamaan hautaan saakka. Mutta ongelma on se, etten pidä siitä, että joku lukee mun tektejä ja arvioi niitä. Vaikea antaa joku kyhäelmä arvioitavaksi ja sitten odotella tuomiota, että onko se riittävä?
Vaikka moni tätä lukeva tietää, kuka olen, niin tähän blogiin on helppo kirjoittaa, koska olen kuitenkin anomyymi. 😀 Periaatteessa todellisuudessa kuka tahansa vois olla tän blogin kirjoittaja, te ette vaan tiedä sitä. 😛
Eilen illalla ystäväpariskunnan vierailun jälkeen mies lähti treeneihin ja minä jäin kotiin kirjoittamaan esseetä Suomesta ja suomalaisuudesta ja näiden kehittymisestä toisesta maailmansodasta tähän päivään. Pääsin 1980 – luvun loppuun. Tänään illalla on edessä 2000 ja 2010 – luvut. Viimeimmän kanssa ajattelin ottaa riskin ja tuottaa omaa pohdintaa siitä, mitä on elää tänä päivänä verrattuna suuriin ikäluokkiin. Eli tekemistä siis vielä on ja kohtalaisen paljon jopa.
Eilen sain myös sosiaalisen vahvistamisen kehittämishankeidean yhdessä kokouksessa, josta pomo ja työkaverit oli ihan innoissaan. Hanke liittyy vahvasti ryhmäytyksiin ja tän kaltaselle työlle on vielä suuren suuri tarve.
Tänään työkaveri tuli tuli ”haukkumaan” mua hikariksi. 🙂 Ja tiedusteli samalla, että mistä ihmeestä mä ammennan mun motivaation? Mä en tiedä, että mistä se motivaatio todellisuudessa kumpuaa, mutta nyt teen kun kerran on draivi päällä. Mä uskon, että halu valmistua on se suurin kantava voima ja halu oppia ja tehdä.
Aiemmin mä olen protestoinut ammattikorkeakoulua, kun kirjoitellaan vaan itsestäänselvyyksiä, mutta mä myös nautin kirjoittamisesta ja nautin siitä, että saan miettiä lauserakenteita ja joudun ajattelemaan, mitä kirjoitan. Jollain kieroutuneella tavalla mä nautin opiskelusta. Ja mikä viime kevään osalta söi motivaatiota oli, se että lähdin suorittamaan ruotsia, joka on edelleen osittain tekemättä. Mä tiedän, että se ruotsi löytyy vielä edestäpäin, mutta se voi odottaa siellä edessä. 🙂 Ei se ole sen helpompaa silloinkaan, mutta ainakin saan vähän opiskeluitsetuntoa, kun pärjään muissa tehtävissä.
Ja sitten mä hain hyväksilukuja vapaastivalittavista 2op, sekin edistää vähän taas opintoja. 🙂 Mutta mitä pidemmälle tässä mennään ja mitä enemmän saan tehtyä, niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä mä en valmistu jouluksi 2015, vaikka se on tavoite. Mutta viimeistään kevät 2016 on sen suuren hetken ajankohta. 🙂 Mulla on kuitenkin yksi erityiskasvatukesn harjoittelu, joka kestää sen 10vko. Tietty voin tehdä sen täällä töissä, mutta en tiedä, mitä se edes pitää sisällään. Myös pakollinen 10 opintopistettä on toimijat ja talous – kurssia ja se tulee takkuamaan, on asioita, joita mä en niin hyvin hallitse. 😀 Mulla on hyvä kokemuspohja kirjanpidosta ja kunnallisen puolen talouden hoidosta, samoin, kun yksityisten pienyritysten ja järjestöjen taloudesta. Olenhan mä kaikkea puuhaillut ja varmaan osaankin vaaditut asiat hyvin, mutta raha-asioihin mä en sekaannu mistään hinnasta ellei ole ihan pakko. 😀 Hoitakoot ne raha-asioita, jotka siitä tykkää, mä voin tuhlata rahaa, siinä mä olen hyvä.:)
Sitten se kuuluis ikuisuuskommentointi siitä, että oon laihtunut. Kai sitä nyt ihminen laihtuu, kun tekee vaan koulutehtäviä ja aikaa syömiselle on vähemmän. 😀 Tosin ruokahalu on vähentynyt neljännekseen siitä, mitä se oli kortisonikuurien aikana, vähempi kaloreita sisään ja kuluttaa enempi, kun syö, niin mun mittapuulla se saattaa jopa sulattaa kertynyttä ihrakerrosta. 😛 Mutta se kymppi mulla olis edelleen vielä pudotettavana, että olisin ees jossain suhteessa normaalipainoinen ja siltikin ylärajoilla, mutten mä mitään paineita asiasta vielä ota. Koulussa ja duunissa on ihan tarpeeksi paineita. 🙂
Viikonloppuna saa irtioton arjesta. Lähdetään ystävien kanssa mökkeilemään. 🙂 ”Akateeminen” irtiotto. 😉
-M-