Mä oon miettinyt paljon onnellisuutta. Ja sitä, mitä onnellisuus oikein on?! Jollakin ihmisellä voi olla kaikki, mitä mä haluaisin, mutta miksi se ihminen ei siltikään ole onnellinen?
Onnellisuus on meistä jokaisesta itsestämme kiinni. Osataanko me iloita siitä, mitä elämä antaa meille? Osataanko me iloita myös niistä pienistä hyvistä asioista ja hetkistä ja osataanko me iloita niistä ihmisistä, joita meidän ympärillä pyörii. Osataanko me iloita näiden ihmisten onnesta ja hyvästä tuurista?
Osataanko me kääntää negatiiviset asiat positiivisiksi: ”Tänään oli kaupassa vaan puoli Helsinkiä, kun ois voinut olla koko Helsinki!”
Mulla kun tulee huono itsetunto vaikapa nyt ulkonäön takia, niin usein lopetan kriiseilyn siihen, et: ”Mahdumpa sentään ovesta.” 😉
Ja jos mikään ei koskaan ole hyvin ja kaikesta löytyy mussuttamista, niin eikö se negatiivisuus vie jo hirveästi energiaa? Mä olen ihminen, joka myös valittaa välillä pikkuasioista, mutten mä jaksa niitä loputtomiin märehtiä ja mun elämässä tapahtuu oikeasti hyviä juttuja niiden huonojen vastapainoksi. 🙂
Kuka tahansa tietää, että elämään mahtuu tragedioita, kaikilla on lapsuudentraumoja ja jokainen kokee vastoinkäymisiä. Mulla ne vyöryi viime vuoden ja alkuvuoden aikana niskaan kertalaakista ja oli hetkittäin se fiilis, ettei tästä oikeasti mitään tule, sitä epätoivon ja ahdistuksen määrää ei pysty kuvailemaan.
1. Oma terveys menee ja lääkäriralli alkaa.
2.Työpaikka menee.
3. Perheenjäsenen terveys menee.
4. ”Suhde” menee.
5. Isohko henkilökohtainen järkytys kaupanpäälle.
Epätoivo tosiaan oli aika suuri…
Hetkittäin näkyi toivonpilkahduksia paremmasta. Sain uuden mukavan työn, sain uusia ystäviä, paras ystävä meni naimisiin. Ja vanhoista ystävistä edelleen tallella oli ne, jotka ovat todellisiä.
Hyvää alkoi satelemaan niskaan sitten alkukesästä
1. Työsuhde jatkuu
2. Pääsin Ammattikorkeakouluun
3. Uusi kilpirauhaslääkitys toimii
4. Voitin lotossa 60€
5. Vointi on hyvä.
Ja mä olen nauranut viimeaikoina todella paljon ja hymyillyt ihan typerillekin jutuille. Ja tällä hetkellä kaikki mun elämäni tragediat tuntuu aika kaukaisilta asioilta.
Mä olen stressialtis ihminen ja stressaan toisinaan ihan turhista asioista, jopa semmosista, jotka ei välttämättä edes koskaan tuu toteutumaan. Et voitte sitten siellä pienissä päissänne miettiä, et kuin sekasin mä olen?! 😀
Mutta mä harvoin joudun kärsimään pitkäkestoisesta stressistä, eikä stressi lamaannuta mua, vaan se pakottaa mut toimimaan, jotta tilanne ratkeaa tavalla tai toisella.
Eli oikeastaan stressaaminenkaan ei estä mua nauttimasta hyvistä asioista, mitä elämä eteen tuo. Koska me kaikki saadaan nauttia niistä, sen kun katsoo ympärilleen. 🙂
-M-