:thirst:
Olo on väsynyt, olo on kaikkensa antanut. Vointi on kehnohko ja väsymys, aivosumu ja koomainen olo riivaa. Illalla ei meinaa saada unta ja aamu tulee aina liian aikaisin. Elokuusta saakka olen viitenä päivänä seitsemästä nukkunut 4-6tunnin yöunia. Nyt alkaa kaiketi olemaan takaisinmaksun aika. Satunnaisia öitä on mennyt hyvillä yöunilla ja lähinnä viikonloppuisin on saanut nukkua. Mutta eihän kaksi vapaapäivää riitä mihinkään, jos arkena saa univelkasaldon tappiin. Nyt odotan ilolla kahden viikon lomaa. 🙂
Tuntuu nuutuneelta, turvonneelta ja stressaantuneelta. Ja kaikelta muulta. Ystäväni Basedow ja Hashimoto reagoi miten sattuu ja minä raasu koetan vain pysyä edes jotenkin tilanteen tasalla. 🙁
En sano, että tää mun tilanne olisi jotenkin ainutlaatuinen tai ainutkertainen. Tässä on kuluneen vuoden aikana saanut katsella jos jonkinlaista yksilön kamppailua oman elämänsä suhteen ja painiskelua vaikeuksiensa kanssa.
Tiedän, etten ole ainoa, mutta vuodesta toiseen, kun kuuntelee muiden itkua ja vinkua, niin jossain vaiheessahan se oma mitta tulee täyteen ja tämä vuosi 2012 on ollut se hetki, jolloin itkuvingusta tulee mitta täyteen ja mä olen ihan suvereenisti valittanut kaikesta. Tietääppähän muutkin, että mitä koko mun elämä on ollut, kun minä olen kuunnellut.
Muistan, että joitain vuosia sitten toivoin, että kuulisin edes joskus jotain hyvää. Hyviä uutisia tai edes jotain. Mutta aina piti valittaa jostain, jos ei muusta niin sitten säästä. 🙂
Mulla on periaatteessa aina mennyt hyvin tai ainakin kohtalaisesti, vaikeinakin aikoina elämässä on ollut valoisia ja hyviä hetkiä. Sairastaminen vie voimia, mutta siltikin mä olen halunnut jatkaa yrittämistä ja elämä on tuonut huonon lisäksi myös hyvää. 🙂
Oikeastaan sairastaminen on osoittanut sen, ettei elämässä mikään oo niin huonosti, etteikö jotaan hyvääkin tapahtuisi. 🙂 Parasta oikeastaan on se, että huomaa kuinka vahva todellisuudessa on. Mua ei lamaannuta sairaus, ainakaan pysyvästi. Se tuo ongelmia kyllä, mutta ei tässä ole vaihtoehtoja, kun nousta jaloilleen ja ottaa maailma vastaan sellaisena, kuin se on. 🙂
:coolsmile:
Mutta mutta. Vuosi 2012 (kuten aiemminkin olen sanonut) on tuonut hyvässä ja pahassa kaikkea uutta. Ja tästä vuodesta luulen muistavani sen, mitä tämä vuosi kaikessa hyvyydessään oikeasti antoi mulle. Suomen parhaan endokrinologin, uusia ystäviä, lujittuvia ystävyyssuhteita, parisuhteen, uuden työn, ystävien häät ja kaikkea muuta mukavaa. 🙂
Ei maailma oikeasti ole paha paikka, vaikka oirekirjon kanssa siltä usein tuntuu. Toisinaan musta usein vaan tuntuu irralliselta ja ulkopuoliselta, koska harva jaksaa ymmärtää, että kuinka paljon lähitulevaisuus pelottaa…
-M-