Väistö

Apulanta Väistö
(Säv. Toni Wirtanen San. Toni Wirtanen)

Tänään pohdiskelen elämääni Apulannan Väistö – biisin kautta. Lyriikat löytyy totuttuun tapaan Apulannan kotisivulta

Kapeiksi käyneet on
kasvot jotka mä tunsin
Kuihtuneet kuin ilma
vieläkään tiedä syytä

Asiaa, jota tuli pohdittua hetkeä ennen Basedow-diagnoosia ja hyvinkin paljon sen saamisen jälkeen. Miksi minä? Mitähän helvettiä mä olen tehnyt ansaitakseni kilpirauhassairauksia kaksin kappalein? Ja mistä tää johtuu?

Useat päivät on olleet
hiukan helpompia kuin eiliset
Tiettyyn rajaan asti pidin siitä
kun en huomannut mistä se kertoo

Päivääkään ei muuta kuin
vapaaehtoista sokeutta

En voi kieltää, etteikö pelkällä vajaatoiminnalla olisi ollut helpompaa, silloin kaikesta oirekirjosta huolimatta mulla oli vahva toivonkipinä toipumisesta mukana ja jaksoin taistella sen puolesta, että toivun.
Kun vajaatoiminnan mukanaan tuomat kilot karisi ennätysvauhtia, niin oikeastaan suljin silmäni siltä, mitä elimistössä tapahtuu ja elin vain onnellisena ja hyväntuulisena itsenäni elämääni.
Loppusyksystä homma lähti ihan lapasesta, kun silmät alkoi olla jo todella rajun näköiset ja olin itsekseni TODELLA hoikassa kunnossa, mahduin kokoon 38 helposti, vaikka jo teini-iässä normi kokoni on ollut 40. Ja koska näön kanssa alkoi menemään todella hasarsiksi, niin optikkokäynnin jälkeen hakeuduin työterveyslääkärin pakeille, joka tuumasi huoneeseen astuessani eestiläisellä korostuksella: ”Sinulla on Basedow!”
Sen jälkeen ei enää voinut olla näkemättä totuutta ja en silloinkaan pitänyt siitä, mitä näin. Mun silmät oli muuttuneet verestäviksi pingispalloiksi!!!

Taistelun jälkiä on
vaikeaa piilottaa
Mut toisaalta niistähän voi
olla niin ylpee

Taistelun jälkiä… Kerran viikossa saadut kortosonitiputuksestakidutuksesta saadut mustelmat on todellisia taistelunjälkiä. Ja myös se, että silmät ei ammota enää niin apposen auki kun viime syksynä on osaltaan taistelunjäliä, mutta myös se, että yläluomien ja alaluomien turvotus näkyy selkeämmin. 😉 Ja ehkä tää yhtäkkinen turpoaminen myös on se taistelunjälki. 🙂

Paljonko oikeastaan
haluaa muistaa
Vain virheestä oppiakseen
jota ei tunnusta

Lääkärit ei ainakaan tunnusta virheitään. 😀 Ainakaan kotikuntani terveyskeskuksessa.

Vastaukset vääriin kysymyksiin
tilanteen tähden vain sumua nähden

Tuohon pienenpieneen tekstinpätkään saadaan mahtumaan koko kilpirauhasen draamankaari alkaen vuodesta 2000. Kilpirauhasen autoimmuunitulehdus. Arvot oli liki nelinkertaiset viitteiden ylärajaan nähden. Mitä asialle tehtiin: – Ei mitään. Paitsi seurattiin arvoja. Mutta kaikki oli lääkäreiden mukaan hyvin.
10-vuotta myöhemmin totesin omin silmin, ettei kilpirauhanen ole ollut kymmeneen vuoteen kovinkaan toimiva. Sen jälkeen alkoi tuhoontuomittu taistelu terveyskeskusta vastaan, jonka jälkeen hakeuduin suomen parhaalle endokrinologille. Sumua, usvaa… Mitä sitä silloin näki? … En kykene enää muistamaan…

Eilisestä on ikuisuus mut
huomiseen on tuplasti
Tämänkin hetken viisaus
muuttuu painolastiksi
Hauraampi kuin heijastus
valintojen oikeutus

Tästä kertosäkeestä voin sanoa vain sen, että TOTTA! Tieto lisää tuskaa, vaikka sen luulisi sitä helpottavan. Olen hakenut sairauksistani kaiken mahdollisen tiedon realistisen, optimistisen ja pessimistisen. Aika monta polkuvaihtoehtoa nuorella naisella.

Murtunut mielesi on
enkä nää mitenkään
sitä karttana päämäärään
Minä en vain usko
että sun on hyvä näin
muttei saa monikaan
sitä koskaan tietää
sille ei oo paikkaa

Tää säkeistö sopii vuoteen 2011 ja viime kevääseen saakka (2012). Mun sairaudelle ei ollut sen hetkisessä suhteessa paikkaa. Oma mieli oli murtunut ja toinen vielä teki kaikkensa, ettei se mieli siitä ainakaan nouse. Ja päämäärä siinä hommassa oli jossain muussa, kun mun sairaudessa, sille eikä mulle annettu tilaa toipua. Eikä sille suhteellekaan jäänyt tilaa. Toisella ei ollut hyvä olla ja mulla oli tuplasti paha olla. Onneksi ne ajat on historiaa.

Kauneus tekee kyyniseksi mutta
vastakohdasta ei edes puhua auta

Jos mä sanon vaan tähän, että JOO! 😀 (Paras ystävä tietää, että tämä liittyy päivän kuumimpaan puheenaiheeseen myös) 😉

Uskoin
kuolemaan joka ei
jostain syystä tullutkaan
odotin
valmiiksi vaikken laittautunutkaan
pelkäsin
vaikka se on niistä kaikista
turhinta
jotka on syvälle viety

Noh. Tähänkin mahtuu kivasti 13-vuotta, joista kymmenen elin kummallisten aika-ajoittaisten oireiden kanssa, joille ei ollut selityksiä. Siinä hetkittäin alkaa kuvittelemaan kaikenlaista pahalaatuisesta syövästä reumaan ja mitähän muuta kaikkea. No, kuolema ei tullutkaan. Henkinen helvetti vain. 😀

Kätteni työn tunnistan
ja elän siitä uusintaa
Uskomatta lausettakaan
kirjoitettu tarinaa
Tarkoitus kai lunastaa
kuvalle jatkoaikaa

Niinpä niin. Tässä sitä ollaan. Omaa kätten työtä on se, etten kuitenkaan alistunut kotikuntani terveyskeskuksen hoidettavaksi, vaan ravasin myös viiden muun lääkärin vastaanotolla oireiden kanssa, plus se että mut työnnettiin lihaskipujen takia vielä akupunktioonkin. On juostu fysioterapiassa ja jopa syöty E-pillereitä kummallisiin oireisiin. Toistoa,toistoa, toistoa, jotta nuori nainen saa terveydelleen jatkoaikaa.

-M-