Tänään pitäisi käydä allekirjoittamassa uusi vuokrasopimus, sen jälkeen käydä postissa, illalla pitäisi hakea pirttipöytä penkkeineen työkaverin luota ja mitähän kaikkea muuta tämän pienen ihmisen elämään sitten ikinä mahtuukaan?!
Huomenna pitäisi aloittaa operaatio Romut Roskiin, eli käydä laatikot ja kaapit läpi ja heittää kaikki turha surutta mäkeen, koska mitään turhaa en uuteen kotiin ajatellut kiikuttaa.
Työt jatkuvat ainakin vuodella eteenpäin, että sain eilen myös hyviä uutisia. 🙂 Mä olin sinänsä yllättynyt, että pomo kehui mua ja kysyi, että:
”Mistäs me sua parempi saatais?” Jotenkin itestä on tuntunut siltä, että aikaa on mennyt lääkärikäynteihin ja muuhun turhaan niin paljon, ettei ne välttämättä olisi mun jatkamista halunneet, mutta palaute on ollut toisenlaista.
Vaikutuksen on kuulema tehnyt se, etten ole jäänyt sairauteni kanssa kotiin makaamaan, vaan olen tullut töihin, tehnyt annetut työt kunnialla ja jaksanut tässä pyörityksessä. Syksylle saan vielä lisää vastuualueita ja uudistetun version työnkuvasta ja ehkä lisää palkkaakin. 😀
Tässä siis alkaa näyttämään pikkuhiljaa siltä, että mun elämän eri osa-alueet alkaisi olemaan kunnossa. Toimiva parisuhde, rahallisesti kaikki on ihan kohtalaisessa tilassa, työpaikka on ja pääsääntöisesti stressistä huolimatta olen kuitenkin onnellinen. Ja koska mulla ei mukamas vielä ole riittävästi stressiä, niin tänään on ensimmäinen savuton päivä ja mulla on käytössä Nicoretten inhalaattori. Katsotaan kauan pää kestää ilman tupakkia. 😉
Leikkaus on kahden viikon päästä, tänään soittaa endokrinologi, ensi tiistaina menen Meilahteen toisen endokrinologin juttusille ja kuulemaan magneettikuvauksesta tuomion (pelottaa helvetisti).
Leikkausviikolla keskiviikkona on labrakokeet heti aamusta, torstaina hoitaja soittaa ja tekee puhelimitse tulotarkastuksen samana torstaina pitää iltapäivällä vielä soittaa kirralle ja varmistaa leikkauspäivän saapumisaika. Saapahan asioida ainakin lääkäerissä ja tulee nää pk-seudun sairaalat kivasti tutuiksi. 😉
Leikkauksen jälkeen en yhtään tiedä, missä kunnossa olen ja mitä sitten tapahtuu. Toivon, että muuttoon mennessä olen siinä kunnossa, että pystyn osallistumaan itsekin muuttoon repimättä kaulaani auki, sillä eihän noi pysty mua estämään kantamasta, mikäli niin haluan tehdä. 😉 Ja kyllä, mä todellakin tiedän, että mun itsepäisyys koituu vielä joskus mun kohtaloksi.
Mutta asiat on kohtalaisen hyvällä mallilla… Kohti tulevaa! 🙂
-M-