Tästäkin päivästä tuli selvittyä hengissä kotiin. Luojan kiitos. Meilahdessa mua hoitanut silmälääkäri päätti, että tapaamme lauttasaaressa. Siitä sitten palloilemaan, oikeaa bussipysäkkiä en Rautatiretorilta löytänyt, joten oli pakko turvautua Taxiin. Tätä ennen meinäsin jäädä bussipysäkillä bussin alle, koska lastenrattaitaan työntävä äiti-ihminen kuvitteli olevansa ainoa ihminen stadissa ja jouduin väistämään laiturilta pois. Toivotin vajaaälyisen ihmisen alimpaan helvettiin ja siitä addrenaliinivapinoissa kohti taxitolppaa.
Taxikuskia kiinnosti, että miksi menen silmälääkärille ja kerroin hänelle yhteisestä taipaleestani Herra Basedowin kanssa. Kuskin mielestä oli mielenkiintoisin ihmiskohtalo hetkeen. Hän kertoi katsoneensa telkkarista kilpirauhassairaudesta kertovan ohjelman. Taxikuski heitti ihan ovelle saakka ja toivotti onnea matkaan.
Ilmoittauduin ja melkein heti hoitaja huusi mua nimeltä ja sitten päästiinkin mun lempi testiin, eli näön tarkkuuden mittaukseen. Mun tarvitsee siinä testissä vastata, että: ”En näe.” ”En näe vieläkään.” ”Hei, nyt mä nään, toi on kasi!”, johon hoitaja vastaa: ”Ei, se on kutonen.” Se miksi se on mielenkiintoista on se, kun hoitaja joutuu sen kikottimensa kanssa käymään monta vaihetta läpi ja repimään hiuksia päästään koska mun nöäntarkkuun on mitä on. Hieno ohjelmanumero. 😉
Tämän jälkeen hoitaja saattaa minut käytävään odottamaan kutsua lääkärin vastaanotolle. Käytävällä tekstaan miehelleni, että näön tarkkuus on edelleen heikko. Mies laittaa vastauksen: ”Saatko ne prismat kaseihin.” Vastaan: ”Ei, kun varmaan opaskoiran.” Sen jälkeen lääkäri kutsuukin sisälle.
Sitten alkaa ne ei niin kivat ohjelmanumerot: Tuijota kynää, liikuta silmiä, värinäkökirjasta numeroiden tulkkaamista, puudutustippoja silmiin, silmänpaineet ok, laajennustippoja silmiin, verkkokalvot ok. Kaikki ok ja kivasti siis, otetaan pari valokuvaa silmistä, joita sitten tuijotellaan ihan Lontoossa saakka…
Tämän jälkeen aloitetaan keskustelu.
Lääkäri: ”Mitäs mieltä sä oot ollut noista Decompressioleikkauksista?”
Minä: ”Ilmeisen hyödyllisiä ovat oleet, mutta ei ne kokemuksina niitä maailman mukavimpia ole oleet.”
Lääkäri: ”Me voitas tehä semmonen silmäkuopan pohjustusdecompressio, jos sä haluat, siinä on kyllä iso riski, että kaksoiskuvat lisääntyy merkittävästi.”
Minä: ”Mä olisin sitä mieltä, et tota luuta on nyt tarpeeks paljon jo rouhuttu ja silmät näyttää hyvälle, joten jospa vaikka vaan leikattais noi luomet tohon silmien päälle suojaksi.”
Lääkäri: ”Hyvä, että ollaan yksimielisiä.”
Minä: ”Jaha?!”
Lääkäri: ”Tässähän on taas näitä riskejä, kuten tiedät. Paljos sä muuten pelkäsit nukutusta?”
Minä: ”En mä enää pelkää, alkaa olee jo rutiinia.”
Lääkäri: ”Täähän tehään sitten paikallispuudutuksessa, joten sua ei nukuteta ja meijän pitää kyetä keskustelemaan koko operaation ajan ja sä joudut liikuttamaan silmiäs. Että miltäs tää ajatuksena tuntuu?”
Minä: ”En mä nyt oikeen osaa tässä vaiheessa sulle fiiliksistä kertoa. Mut ei tartte sit heräämispöllyssä olla.”
Lääkäri: ”Kyllä sä semmoset lääkkeet saat, että siitä elpymiseen voi tovi mennä. eli tehään suon luomiin viillot ja aletaan katkomaan kudoksia. Keikkauksen jälkeen sä, et tuu näkemään ylöspäin ilman, että nostat päätäs, koska luomet ei sen jälkeen enää nouse niin ylös. Mutta se miltä talosta ihmiset sua katsoo, niin se saadaan normaalisti ja harvoinpa kukaan kävelee silmät ylöspäin suunnattuna.
Minä: ”Asia selvä.”
Lääkäri: ”Mustelmat mä sulle kyllä lupaan tästä operaatiosta.”
Minä: ”Taasko mä tuun näyttämään pesukarhulta?”
Tämän kommentin jälkeen lääkäri rykäisee ja kääntyy hymyilemään tietokoneen näytölle, ennen kuin kääntyy minuun päin ja jatkaa: ”Sairauslomaa 10.päivää ja ennen leikkausta tulee kutsu ortoptistillem jonka jälkeen aletaan tekemään sulle silmälaseja, joilla noi kaksoiskuvat saadaan poistettua ja sen jälkeen tuut tääs näkemään normaalisti.”
Basedow alkaa siis olemaan selätetty ja voitettu sairaus. Pitkältä tuntuva matka on kuljettu, muttä nyt ollaan lähellä maalia. 🙂
Tämän jälkeen seikkailin heikkonäköisenä Lauttasaaresta bussipysäkille ja siitä sitten rautatientorille dösällä, josta hyppäsin bussiin, joka vei mut kotiin. 🙂 Mennessä vitutti, mutta kotiin palatessa oli hyvä fiilis. 🙂
-M-