Tänään koittaa lähtö taas Pohjois-Karjalaan… Juna lähtee puoli seitsemän aikaan ja joskus 23. aikaan astun Joensuun maankamaralle. Mulla tosiaan umpparin jälkeen levähti opiskelut, kun ne kuuluisat Jokisen eväät. Nyt mä lähden hakemaan motivaatiota Joensuusta ja yritän löytää sen saman fiiliksen ja palon koulutehtävien tekemiseen, kun mikä oli ennen saikkua. Paljon varmasti teki se, etten ole saanut mahdollisuutta hakea vertaistukea opintoihin toisilta. Menkää ja tietäkää. Minä en tiedä.
Pitkäaikaissairastaminen käy ainakin mun voimille, hermoille ja psyykeelle aika kovasti. Mä en tiedä onko rankempaa olla kroonisesti väsynyt, vai onko kaikki tän sairauden aiheuttama henkinen paine paljon raskaampaa ja raskauttavempaa… Sitäkään en ole saanut selville.
Tekemiseen ryhtymisessä mulla on muuri ja valitsisin mielummin nukkumisen. Mä en vaan saa nukuttua. Tai itseasiassa nukahdettua.Kun mä vihdoin nukahdan, niin sitten nukunkin sikeästi. Tyrazol auttaa kierrosten alanemiseen ja ehkä se pitäisi ottaa aiemmin illalla.
Mä odotan viikonloppua taas. 🙂 Sitä lauantaita, kun oon takaisin etelässä ja mua tullaan asemalle vastaan. 4,5h:n junamatka takaisin Joensuusta tuntuu varmasti 4500 vuodelta, ellei mua luennoida ihan tööttiin kolmessa päivässä… 😛 Niin tööttiin ne ei mua kyllä taida saada siellä koulussa. 😛
Mutta naamio ja pallosilmät kohti Pohjois-Karjalaa… 🙂
-M-