Saavutetuista eduista on vaikea luopua… Se näkyy ja kuuluu tän taloustaantuman (laman) ollessa osana jokaisen arkea. Ruoka maksaa, asuminen maksaa, kaikki maksaa. Myönnetään, että se harmittaa minua itseänikin. Hinnat nousee ja se omalta osaltaan muutaman mutkan kautta pienentää myös mun tulojani.
Mulla ei koskaan ole ollut hirveitä määriä mitään ja oikeastaan sitä on oppinut tulemaan vähällä toimeen, vähemmälläkin varmaan tulisi, mikäli olisi pakkorako. Mä en ole juurikaan koskaan ollut riippuvainen yhteiskunnan tuista. Muutama kuukausi on pisin aika, jonka olen ollut työttömänä yhtäjaksoisesti ja tietysti olen saanut opintotukea opintoihini. Mutta pääsääntöisesti olen rahoittanut elämiseni työllä. En ole koskaan tienannut suurta palkkaa, enkä tienaa nytkään.
Kun valtiö köyhtyy, heikkenee myös valtion ja kuntien tuottamien palveluiden taso. Se on looginen jatkumo ja oma elinympäristö täyttyy valituksesta ja siitä, että joutuu itse tekemään ja itse ottamaan vastuuta monista asioista. Me totuttiin nousukauden aikana siihen, että hyysätään ja palvellaan ja kaikki tulee ilmaiseksi (verorahoilla kustannettuina). Entä, kun elättäjällä ei enää ole varaa elättää? Mitä sitten, kun pitääkin tulla toimeen omillaan? Tai kun vastavuoroisesti tämä elättäjä, jota valtioksi kutsutaan tarvitseekin sinun panoksesi? Miksi et valittamisen sijaan itse tee asian eteen jotain? Edes jotain pientä? Jotain, mitä voisit tehdä, mutta et vain viitsi, kun se on tehty puolestasi tai sinun ei koskaan ole tarvinut ajatella?
Yksilön hyvinvointi yhteisössä ei ole (yllättävää kyllä) sidoksissa suoraan rahaan. Yksilötasolla voi pienilläkin tuloilla voida hyvin. Jos ympärilläsi on kestäviä ja pysyviä ihmissuhteita, sinulla on apujoukkoja, jos meinaat romahtaa ja sinulla on mielekästä tekemistä ja oikeastaan pidät elämästäsi, niin silloin sinä voit hyvin. Ei ympärillä tarvitse olla hienoja autoja, plasmatelevisioita, supertietokonetta, robotti-imuria tai muutakaan hienoa ja kaunista.
Katso ympärillesi! Sinulla on katto pääsi päällä, sinulla on siis koti. Ehkä sinulla on kodissasi puoliso, mahdollisia lapsia ja lemmikkejä tai jotain näistä. Sinulla on televisio, sinulla on tietokone, tai ainakin älypyhelin tai tabletti, sinulla on melkoisen kiva sisustus muutenkin ja olet luonut niiden seinien sisään kodin, jossa on hyvä olla, vaikka naapurit juhlisivatkin ja vaikka haaveilisit hienosta talosta jossain ihan muualla. Sinulla kuitenkin on se.
Sulla on myös jonkin verran rahaa, ainakin muutama euro. Sinulla on varaa ruokaan, ainakin halvimpaan sellaiseen ja sun elämän peruspilarit on turvattu. Kaikki on siis oikeastaan hyvin. Mutta palveluiden heikentyessä joudut ottamaan monista itsestäänselvistä asioista vastuuta. Tämä on yksi niitä harvoja valtioita, joissa kuitenkin saa tukia ja apuja tarvittaessa ja tämä on valtio, jota yritetään pitää jollain tasolla kasassa. Hyvinvointivaltion ylläpitäminen maksaa paljon ja valuuttaa ei ole. Ehkä ne rahat käytettiin aikanaan tyhmästi, mutta menneisyys ei muutu valittamalla. Kyse on siitä minkälaiset puitteet me tarjotaan omalle jälkikasvullemme ja minkälainen tulevaisuus heillä tulee olemaan. Kuitenkin jokaisen vanhemman tehtävä on kasvattaa lapsensa, se ei ole kenenkään muun tehtävä. Muiden instanssien, kuten neuvoloiden, päiväkotien ja koulujen on tarkoitus toimia kasvatustyön tukena, ei sen työn peruspilarina. Jos olet tyytymätön samaasi palveluun, niin sinun on hiljaa mussuttamatta kaivettava kuvetta ja maksettava yksityiselle. 🙂
Mutta tärkeintähyvinvoinnin kannalta kuitenkin on turvallinen elämä ja hyvät, vahvat ihmissuhteet. Me ollaan määrätyllä tavalla onnekkaita. Ja valitettiinhan me silloinkin kaikesta, kun kaikki oli hyvin. Katso itseäsi peilistä ja katso sitä, minkälainen pessimisti sieltä sinua katsoo takaisin. Mitä voisit tehdä toisin? Olisiko ensimmäinen lähtökohta asenteenmuutos? Parempi elämä alkaa hyppysellisestä optimismia ja halusta vaikuttaa omaan tulevaisuuteen.
-M-
Sekin, mutta jos taas lähtee saivartelemaan monen mutkan kautta, niin äiti- ja lapsikuolleisuuden vähentäminen on osa kasvatustyötä omalta osaltaan.
Ensisijaisella tarkoitin sitä, ettei kasvatustyön sysääminen kokonaan koululle, päiväkodlille tai muulle kodin ulkopuoliselle instanssille ole tarkoituksenmukaista. Mutta ihan rehellisyyden nimissä: – alaani kuusi vuotta harjoittaneena voin kyllä puhua, että tässä toimitaan kasvatustyön tukena. Ensin kolme vuotta vapaa-ajan näkökulmasta ja sitten seuraavat kolme koulumaailman näkökulmasta.
Ihan samalla tavalla päiväkodin henkilökunta puhuu, että he tekevät työtään kodin työn tukemikseksi ja pyrkivät parhaansa mukaan ottamaan huomioon kotien toiveet.
Joskus pitää katsoa sitä, mitä ihmiset tekee, eikä sitä mitä virallisesti paperissa lukee. 🙂
Mä uskon, että maailma muuttuu tekemällä hyvää ja hyviä asioita. Katsomalla omaa nokkaansa pidemmälle. Hyvä olo ja hyvinvointi nousee asenteista ja siitä, että oikeasti ymmärtää, mikä on hyvin ja mikä ei todellakaan ole hyvin. 🙂
Mä olen tulehtuneen umpilisäkkeen kanssa jonottanut 12h leikkaukseen, mä olen muutenkin saanut valitettavasti tuta paljon siitä, mitä on istua ja jonottaa terveyskeskuksessa ja ilman, että kukaan ottaa edes tosissaan, kun vihdoin lääkärille saakka pääsee. Mä taistelin 11-vuotta omista oikeuksistani ja oikeanlaisesta hoidosta. Sitten lääkitys, jonka jälkeen sain kuitenkin kaivaa kuvetta ja mennä yksityiselle oikeanlaiseen hoitoon. 😀 Mä en pystynyt vaikuttamaan 11-vuodessa omalla toiminnallani, yhteydenotoilla eri tahoille, enkä millään kikalla siihen, että olisin saanut laadukasta tai edes välttävää hoitoa julkiselta sektorilta silloin. Ja siihen maailman aikaan oli olevinaan rahaakin. 🙂
Asiat ei todellakaan ole hyvin ja mä maksan elämälläni hintaa siitä, että kukaan ei reagoinut ja ketään ei kiinnostanut. Monelta on mennyt henkikin sen takia ja mä tiedän ison joukon ihmisiä, joilla on melkolailla sama tilanne, kun mulla on. Ja yksi toisensa jälkeen jokainen kokee sen taistelun turhaksi ja siirtyy hoitoon yksityiselle siksi, ettei kuolemista tai koomaa koeta vaihtoehtona.
Järjestelmä ajaa meidät siihen pisteeseen pitkillä jonotusajoilla ja vaikka mitä addresseja porukalla kirjottaisi ja vaikka mitä kaikkea kirjoittaisi päättäjille, sotelautakuntiin ja minne mihinkin, niin tää systeemi ei muutu. 😀 Jokainen lupaa parempaa, mutta ei siihen pysty edes päättäjät vaikuttamaan. Mistä nekään rahaa repii, kun ei sitä ole? 😀