Puran tätä kilpirauhasvyyhtiä varmaan koko lopun elämääni ja nythän tuo Hashimoto & Basedow on näytelleet suurta roolia tässä blogissa. Ne on olleet suuressa roolissa myös mun elämässä ja koska sairauksien draamankaari on pitkä ja kuin nälkävuosi, niin on vaikeaa varmasti ymmärtää mitä käyn läpi. Liki 13:sta vuodesta kymmenenä vuotena en itsekään ymmärtänyt migä käyn läpi. Osaltaan helpotus,mutta asia olisi voitu hoitaa aikaisemmin,mutta olisinko kuitenkin nyt samassa pisteessä kuitenkin? – Mene ja tiedä.
Ja kukaan ei varmaan olisi voinut vuonna 2000 ennustaa, missä pisteessä mä tän sairauteni kanssa olen vuonna 2013, ei kukaan. Edes vuonna 2011 en olisi vuoinut totuutta arvata saadessani lääkityksen. Ihmettelin vain, kun olo ei ole ikinä hyvä, mitattiinhan siinä pikkusen väärää veriarvoa ja vähän sokkona mentiin kotikuntani terveyskeskuksessa. TSH – arvo laski tasaisesti annosnostojen myötä, kun pelattiin pienillä määrillä ja kun 100mikrogrammaan nostettiin, niin käytännössä tuo arvo putosi silloin jo liikatoiminnan puolelle. Loppuvuonna 2011 menin endokrinologin vastaanotolle, joka TSH-arvosta huolimatta käski oireiden perusteella nostaa lääkityksen 125mikrogrammaan ja siitä alkoikin sitten kipuhelvetti, vapina, hikoilu ja yleinen pahoinvointi, aggressiot nosti päätään ja mitä vielä. Väsynyt ja kiukkuinen.
Hakeuduin sen jälkeen suomen parhaan endokrinologin vastaanotolle. Lääkeannosta pienennettiin takaisin 100mikrogrammaan, kuukauden mä kestin ja ilmoitin endolle, ettei kroppa kestä. Kesäkuun alussa todettiin toksikoosi ja että elimistöni on Thyroxin – lääkityksen takia mennyt toksikoosiin. Olin ilman lääkkeitä kolme päivää ja sen jälkeen söin vain 50mikrogrammaa Thyroksinia siihen saakka kunnes sain apteekista luvan hakea Liotyroniini – nimisen kilpirauhaslääkkeen. (Thyroksin = T4 hormoni, Liotyroniini = T3 hormoni) Tämän jälkeen annos oli ihan lasten annoksen tason 25mikrogrammaa Tyroksinia + 10mikrogrammaa Lioa.
En ikinä unohda sitä päivää, kun Liot sain. Sinä päivänä sain tiedon ammattikorkeakouluun pääsemisestä ja heti sen jälkeen hiippailin Helsinkin hakemaan lääkkeitäni ja parhaan ystäväni luokse kahvilla, kun luin Lion ohjeita, jotka oli ihanasti kirjoitettu norjaksi, niin kateni vapisivat ja tärisivät ja ystävänikin huomasi tämän ja häntä vähän nauratti. Ajateltiin, että mun järjettömällä kahvin kittaamisella olisi ollut jotain tekemistä asian kanssa ja siitä sitten vähentämään kahvin juontia ja päätä särki pirusti koko kesän.
Kesä 2012 oli mahtava kesä jaksoin vaikka ja mitä, olin pirteä kuin peipponen ja oikeasti elin normaalia elämää. Typerästä kilpirauhasesta muistutti vain kaksi lääkepurkkia ja nekin ainoastaan aamuisin. Sanotaanko niin, että boogie oli hyvä ja olin kiitollinen endokrinologille, hän antoi elämäni takaisin.
Paino alkoi kesällä laskea. Muistan kun kävin vaa-alla ja pelkäsin lukemaa, koska olin mässäilyt kaikkia herkkuja ja ruokavalio oli lomalle jäätyäni ollut vähän sitä ja tätä. Hämmästyin, kun vaaka näytti 10kiloa vähemmän kun aikaisemmin. Ystävät ja läheiset oli sitä mieltä, että oloni oli piristynyt ja jaksoin huomattavasti enemmän liikkua. -Siitä se varmasti johtuu. Ajattelin.
Tuli ne muutamat lämpöiset kelit ja kaivoin kaapista aikaisempana kesänä ostamani kesävaatteet. Yllätys oli melkoinen, kun tarvitsin yhtäkkiä shortseissakin VYÖTÄ! Koko 44 oli jäänyt liian suureksi!!!
Alkukeväästä olin vielä kokojen 44 -46 välimaastossa. Ja olin päättänyt hyväksyä itseni sen kokoisena, vajaatoiminta ei ole mukava sairaus ja se ei edes anna laihtua, vaikka mitä tekisi. Neste toki poistuu, mutta HITAASTI. Rasvaa ei oikein saa palamaan millään, kun ei hikoile, niin ei hikoile ja kun ei hikoile, niin eihän mikään poistu elimistöstä.
Ajattelin, että Thyroxin + Liotyroniini yhdistelmä on tehnyt tehtävänsä ja minä olen toipumassa ja muuttumassa normaaliksi. Kävin kesällä uudelleen vaa-alla. Heinäkuun loppuun mennessä olin laihtunut yhteensä 15kiloa. Kummallista. No, mä olen aina ollut pyöreä ja mulla on varaa laihtua, joten 15 kiloa vajiksen tuomaan 20kiloon, oli siis vain etu mulle. 🙂
Elokuussa palasin töihin ja mulle ilmoitettiin monelta taholta, että olen laihtunut hirveästi ja multa kysyttiin, että kuinka olen oikein onnistunut. Siinä vaiheessa aloin tosissani pohtimaan, että jos pieni nainen syö 3000-3500kaloria päivässä, eikä harrasta raskasta liikuntaa, eikä tee hirveän fyysistä työtäkään, niin se ei ole mitenkään mahdollista.
Menin kalorilaskurin kimppuun ja ilmoitin pituuteni ja painoni ja kaiken liikuntani ja kaiken mitä söin. Totta se on, niillä kaloreilla olisi pitänyt olla turpea kuin mikä. Mutta kun elimistö ilmoittaa nälkää, niin sehän tarkoittaa sitä, että pitää syödä ja minähän söin ja semmoisia annoksia, että rakennusmiehetkin katsoivat kateellisena.
Elokuun lopulla kävin vaa-alla uudelleen, vaaka ilmoitti minun laihtuneen jo 20kiloa, samaan aikaan kiinnitin huomiota kummallisen näköisiksi muuttuneisiin silmiini ja näössäkin alkoi tapahtumaan kummallisia muutoksia. Aloin arvelemaan, että saan liikaa lääkettä, varasin ajan endokrinologille. Ja Thyroxin + Lio puolitettiin annoksina. T3V-arvo oli noussut yli viiterajojen ja TSH painunut mittaamattomiin ja T4V oli viitteen ylärajalla. Lääkäri oli kummissaan ja minä olin kummissani.
Syyskuussa aloin unohtelemaan Thyroxinin ja Liotyroniinin ottamisia jonkun verran. Muut puki toppavaatetta päälle, mulla oli edelleen hiki ja hirveä vapina päällä, silmätkin alkoi kirvelemään ja vuotamaan kuin seula. Joku alitajuinen reaktio ilmoitti päässä, ettei lääkkeitä todellakaan pidä ottaa ja aloin mitään kyselemättä ja kenenkään kanssa sopimatta ottamaan lääkkeet vain joka toinen päivä.
Syyskuun lopulla multa leikattiin umppari ja oikeastaan leikkauksen jälkeen tajusin, etten todellakaan näe kunnolla ja sairausloman jälkeen kipitin optikolle mussuttamaan, että mulla on vain alle vuoden vanhat lasit ja nää ei enää toimi, kun en näe. Silmälaseista se mun ongelmani ei johtunutkaan ja optikko kehoitti ruinaamaan työterveyslääkärin kautta lähetettä silmälääkärille, lupasin yrittää.
Optikkokäynnin jälkeen valitin parhaalle ystävälleni, että näen kaksoinkuvia ja ystävä alkoi miettimään olisiko mulla aivokasvain, kun kaksoiskuvat ei koskaan ole mikään hyvä ennusmerkki. Tästä itse säikähtäneenä päätin kuitenkin googlettaa hakusanoilla ”Kilpirauhanen + näkökyky”. Tulos oli Basedowin tauti, kun oireita selailin, niin nehän iski kun nappi silmään. Ajattelin lopettaa lääkityksen kokonaan, koska totta kai lääkkeistähän mun liikatoiminta johtuu ja se rauhoittuu, kun jätän ne ottamatta. Koska kilpirauhasen vajaatoiminta mulla on, eikä mikään liikatoiminta oikeasti.
Menin työterveyslääkärin vastaanotolle ja en kunnolla päässyt edes huoneeseen sisään, kun lääkäri ilmoitti eestiläisellä aksentilla: -Sinulla on Basedowin tauti. Näinollen mut määrättiin kokeisiin ja menin endon juttusille, joka yritti valaa uskoa siihen, että mun T3V on kolminkertainen viitearvojen ylinpään arvoon nähden, että silmäoireet voi olla ihan vaan Pseudo-oireita. Me tiedettiin endon kanssa kumpikin, ettei puhuta mistään pseudoista enää tässä vaiheessa. Ja kun vasta-ainekokeet tuli, niin Basedowhan se sieltä löytyi ja lähete endopolille HYKSIIN. Endo vielä käski popsia Tyrazolia, kilpirauhasta lamaannuttavaa lääkettä 15mg aamulla ja 15mg illalla. Kivaa! Ekaksi saan kahmia kilpirauhasta kiihdyttävää tauhkaa ja sen jälkeen se pitääkin sammuttaa. Taivas varjele!
Polilla yllätys oli melkoinen, kun mulle ilmoitettiin, että mulla on kunnia omata seka kilpirauhasen liika, että vajaatoiminta. Herra Hashimoton 12-vuotta kestänyt valtakausi oli päättynyt ja hänet syrjäytti Herra Basedow, joka astui valtaan. Molemmat vaikuttavat elimistössäni, mutta molemmat ei voi olla samaan aikaan aktiivisia. Mutta toinen vaikuttaa aina taustalla, kun lääkitään toista, niin se taustalla vaikuttava sairaus tekee lääketasapainon löytämisestä vaikeaa ja sitä tasapainoa ei löydetä, joten ramppaan kuukauden välein laboratoriotutkimuksissa endopolilla ja lääkitystä muutellaan sitten arvojen mukaan.
No, viisi kertaa kortisonihoitoa jäljellä, sen jälkeen varmaan jossain kohtaa leikkaus ja sitten tyroksiinit taas kehiin. Leikkaus poistaa Basedowin, mutta silmiä se ei paranna, joten silmille pitää keksiä muuta.
Nostin viime viikolla tyrazolin lääkärin määräämään annokseen ja liikatoiminnan oireita on edelleen, hikoilua ja vapinaa. Vasta-aineet on saatu alas kortisonin ansiosta, mutta joku tätä liikatoimintaa pitää yllä, joten herra Basedow ei halua päästää irti otteestaan, sitkeä veijari.
Silmissä turvotus on lähtenyt yläluomista kuitenkin rauhoittumaan, eikä silmäpussitkaan ole niin pahat kuin aikaisemmin, eli jotain se kortisoni kuitenkin tekee. Silmät vuotaa edelleen paljon, muttei tunnu enää niin kuivilta, luulen, että Tyrazol auttaa tähän myös… 🙂
Eli se on taas tuttu tarinani kilpirauhasesta, mutta nää jutut vaan pyörii sen verran tehokkaasti päässä, että pakkohan ne on jotenkin purkaa. 🙂
-M-