Elokuu lähenee loppuaan. Huomenna mulla on taas lääkäriaika Meilahden endopolille ja taas mä meen tuijottamaan endoa pallosilmilläni ja se varmaan saa halvauksen, kun näkee mut ja tahtoo pienentää mun silmät jollain pikaisella poppakonstilla. Sanotaanko, että ne oikeesti yrittää paniikissa kaikkensa saadakseen mut kondikseen, jottei niiden tarvitse nähdä näitä silmiä enää. 😀 Tosin Meilahden valokuva-arkistossa on mun silmäkuvia jo kiitettävä määrä, et jos niille joskus tulee ikävä, niin niitä voi sitten tuijotella. 😉
Syyskuussa mä menen taas karsastuspolille ja ensi viikolla soittaa endo Peijaksesta pohtiakseen mun kilpirauhasarvoja ja tulkitakseen ne tavallaan ja siten, ettei mua tarvitse hoitaa. Tällä kertaa mä olen kuitenkin varautunut oirelistan kanssa ja ajattelin avautua kaiken mahdollisen kyseiselle tohtorille. Ihan vaan siksi, että hänelläkin menisi jakeluun, että nyt hoidetaan oireita, eikä arvoja. Tän vajaatoimintasodan mä osaan ja sen olen jo kerran käynyt, enkä mä tyydy vähempään, kuin terve minä.
Kortisonin purkua ajattelin huomenna ehdottaa, eli lääkettä alettaisiin vähentämään. Mä en koe kyseisestä lääkkeestä olleen niin suurta hyötyä, että se olisi tän kaiken tuskan arvoista. Eihän siinä muuten, mutta olen turvonnut kymmenisen kiloa ja turvotus on lähinna naamassa ja mahassa, joten näytän hyvin dokanneelta tyypiltä. Mutta se on vain kosmetiikkaa. Mulla on ihan jäätäviä lihaskramppeja etenkin käsissä ja sormissa. Vatsa toimii miten sattuu, välillä ei ollenkaan ja välillä turhankin hyvin. Olen nukkunut viimeksi joskus toukokuussa kunnolliset ja levolliset yöunet. Lihaksiin ja niveliin sattuu usein ja ne turpoavat hetkessä. Pahinta on sääriin kohdistuva kipu, mikä on kohtalaisen uusi juttu. Mutta etenkin iltaisin musta tuntuu siltä, että sääriluu halkeaa pituussuunnassa keskeltä kahtia ja se kipu on muuten aivan helvetillinen. Se vihloo ja sen kanssa ei meinaa pystyä elämään.
19.9 koittaa jälleen silmäleikkaus ja sen seuraavan pitäisi väittämän mukaan olla helpompi, kuin aikaisempi oli. Mutta ajattelin varmistaa vielä, etten herää täydessä lääkepöllyssä katetroituna ja silmät umpeen teipattuina. Toivoisin myös, että mua kuunneltaisiin, jos ilmoitan, että silmissä oleva rähmä ei tunnu kivalle. Tottakai, jos mut pumpataan täyteen taas vahvaa kipulääkettä, niin eihän se rähmä pöllyssä niin häiritse, mutta jotenkin tuntuu turhalta, että rähmän takia annetaan morfiinia, kun suolaliuoksella ja pumpulilla asian saisi mukavasti pois päiväjärjestyksestä. 😀
Mun mielestä on jotenkin surkuhupaisaa, että vuoden sisään mut on leikattu kolme kertaa ja tuo seuraava silmäleikkauskin mahtuu vielä samaan vuoteen. Neljä leikkausta vuodessa ja ikää 27-wee. Repikää siitä!!! 🙂 Mä lyön monet vanhuksetkin laudalta jo. 😉
-M-