Mä olen katsonut Gilmoren tyttöjen ensimmäisen tuotantokauden ja maannut sohvalla. 🙂 Mä en tykännyt siitä, kuinka se kausi päättyi, koska toista päähenkilöä kosi ihan väärä mies. 😛
Vääristä miehistä puheenollen. Niitä ratkasuja kai kaikki naiset tekee elämässään, eli valitsee itselleen väärän puolison syystä tai toisesta. Mullakin on ollut niitä vääriä ehdokkaita aika monta! 😛 Mut eihän sitä voi aina tietää ja tunteen pohjalta on paha tehdä järkiratkasuja. 🙂
Mä oon 26-vuotias ja usein tädit kyselee multa, että koska meinaan tehdä lapsia. Opintojen jälkeen mulla on kuulema hyvät saumat lapsentekoon. Taivas varjele! Kai mä haluan isän lapselle ja en mä ihan jokaista vastaantulevaa hiipparia kelpuuttaisi lapseni isäksi.
Mun mielestä siinä vaiheessa kun ruvetaan suunnittelemaan lapsen tekemistä, niin myös säännöt on tehtävä selviksi. Se ei tarkoita sitä, että Äiti on kaiken ajan lapsen kanssa, vaan että se toinen osapuoli myös osallistuu siihen. Olisi jokseenkin kornia ajatella, että yksin pyörittäisi kaiken.
Ja mä olen ehkä siinä poikkeus, etten mä halua lasta siksi, että se on joku staussymboli, enkä mä halua lasta siksi, että muillakin on. Jos mä joskus saan lapsen, niin mä olen tuskallisen tietoinen siitä, että mun alkava uraputki tulee pysähtymään. Sen jälkeen mä en tee töitä enää itseäni varten, vaan elättääkseni perheeni. Enää ei uhrata kuuttatoista tuntia päivässä työlle, eikä opiskella työn ohessa. Koska lapsi tarvitsee aikaa vanhempien kanssa ja lapsi tarvitsee harrastuksia ja lapsi tarvitsee ruokaa ja vaatteita.
Ja koska mä en ainakaan pysty olemaan niin kylmä, että pistäisin menestymisen lapsen edelle, niin eka pitää varmaan menestyä (lue: Saada ainakin AMK tutkinto ja vakituinen työ josta maksetaan kohtuullisia karkkirahoja) ja sitten miettiä, viitsiikö kaikkeen sotkuun tehdä lapsen. Ainiin ja sillä lapsella pitäisi olla isäkin. 😛
Että sellasta pohdintaa tänään. 🙂
-M-