Opinnot on olleet vähän taas jäissä, mutta niiden eteen varmaan kohta puoliin tulee tehtyä jotain. 🙂 Tänään sain nimittäin arvion erityisryhmän Prezi-esitelmästä, arvosana oli 4. Omasta mielestä se lähti keskeneräisenä ja sinnepäin roiskastuna, mutta kuitenkin sain hyvää palautetta. Ja nelonen asteikolla 1-5 ei ole huono arvosana. 🙂
Ja sitten se mun murheenkryyni lastensuojelutehtävä, jonka lähetin myös omasta mielestä keskeneräisenä, kun halusin siitä eroon ihan tosissani. Kuukauden mä sitä kaiken kaikkiaan väänsin tunnin verran päivässä ehkä, mutta tein kuitenkin ja sitten oli muutaman viikon tauko ja lopulta korjasin kirjoitusvirheet ja lähetin opettajalle lukematta ja ajattelematta koko tehtävää ollenkaan. – Menkoot! Ajattelin, kyllä se läpi menee. Palaute yllätti mut:
Tehtävä on laadittu kiitettävä+ tasoisesti. Kokonaisuus on laadittu ohjeiden mukaisesti ja opiskelija on perehtynyt syvällisesti lastensuojelulakiin. Lisäksi tehtävän lopussa on opiskelijan ansiokas pohdinta-osuus, jossa hän kuvaa omien työkokemustensa kautta lastensuojelulain toteutumista käytännön tasolla ja erityisesti ennaltaehkäisevän työn ja avohuollon näkökulmista. Vakuuttavaa työtä!”
Saako nyt olla ihan ylpeä itsestään? 😀
Enää pitäisi vääntää tuohon kurssiin oppimispäiväkirja ja siitäkään en ymmärrä ohjeistusta. Koko kurssin ohjeistus on ollut yhtä kummallinen, kun erityispedagogiikka itsessään. 🙂
Se, mikä aikuisena opiskelussa on todella miellyttävää on se, että olemassa oleva ammattitaito, elämänkokemus ja näkemys kantaa, kun mikään muu ei enää riitä. 🙂 On eri asia opiskella opiskelunilosta vuodesta toiseen, kun se, että ottaa mukaan työvuosien tuoman työkokemuksen. Se avartaa näkemään asioita ihan toisesta näkökulmasta. Sitä katsoo itseään ihan eri perspektiivistä ja tuo esiin myös omassa työssä esiintyvät kehittämisen haasteet ja ennen kaikkea tulee painittua niiden asioiden parissa, jotka itselle on hankalia omassa työssä. Ne vaan aukeaa oikeesti ihan uudella tavalla. 🙂 Eikä sitä oikeasti voi tietää, ennen kun työkokemus ja sen tuoma viisaus on mukana.
Opiskelu peruskoulun jälkeen ensin kokkiopinnoissa ja sitten nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan opinnoissa on ollut mulle oikeastaan rikollisen helppoa. En ole ollut hyvä kaikessa, mutta pärjännyt olen kaikessa. Kirjoittajantaidot kehittyy kuin itsestään koko ajan, samoin kun kyky ymmärtää itseään ammattilaisena.
Onneksi mä nuorempana pelkäsin lähteä ammattikorkeaan, nyt aikuisempana on antaa paljon enempi omalle oppimiselle, kun on tuota kokemusta kentältä kertynyt. 🙂
-M-