Vapaapäivät on parhaita. 🙂 Tänään olisi tarkoitus saada siivottua, laitettua ruokaa ja illansuussa käytyä vielä ystäviä tapaamassa. Miehen tyttö on myös meillä tämän viikonlopun, eli ei tämäkään aika ihan täyttä lomailua ole, eikä pitäisikään. 🙂
Takana oleva viikko on ollut kohtalaisen kuluttava henkisesti ja siihen henkiseen kuluttavuuteen voidaan lisätä vielä pieni annos fyysistä juoksentelua ja vähiä yöunia, niin saadaan perjantai-iltana sohvalle sammuva väsynyt naishenkilö, minä. 🙂
Eikä siinä, nukuin eilen myös muutaman tunnin päiväunet. Pitäisiköhän arkisinkin panostaa nukkumiseen? 😉
Viikkoon siis mahtuu kaikenmoista. Uusi syksy ja töissäkin taas uusi alku uusille tulokkaille ja uudet alut merkitsee myös uusien ongelmien esille tulemista ja ne ongelmat kuluttaa. Kaikkiin ongelmiin, kun ei ole ratkaisua.
Hyvä ystävä on tällä hetkellä hoitojaksolla sairaalassa ja kävin häntä myös viikolla tapaamassa. Onneksi ystävä näytti tilanteeseen nähden hyvinvoivalta. 🙂
Mutta harva ymmärtää pitkäaikaissairauksia ja sitä hoitojaksohelvettiä kokonaisuutena. Minkälaiseen pyöritykseen siinä joutuu itse sairas, mutta myös kaikki läheiset. Mä en oikein osaa kirjoittaa tai kertoa edes, että miltä se itsestä tuntuu kun elää siinä kaiken keskellä. Vaikka kirjoittaisinkin, niin aina joku on mitätöimässä sitä, miltä itsestä tuntuu.
Jokainen meistä kokee asiat yksilöinä. Joku muu Basedowia sairastava kokee sairautensa maailmanloppuna ja jää tuleen makoilemaan. Oireet ja kaiken voi kokea niin eri tavalla. Mä olen poikkeus oman sairauden osalta, kun päätin asennoitua tähän lähinnä läppänä. Toki mä otan kaiken tosissani, hoidot, lääkitykset ja vastaavat. Mutta ulkoista habitusta mä pidän vitsinä ja päätin myös etten mä salaa keneltäkään mitään, vaan kerron, että mikä mulla on.
Mutta vaikka mun asenne on positiivinen ja oon kestänyt kaiken ihan hyvin, niin kukaan ei pääse kokemaan mun päänsisälle sitä, mitä olen läpikäynyt ja mitä mahdollisesti on vielä edessä. Kyllä mäkin pelkään ja olen surullinen ja vihainen ja kaikkea muuta sen hyvän asenteen lisäksi. Mutta on vaikeitakin päiviä.
Ja jottei kuitenkaan olisi liian helppoa, niin mulle on tullut uusia mielenkiintoisia oireita, joiden vuoksi saan tiistaina pomppia lääkäriin. Torstaina olin puhumassa junnuille motivaatiosta ja kesken puheeni multa katosi ääni ja tuntui, että kurkku turpoaa umpeen. Tämän jälkeen naamani lehahti ihan punaiseksi ja lehahduksen jälkeen leukaperiin nousi kutiavia näppylöitä, sama toistui eilen. Ei kivaa.
Lehahduksia on ollut aiemminkin, esimerkiksi viime keväänä, mutta ajattelin niiden johtuvan kortisonista ja ne sitten loppuikin nopeasti. Että senmmoista. Basedowista tämä tuskin johtuu, eli katsotaan mitä rouva lääkäri tiistaina tuumaa…
Hammaslääkäri löysi hanpaistani pari pientä reikää, jotka paikataan parin viikon päästä. Kummastusta hammaslääkärissä herätti se, ettei kortisonikuureista huolimatta mulle ollut tullut enempää reikiä leegoihin ja kaikki muutenkin vaikutti ihan hyvältä. 🙂
Ja sitten oli vielä semmoinen mielenkiintoinen juoru, että meillä etävanhemmat tapaa lapsiaan. Hmm… No, me ei ainakaan olla oltu silloin kotona, kun tämmöistä on päässyt käymään. 🙂 Kun lähdin sitten ihan asiallisesti selvittämään asiaa ihmiseltä, joka on päättänyt vihata mua lopun elämäänsä, niin sain raivarin osakseni. 😀 Mun mielestä juttu oli hauska, mutta ilmeisesti tiedusteltavalla henkilöllä ei ollut yhtään hauskaa. 😉
Mä en muutenkaan ummärrä vuosien takaisten kaunojen viljelyä ja sitä, miksi välejä ei voi pitää asiallisina, vaan jonkun täytyy sopivan sauman tullen sitten olla kimpussa kuin yleinen syyttäjä. 😀
Toki osa pelkää mun ”mieliharmia”, mutta olen mä niistä ajoista ehkä vähän kasvanut ja aikuistunut. Mutten mä vieläkään kehoita kokeilemaan onneaan ja suututtamaan mua. Onneksi se nykyäänkin on aikamoisen työn takana. 😛
Mutta kehoittaisin kyseistä henkilöä selvittämään asiat kanssani, ilman että saan aina toisen tai kolmannen käden tietoa hänen mielipiteistään ja käsityksistään musta, etenkin kun ne eivät ole edes totta… Yksikään. 😀 Hänen näkökulmastaan tietysti se on totta, että olen ärsyttävä, muttä hänellä on oikeus mielipiteisiinsä. 🙂 Enkä mä sitä halua muuttaa, pitäkööt tunkkinsa. 🙂
Tämmöisen viikon jälkeen saakin vähän väsyttää. Eikö?
-M-