Aina sanotaan, että mustan ja valkoisen välissä pitää nähdä ne harmaan sävyt. Mulle tuossa huomautettiin, ettei saa olla naiivi ja mustavalkoinen. Mä en ole juurikaan mustavalkoinen persoona, eikä maailmankuvakaan ole mustavalkoinen. Mun maailmankuvaan mahtuu harmaansävyjen lisäksi ne kaikki muutkin värit. Se on sellainen värien kirjo, ettei paremmasta väliä ja yhtä tarkka kuva, kun teräväpiirtotelkkarissa. 😀
Riparilla meitä pyydettiin miettimään, että jos olisi väri, niin mikä väri olisi. Mä en silloin osannut määritellä itselleni väriä ja kirjoitin vihkoon olevani monivärinen, kuin sateenkaari. 😛 Ja perustelin monivärisyyteni sopeutumiskyvyllä, avaralla maailmankatsomukella ja halullani oppia kaikkea uutta. Ja kerroin, ettei kukaan ihminen ole yksivärinen, vaan kaikissa meissä on useampia värejä. Silloin mulle sanottiin, että olen viisas ja valveutunut. 😛
Nykyään jos mun pitäisi määritellä itseni väriksi olisin varmasti oranssi. Lämmin ja kylmä, iloinen ja kupliva, pirteä ja kirkas, valoisa ja eloisa. 🙂
Ja toisaalta taas punainen. Intohimoinen, aggressiivinen, vahva, voimakas, itsevarma ja päämäärätietoinen.
Mä voisin luetella ikuisesti värejä. 🙂 Koska kaikissa on jotain, joka sopii muhun. Ja pelkästään mun luonteella on mahdotonta olla mustavalkoinen. Puhumattakaan niistä haasteista, joita kohtaan työssäni melkein jokainen päivä. Elämä opettaa jossain vaiheessa irti naiiviuudesta suurimman osan, mutta on niitäkin, jotka eivät pääse irti omastaan. Kun tekee ihmiskohtaloiden ja ihmisten elämien kanssa töitä, niin naiiviuus katoaa ja tilalle yrittää tulla kyynisyys. Joissain määrin huomaan, että kyynisyys on toisinaan usein vieraanani ja se on pysäyttävä tunne ja sen tunteen herraksi täytyy päästä, jotta taas bvoi kehittyä ihmisenä.
Mistä päästäänkin sitten taas sairauteen ja sen tuomiin muutoksiin elämässä ja luonteessa. Määrätyllä tavalla oppii nöyräksi ja määrätyllä tavalla se kuitenkin kasvattaa luonnetta ja vahvistaa. Sairauskin omalta osaltaan tekee kyyniseksi. Mitä lähemmäs lääkäriajat tulee, sitä piittaamattomampi mä olen siitä, mitä tuleman pitää. Mä en jaksa stressata, mun on siirrettävä kaikki energia siihen, että saan taisteltua oikeuksieni puolesta.
Tänään on 10.00 yleislääkäriaika, joudun kohta lähtemään. Mä en odota ihmeitä. Odotan lähetettä silmälääkäriin, toivottavasti se on mahdollista. 🙂
-M-