Mä mietein elämääni taas eteenpäin. Arvatkaa mikä mua turhauttaa tällä kertaa? Noh, määräaikaiset työsuhteet… Mä oon siis tehnyt ihan oikeudenmukaisilla sopimuksilla määräaikaisesti aina töitä ja välillä sitä unohtaakin olevansa määräaikainen. Mutta… Aika-ajoin (yleensä määräaikaisuuden puuolenvälin jälkeen) tulee pieni ahdistus siitä, että jatkuuko sopimus kuinka pitkään ja milloin pitäisi hakea uusia töitä. Määräaikaiset työsopimukset on tämän päivän trendi ja niitä on tajolla ihan joka tuutista. Mä itse olen tehnyt määräaikaisuuksia valmistumiseni jälkeen seitsemän vuotta kahdessa eri työpaikassa ja eilen mä aloin miettiä kaikenlaisia asioita…
Me ei saataisi miehen kanssa mitään suurta lainaa (esim.asuntolainaa), koska mulla ei ole vakituista työtä. Meidän elämää eletään mun määräaikainen työsuhde kerrallaan. Mitään lomamatkasäästöjä ei pysty hirveesti tekemään, koska ei tiedetä onko meillä rahaa, eli onko mulla suomeksisanottuna työpaikkaa. Mies ei nimittäin pystyisi yksinään kaikkia meidän kuluja palkallaan kattamaan ja mulle tulisi rahat liitosta aikanaan sitten joskus. Tää on se ärsyttävä puoli määräaikaisuuksissa, kun ei oikein pysty pitkäaikaisia suunnitelmia tekemään. Pitää miettiä aina, että paljonko voi esimerkiksi lainaa ottaa, jotta ne saa maksettua pois ennen kun työsuhde päättyy. Tästä syystä mä en ole käynyt autokouluakaan, koska mitä mä teen ajokortilla, jos mulla ei ole varaa ajaa autoa ja opetella liikennekäyttäytymistä auton kanssa?
Eihän meistä kukaan voi tietää, milloin omassa firmassa tulee yt-neuvottelut ja työpaikalta poistutaan kengänkuva takamuksessa, mutta kyllä mä toivoisin jo säännöllisyyttä elämään ja ehkä tästä määräaikaisketjutuskierteestä pitää löytää ulospääsy jo pikkuhiljaa. Eikö ammattitutkinto, tuleva AMK-tutkinto ja seitsemän vuotta alakohtaista tykokemusta ole 29-vuotiaalle ihmiselle jonkinlainen meriitti? Etenkin kun olen alanvaihtaja, eli mulla on kaksi ammattitutkintoa. Yhteenlaskettu työkokemus jotain 13-vuotta, mikäli lasketaan nekin työt, joita olen tehnyt opiskeluiden ohella.
Sitä toivoo elämäänsä pysyvyyttä tai edes illuusion pysyvyydestä ja mahdollisuutta suunnitella elämäänsä myös pidemmälle. Joitain ihmisiä mut suunnitelmat saattaa loukata, mutta elämässä tulee niitä hetkiä, jolloin on vain mentävä ja jatkettava eteenpäin. Tai ainakin yritettävä saada aikaan muutosta.
Viisi vuotta takaperin pystyi ajattelemaan elämäänsä vuosi kerrallaan ja tekemään asioita, kun oli taloudellisesti vastuussa vain ja ainoastaan itsestään. Nykyään talous on kasvanut ja talouteen kuuluvien muidenkin henkilöiden hyvinvointia on ajateltava. Ja tietysti sitäkin, että kuinka kauan itse jaksaa pyöriä oravanpyörässä. Tietysti, jos ainoa vaihtoehto on tehdä töitä määräaikaisessa työsuhteessa, niin ennemmin ne määräaikaiset työsuhteet, kun työttömyys.
Mä pidän tämän hetkisestä työstäni ja etenkin työkavereistani ja mulla ei ole mitään ongelmia ihmisten kanssa. Mä olen osa tervettä työyhteisöä, muutos on vain saatava siihen, etten jaksa roikkua loputtomiin määräaikaisena työntekijänä yrittämättä saada vakituista työtä tai edes parin-kolmen vuoden määräaikaisuutta. Elämä on täynnä kaikenlaisia mahdollisuuksia ja niihin mahdollisuuksiin on vain yritettävä tarttua ja pistää pyöriä pyörimään.
Mulla ei esimerkiksi ole mitään ilta- ja viikonlopputöitä vastaan ja teen niitä ihan mielelläni, se näkyy palkassakin positiivisena merkkinä. Aina kysytään, että entä jos tulee muksuja, niin mitäs niille sitten tehdään. Päivähoitoa on myös iltaisin ja viikonloppuisinkin saa varmaan lapsia hoitoon ja olisihan muksuilla isäkin, joka tosin on vuorotöissä. Ne, jotka ei ole koskaan tehneet säännöllistä vuorotyötä, niin vuorojen ja muiden sopiminen on melko helppoa… Työpaikasta tietysti riippuen. Mutta nyt ei ole perheenlisäystä, joten sitä ehtii pohtia ja suunnitella sitten, kun sen aika on.
Tämmöisiä ajatuksia tänään…
-M-
Ehkä sitäkin, mutta enempi näissä mun alan hommissa vaikuttaa se, että vakituisia paikkoja on melko vähän tarjolla ja niistä on kova kilpailu. Pääsääntöisesti naisia on olleet ne, jotka on menneet mun ohi haastatteluissa. Viimeksi pääsin n. 60 hakijan joukosta 10parhaan joukkoon, mutta jäin sitten Top 3:sen ja mun ikäinen, samalla koulutuksella oleva naishenkilö meni ohi. Tällä alalla haetaan persoonia.
Osittain mun ansioluettelo on sen verran vakuuttava, ettei mun oleteta olevan pitkään töissä samassa paikassa, vaan mun oletetaan kokoajan hakevan parempiin hommiin, paremmille paikoille… Se on edellisen haastattelijan perustelu sille, miksi en sillon tullut valituksi.
Onni on olla ns. nuori nainen. Se on pätkää pätkän perään, koska kun lyödän vakituisen sopimus kouraan, alkaa lisääntyminen.