Asioilla on aina kaksi puolta ja totuus ei koskaan ole täysin itsestäänselvä asia, jos siihen liittyy useampi, kuin yksi henkilö.
Sillon, kun oli nuorempi oli helppoa valita puoli ja puolustaa sitä, jonka sanomat asiat kuulostivat omaan korvaan järkevämmiltä ja pitää sitä totuutena. Nykyään ymmärtää, ettei asiat oikeasti ole niin mustavalkoisia, kun meillä kaikilla on oma käsityksemme totuudesta. Loppujenlopuksi totuudella ei ole mitään merkitystä, vain teoilla on merkitys.
Mistä tää pohdinta tällä kertaa johtuu on se, että lähipiirissä on paljon uusioperheitä, joista olen kuullut kuluneen vuoden aikana monia tarinoita. Joissain tapauksissa lähivanhempi kiusaa etävenhempaa tai etävanhempi ei tahdo nähdä lapsiaan. Jotkut menee rosikseen saakka ja sitten on niitäkin, joissa kaikki menee hyvin. 🙂 Itse elän sellaisessa ratkaisussa etävanhemman kanssa, jossa asiat on sovittavissa ja jutut menee hyvin.
Aina mietitään sitä, että miksi menee huonosti ja etsitään syyllistä ja syytä sille, miksi hommat ei mene kivasti. Mä lähtisin lähestymään tilannetta toisesta näkökulmasta, eli siitä, miksi menee hyvin ja mitkä on ne asiat siinä taustalla, jotka vaikuttaa siihen, että asiat sovitaan.
Kun lapsella on erosta huolimatta kaksi vanhempaa ja päättyi suhde miten tahansa. niin yksi asia tulee muistaa: – Lapsen etu. On oltava äiti ja isä, jotka molemmat on valmiit unohtamaan suhteensa kaunat ja keskittyvät ajattelemaan lapsen etua. Lapsen etu luonnollisestikin on se, että hän saa erosta huolimatta olla tekemisissä molempien vanhempiensa kanssa, sillä lapsi ei lakkaa rakastamasta vanhempiaan vaikka vanhemmat lakkaavat rakastamasta toisiaan.
Vaikka vanhemmat keskenään saisivatkin sovun ja kaiken järjestymään kivasti, niin edessä on seuraavat muuttujat, eli molempien mahdolliset uudet puolisot. Sanoittepa mitä hyvänsä, niin vaikka ei ole lapsen biologinen vanhempi, niin siltikin isä-/äiti-ihmisen uutena puolisona on tehtävä uhrauksia. Lapsen elämässä ja kodissa ei voi vain hengata ja ignorata puolison lasta/lapsia, kasvatustyöhön pitää itsekin osallistua, mutta pitää olla osata kuitenkin vain aikuinen, eikä olla korvaamassa lapselle vanhempiaan. Parhaassa tapauksessa eron myötä lapsen elämään tulee lisää turvallisia ja luotettavia aikuisia, yleensä myös uuden puolison vanhemmat.
Mutta… Näitä otsikoita ja tarinoita on lehdet ja ihan elävä elämä pullollaan, ettei uusi puoliso hyväksy aikaisemmasta liitosta/suhteesta olevaa lasta ja tästä syytä lapsi joutuu kärsimään tavalla tai toisella. Pahimmassa tapauksessa lapsi ei tapaa toista vanhempaansa enää juuri koskaan. Mä ihmettelen, vaikken mistään vanhempi olekaan, että minkälainen vanhempi hylkää lapsensa uuden puolison vuoksi? Lapset on vain lainassa ja ne on vain kerran lapsia. Sen minkä niiden eteen jättää tänään tekemättä on vastassa tulevaisuudessa. Ikuisesti totuutta ei kukaan pysty kaunistelemaan ja jos koskaan lapselle selviäisi, että vanhempi on pistänyt jonkun muun etusijalle niin se sattuu, vaikka lapsi olisi tämän ymmätäessään jo aikuinen, omillaan ja perheellinen.
Mitä se tekee lapsen itsetunnolle, jos vanhempi ei välitä eikä tapaa lastaan koskaan?
Joskus kaunat entisiä siippoja kohtaan pitää pystyä unohtamaan lapsen edun nimissä. Vaikka mä usein sanon, että entiset on entisiä ihan oikeasta ja pätevästä syystä, niin jostain syystä niihin alunperin rakastuikin ja suurimmassa osassa tietämistäni tapauksissa niissä on oltu tosissaan ja silloinkin ihan oikeista ja pätevistä syistä. Ja suhde on pelkkä suhde, kunnes lapsia tulee kuvioihin, silloin suhteen on kannettava ja kestettävä myös kommunikaatio eron jälkeen, uudet puolisot ja jos kaikki aikuiset tulevat jollain tasolla edes toimeen keskenään, niin se on hyvä.
Ja mikäli lapsia on päättänyt hankkia, niin niistä tulee kantaa vastuu, se on jo kirjoitettu lakiinkin. Mutta kirjoitettua lakia tärkeämpää on se, että lapsi kokee edelleen hyväksyntää molempien vanhempiensa taholta.
Ja niille, jotka rupeaa suhteeseen, jonka toisella osapuolella on lapsi, niin muistakaa, että se lapsi on siinä ja silloin asiat on kunnossa, mikäli lapsi menee päätöksen teossa sinun edellesi. Sellaisen ihmisen kanssa voi jo ehkä mahdollisesti harkita yhteisen lapsen tekoa. 🙂
Mikäli molemmilla on lapsia ja lapsiluku vaihtelee viikonloppujen mukaan ja kohtalaisen satunnaisesti, niin muistakaa, että omat ja vieraat on aina samalla viivalla. Kyse on kuitenkin lapsista ja meillä aikuisislla (oli lapset omia tai ei) on näiden lasten elämässä suuri rooli, jotta heistä tulee isona fiksuja, tasapainoisia ja kunniallisia veronmaksajia ja sellaisia henkilöitä, jotka pitää meidän puoliamme, kun maataan vaipoissa viimeisiä hengenvetoja vedellen vanhoina sairaalassa. Jos brutaalisti ajatellaan, niin kenet sä tahdot kuolinvuoteellesi kertomaan rakastavansa sinua vai tahdotko kuolla yksin ja katkerana? Harva nimitäin kuolinvuoteellaan (legendan mukaan) toivoo, että olisipa tehnyt enempi töitä. Moni nimittäin toivoo, että olisi viettänyt enempi aikaa lastensa kanssa.
Sitä kannattaa miettiä.
-M-