”Taivas varjele, sä olet laihtunut hirveästi.” Niin, mä olen laihtunut hirveästi. Toisin kun monilla muilla pyöreillä ihmisillä, niin musta se kommentointi tuntuu jotenkin inhottavalle, koska en mä ole laihtunut siksi, että olen muuttanut elämäntapani terveellisemmiksi, enkä siksi että olisin alkanut harrastamaan liikuntaa. Mä olen laihtunut siksi, että olen sairas.
Mä en jaksa jokaisen ihmisen suusta kuulla itsestäänselvyyksiä. Ne 20kiloa on poissa. Ja mä pitäisin ne törkeet ylikilot, jos vaan olisin terve. Voisin painaa vaikka 120kiloa, kunhan olisin terve.
Mä kysyin ystävältäkin tänään, et miks ihmiset kommentoi aina laihtumisesta ja että laihtuminen on hyvä juttu. Miksei lihomisesta huomauteta, miksi lihominen on pahempi asia kuin laihtuminen? Johtuuko se yhteiskunnan odotuksista, että pitää olla hoikka ja lihavilla ihmisillä ei ole itsekuria? Ja miksi lihavuus on väärin nykyään? Monissa kulttuureissa naisen pyöreys kertoo terveydestä ja vauraudesta. Mutta täällä ihannoidaan laihuutta, koska lauhuus on meidän kulttuurissa = kauneus. Vaikkei se niin ole. Mä oon nähnyt tosi paljon pikkusen ylipainoisia naisia, jotka on mukavia ja jotka on todella kauniita.
Yhtä kaikki, mä vaan oon kyllästynyt siihen, että kaikki huomauttaa mulle mun laihtumisesta ja jos mä oisin tehny sen asian eteen jotain, niin voisin ollakki ilonen noista huomautuksista, mutta kun mä en oo tehnyt mitään vaan mun elimistö tappelee itteään vastaan, niin semmosen kuuleminen ei lohduta paljoa.
En mä vieläkään ole mikään riisitikku, enkä varmaan semmoinen koskaan tule olemaankaan (ei tällä ruumiinrakenteella). Mut jos tää laihtuminen jatkuu, niin kohta tulee luut vastaan. 🙁
-M-