Mulla aloitettiin viime viikolla Meilahdessa kortisonitiputus, jota jatkettiin tänään Peijaksessa. 2/6 tiputusta siis käytynä. Kolme grammaa kortisonia olisi tarkoitus tiputella tässä kuuden viikon aikana ja jos silmäoire ei helpota, niin sitten jatketaan puolella tuosta määrästä seuraavat kuusi viikkoa. Näköjään Meikussa on pokkaa pistellä ihmisiin vähän suurempiakin määriä kortisonia. Nyt on taas kiva tärinä päällä ja suussa maistuu vanha tuttu metallinmaku. Laitoin pyttipannuun kunnolla suolaa, niin syödessä maistaa muutakin kuin metallin. Maun peittää siis suola ja vahva kahvi ainoastaan.
Siinä mä sitten istuin jälleen tipassa syöpää sairastavien seassa ja join jaffaa. Mä ihmettelin, kun käytiin jatkuvalla syötöllä kysymässä oireita ja onko hyvä olla. Ja mä vastailin, et ei tässä mitään, käsi vähän kylmenee. 😀 Kun vartin sisään kolmatta kertaa kyseltiin, että mikä boogie, niin tiedustelun hoitajalta, että paljonhan mä tota kortisonia nyt oikein saan. Hoitaja vastasi, että: ”500mg”. No kiva juttu. Onko se mikään ihme, jos vähän vitutaa, itkettää, sattuu ja väsyttää, kun kortisonia tiputellaan tommosia määriä puolessa tunnissa. Jos suhteutetaan pillereiin, niin oon syöny 50mg korkeimmillaan ja sekin 2pv ja siitä sitten nopeasti lähdetty laskemaan alaspäin. Kaikki tiputuspotilaat ja minä hiljenin. Sen jälkeen tarkensin vielä, että sehän tekee yhteensä 3grammaa kortisonia kuudessa viikossa suoraan suoneen. Hoitaja totesi sen olevan juuri näin…
Sitten mua tultiin päästämään vapauteen piuhoista ja hoitaja toivotti hyvää kotimatkaa, johon vastasin: ”En mä vielä kotiin mene, menen töihin.” Hoitaja huudahti: ”Menetkö sä töihin?” Pikkusen alkoi ärsyttää ja totesin: ”Kyllä, mä menen töihin. Menethän säkin töihin.” Tää kysymys ärsyttää joka ikinen kerta. Vaikka on pitkäaikaissairas ja vaikka saa vähän lääkettä, niin ei se tarkota sitä, että tahtoo jäädä kotiin makaamaan. Ihan yhtä kipeä ja väsynyt mä olen töissä, kun kotonakin. Kotona ei vaan liiemmin ole virikkeitä. Kotona mä sitten istuisin ja odottelisin, että koskahan silmät mahtaa parantua…
Pitkäaikaissairauksia kutsutaan siitä syystä pitkäaikaissairauksiksi, koska ne kestää pitkään vuosia, vuosikymmeniä tai koko loppuelämän. Loppuelämäksi saikkua siksi, että on isot silmät ja ei ole kilpirauhasta? Juuei. Työmaailma on täynnä ihmisiä, joilla on pitkäaikaissairauksia, reuma, diabetes ja monet muut arkipäiväistyneet sairaudet. Jopa tyyppejä, joilla on ms-tautia. Mutta pallosilmä-Basedowin pitäisi jäädä kotiin? Miksi? Koska pallosilmiä on vähemmän, kuin diabeetikkoja? Tämä Pallosilmä ottaa aamulla kilpirauhaslääkkeen ja sen jälkeen elelee normaalia elämää, jos ei hoitojaksoja lasketa. Diabeetikko saattaa piikitellä itseään kesken työpäivää ja se on ihan normaalia. 😀 Hassua.
Kyllä, mä olen todella väsynyt, etenkin kaksi tiputuksen jälkeistä päivää on kivuliaita ja uneliaita, kun ei saa nukuttua. Mutta kuka ei joskus olisi väsynyt? Kuka voi väittää pomppivansa aamulla säkkipimeässä kaatosateessa iloisena töihin ja hoitaa kaikki työasiat, kun vettä vaan ja sitten mennään kotiin rakastamaan ihanaa arkea kaupan kautta? Jos nyt kuusi viikkoa menee aika-ajoin väsyneenä ja koomaisena, niin uskon saavani sen anteeksi. Saa kaikki muutkin anteeksi, jos on stressiä ja ei pysty nukkumaan tai mitä ikinä.
Mä yritän siis selventää sitä, että näiden hoitojen aikana mä en kuitenkaan muutu kuolemansairaaksi saattohoitopotilaaksi, vaan näiden on tarkoitus parantaa mut. Ihminen vastaa yksilöllisesti kaikkiin hoitoihin ja mun yksilöllisyys vaan kestää töissä. En sitten tiedä kestääkö työkaverit. 😀
-M-