Yhteiskunta odottaa ihan hirveästi kaikennäköistä nykypäivänä. Pitää selviytyä päivittäisistä työtehtävistä, siivota, laittaa ruokaa, harrastaa, katsoa telkkarista lempi ohjelmansa. Ja mitä nyt ikinä pitääkään tehdä. Perusasiat vaatii jo paljon energiaa, mutta terveelle ihmiselle se ei juuri ole muuta, kuin perusarkea. 😛
Eilen mä löysin kaapista allergialääkkeitä tonkiessani vahvoja reumalääkkeitä. Mä jouduin hetken kelaamaan, että miksi niitä mulla oikein on. Tarkastin, että ne on viime talvena kirjoitettu mulle. Kunnes mä muistin taas sen, että mä olin todella kipeä joulukuusta helmikuuhun, eikä siltä ajalta ole montaakaan muistoa kivun lisäksi jäänyt.
Mulla siis epäiltiin talvella reumaa ja seulat tehtiin. Ei ollut reumaa, onneksi. Mutta mua särki jokaikiseen lihakseen, joka ikiseen niveleen ja tuntui siltä, kun luitakin olisi särkenyt.
Siinä vaiheessa, kun kipu on niin kova, ettei viitsi edes huutaa, kun se kuluttaa vähäisiä energiavarastoja niin alkaa ihan oikeasti miettimään, et kuinka vähästä ihmiset oikeasti valittaa.
Ja kun jokapaikkaan sattuu ja kivutonta hetkeä ei ole, siltikin pitää pystyä hoitamaan kaikki elämän perusasiat. Ja siinä vaiheessa kun asuu yksin, niin ei oikeastaan ole mitään mahdollisuutta sysätä vastuuta siivoamisesta, pyykinpesusta ja muusta kenellekään muulle. Itse on kaikki tehtävä ja yritettävä vaan pärjätä.
Mä en ole ainoa ihminen maailmassa, joka on virunut kipujen kourissa. Toiset on saattanu virua vuosia ja nekin on oppineet elämään asian kanssa. Kaikki kunnioitus heille. 🙂 Se tunne varsinkin yöllä, kun tuntuu, että raajat palaa ja repeytyy irti ei oo se kaikkein miellyttävin tunne missään olosuhteissa.
Nyt mä tosiaan elän kohtuullisen kivutonta ja oireetonta elämää. Eikä ne mun lihas-, nivel- ja luusärytkään johtuneet muusta, kun kilpirauhasen oireilusta. Mutta mä kävin viidellä eri lääkärillä ja kenenkään mielestä ei ollut pienintäkään mahollisuutta, että kyseessa olisi kilpirauhasen oireilu, koska lääkitys oli kohillaan ja arvot täydelliset. Vasta kuudes lääkäri oli mun kanssa samaa mieltä ja kas kummaa, mä olin oikeassa. 😛
Musta on lääkäriltä äärimmäistä typeryyttä olla kuuntelematta potilasta. Koska faktaa on se, että jokainen pitkäaikaissairas elää joka ikinen päivä oireidensa kanssa, kehoaan kuunnellen. Kyllä siinä oppii tuntemaan kroppansa ja sen toiminnan sekä rajat.
Joku pahakieli vois väittää, että oon vaan rampannut niin monella eri lääkärillä, että saan haluamani diagnoosin. Jos oiskin niin. Mut mä luulen, että mä oon tässä 26-vuoden aikana oppinut tuntemaan kroppani hyvin.
Tällä hetkellä endokrinologin dg. kuuluu: Synnynnäinen kilpirauhasen vajaatoiminta. Kun tuon dg:n jälkeen kävin kyseisen endon vastaanotolla uudelleen ja kysyin, että onko asiassa virhe. Vastaus kuului seuraavasti: ”Ei ole!” Nonni. 🙂
****
Työpäivät loman jälkeen on sujunut ihan mukavasti. 🙂 Ja kiva se taas on tässä koneen ääressä nakuttaa, kun toinen työpäivä on lähenemässä loppuaan.
On mukava ja kiva nähdä taas työkavereita, vaihdella lomakuulumisia ja suunnitella alustavasti tulevaisuutta. Mulla on ihan mukavia työkavereita ja suurimman osan kanssa on helppo tulla toimeen.
Nyt tässä huomaa, miten paljon loppujenlopuksi työ syö vapaa-aikaa. Mä en oo KOSKAAN aiemmin kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta nyt sen huomaa kesän jälkeen, jollon on ollut paljon liikenteessä. 😀
Yks mikä pitää saada asettumaan on tää unirytmi. Kaksi yötä mennyt jo 5h:n unilla ja nyt se alkaa painaa jo silmissä. Tänään vielä laiskottelin sängyssä aamulla niin kauan että tuli kiire… 😀
Mut mukava olla taas hommissa ja saada rytmiä päiviin. 🙂
-M-