Tämä viikko onkin ollut kiirettä ja vipellystä täynnä, joukkoon on mahtunut kiitettävä määrä jopa draamaa ja yksi vuodenaikaan sopiva kiintiöriita tai sen alku ja omasta puilestani myös sen loppu.
Maanantaina olin toisessa ja viimeisessä MabThera-tiputuksessa. Luonnollisestikin olen sen jälkeen ollut taas kipeä, väsynyt, kiukkuinen ja uupunut. Loppuviikosta elämä onneksi alkaa taas voittamaan ja elämä hymyilemään. 🙂
Duunissa tein montaa asiaa samaan aikaan ja ihmettelen suuresti, kuinka sen pyörimisen jälkeen vielä istun tässä kirjoittamassa. Kaikki vaan kaatuu samalla viikolla niskaan, jopa ne seinät. No, nyt on duunikuviot melkein kasassa ja jopa ne kuuluisat seinätkin. Tuleen kun on turha jäädä makaamaan. 🙂
No, loppuviikosta mä sitten sain alkaa laittamaan painoja vaakakuppeihin ja ihan todella alkaa miettimään, että mitä arvoa menneisyydellä ja yhteisellä historialla on jos se ei kanna enää tänäpäivänä, ei ole kantanut enää pitkään aikaan. Se mitä joskus oli, ei enää ole sen olemisen arvoisia tänä päivänä.
Mitä ystävyys on? Ystävyys on anteeksiantoa ja anteeksi pyytämistä ja menneissä katkeruuksissa ja riidoissa ei roikuta. Siksi mä olen päättänyt erään kiintiöriitelyn saaneen tulla tiensäpäähän. Ei ole enää mitään sellaista, miksi sen pitäisi jatkua. Siksi, että voitaisiin riidellä ja kantaa kaunaa? – Ehei, mä haluan olla vapaa semmoisesta.
Kauheinta kaikessa on sen huomaaminen, ettei niillä yhteisillä kokemuksilla ole enää mitään merkitystä, ei tunnu enää miltään. Kaikki se on jäänyt kaiken muun jalkoihin ja silloin vuosia kestänyt ”ystävyys” ei ole sitä, mitä mä sen luulin olevan.
Tai ehkä me vaan kasvettiin erilleen ja tehtiin valintoja, jotka vei meidät eriteille. En tiedä. Mutta koen itseni loukatuksi, petetyksi tulleeksi ja kulissin ylläpitäjäksi. Tuntuu siltä, ettei sillä vaan ole enää merkitystä.
En sano, että olisin ollut pyhimys, sillä sitä en ole ollut. Mutta aika paljon olen koettanut antaa, tuloksetta. Jossain vaiheessa vahvinkin joutuu luovuttamaan, kun ei enää pysty olemaan semmoinen, kun toivotaan. Mä teen asioita mun ystävien kanssa ja aika usein kerron niistä. Mä elän hyvän miehen kanssa, kauniissa kodissa. Mä biletän välillä ja teen kaikennäköisiä asioita. Olen pitkäaikaissairas, joten paljon aikaa menee lääkäreissä, hoidoissa ja tutkimuksissa, mutta mä käyn myös töissä.
Mä olen kokenut yhdessä vuodessa hyvin paljon, paljon enempi, kuin joku muu jaksaisi ehkä kantaa. Siksi mä en enää jaksa riidellä mitään kiintiöriitoja. Riidellään ja selvitellään asiat, kun siihen on aihe. Mutta syitä on mun mielestä turha pantata vuotta ja sitten räjäyttää pankki silmille vuoden aikana ja sitä aiemmin tapahtuneista asioita. En vaan jaksa, en halua, enkä enää viitsi alentua.
Vuodesta toiseen samaa, enää en jaksa, sillä vuosi vuodelta mä jaksan ymmärtää vähemmän ja nyt en enää ymmärrä ollenkaan.
Kiitos ja anteeksi!
-M-
Ps: Jotain hyvääkin. 6.12 lähdetään ystävän kanssa Apulannan keikalle pitkästä aikaa! <3
Pps: 13.12. lähdetään ystävän kanssa Tallinnaan päiväristeilemään. <3