Joidenkin mielestä mä olen välillä kävelevä kaaos. Tänään sain yhden ihmisen maailmaa keinutettua ehkä vähän. Joitakin vuosia sitten lähdettiin eri teille, eikä niin suotuisissa merkeissä. Menneisyys on oikeastaan kahdella tavalla kohdattavissa, sitä voi mennä pakoon tai sitten sitä voi käydä tervehtimässä. Mä kohtasin menneisyyteni silmästä silmään. Tiiättekö sen tunteen, kun sua tuijotetaan, kun aaveen nähnyttä, mä tiedän. Tällä kertaa mä tulin, näin ja voitin. 😀
Mä olen nyt jonkun verran suunnitellut jatkavani kirjoittamista , kun oppari on joskus poissa silmistä ja poissa mielestä. Moni lähipiiristä toivoo, että jatkaisin yhtä kirjoitelmaani, mutta se oli semmonen ajan kuluksi kirjoitettu kyhäelmä ja olin sitä kirjoittaessani kymmenen vuotta nuorempi ja aihe kosketti mua. En oo ees viitsinyt lukea koko tekstiä, kun se on parikymppisenä kirjoitettu satiirinen ja mustaa huumoria täynnä oleva tarina. En varmaan enää pysty sellaiseen.
Mulla on kyllä päässä tarina, jonka kirjoitan menneisyydestä, mutta luon maailman uudelleen ja uudet raamit, päähenkilö ei siinä tarinassa tule olemaan mun alter ego, vaan oikeastaan mun anti alter ego. 😀 Katotaan aikanaan, kuinka se onnistuu, vai onnistuuko. 😀
Mä keksin viime viikolla taas jotain, joka tekee musta jollain asteella hullun Apulanta -fanin. Meitä lähtee kaksi etelänhetelmää Joensuuhun syyskuussa katsomaan Apulannan Teit meistä kauniin – elokuvan ensi -iltakiertuetta. Majoitus on ilmainen ja junamatka ja safkat tarvii maksaa, leffaliput oli myös Ilmaiset. 🙂
Elämä kuitenkin heittelee, joten tilaisuuksiin pitää tarttua, kun niihin on vielä mahdollisuus. Eipä tartte isona katua, kun elämä jäi elämättä ja to do-listalla asioita, joita olisi pitänyt tehdä. Vaikka kaikkia lupauksia en aina pysty pitämään, niin siitä haluan pitää kiinni, että en katkeroidu elämälle. 😀
-M-