Mä kävin voimaannuttavan keskustelun opiskelukaverin kanssa eilen illalla. 🙂 Molemmat taistellaan elämämme kanssa ja elämään mahtuu kaikennäköistä. Voimaannuttavaa oli saada tieto ja rautalankavääntö siitä, että mulla ei todellakaan ole opintoja niin paljoa tekemättä, kun mitä luulin, että mulla on. 142op muuttui n. 80op:ksi, kun yhdessä käytiin asioita ja opintoja läpi. 🙂 Mikä helpotus! 🙂 Torstaina keskustelen ohjaajani kanssa ja katsotaan sitten mitä saadaan aikaiseksi. Motivaatio lisääntyi, kun ymmärtää, että mörkö ei olekaan niin suuri ja loputtoman lohduton. 🙂
Aikaisempi elämä ja aikaisempi työkokemus on ollut niin kattavaa, että 210opintopisteen laajuudesta, mä suoritankin vain 160 ja hilut päälle ja siitä reilusta 160op:sta mä olen sitten saanut tunnistamiset ja tunnustukset ja suoritukset. 🙂 Jos ahkera olisin, niin ensi jouluna mulla voi olla kuponki kädessä tai sitten keväällä 2016.
Itsetuntohan siinä nousee, pitää vain varoa, ettei huku sateella. 😉 Nää on niitä konkreettisia todisteita siitä, että aiemmin tehdyllä ja koetulla on merkitys tulevaisuuteen. Se, miten teet, mitä olet valmis oppimaan ja mitä siitä jää käteen.
Elämänkokemus ja elämän tuoma viisaus ei kuitenkaan tule tutkinnoista. Vaan se tulee elämästä ja siitä, että sen elää. Viisaus tulee virheistä ja kyvystä oppia omista virheistään. Se on sitä elämän elämistä. Tietenkin kuka tahansa voisi hypätä kouluttautumisen putkeen ja tulla sieltä putkesta aikanaan ulos tohtorina ja olla olevinaan niin älykästä, kun olla ja voi. Kirjoista voi imuroida tietoa paljon ja kirjoista lukemalla ja pänttäämällä saa itselleen uskomattomia teoreettisia totuuksia. Koska aina on joku mutta, niin se mutta tulee tässä: Teorialla ei ole mitään tekemistä käytännön kanssa. Ihmiset ei kuitenkaan toimi teoreettisesti, vaan yksilöllisesti ja jokainen elää elämäänsä tavallaan. Tää on ehkä tyhmän puhetta, koska kovinkaan suurella älykkyydellä mua ei ole sinattu.
Mutta mä en edelleenkään usko siihen, että elämänkokemus mitataan tutkinnoissa tai siinä, että on neljän seinän sisällä kotona tai suorittaa arkisia askareitaan. Yhteiskunta antaa meille loistavan tilaisuuden hypätä putkeen, jossa saa suorittaa tutkintoja, perustaa perheen ja elellä tasapaksua elämää. Putkessa on turvallista. Putken reunoja pitää kolistella ja kurkkia ulos. Mä haluan seikkailla, nähdä maailmaa ja kokea asioita. Kokemus tuo mulle viisautta ja muistoja.
Mitäpä sitten? Kaksi tutkintoa, paljon työkokemusta, pitkäaikaissairaus, uusioperheen tapainen viritelmä, pari kissaa, ystäviä, perhesuhteet, työ, koti kaaoksessa ja opinnot. Tää on mun arkeani ja tähän saakka mä olen näillä eväillä päässyt. Osittain pelkkää jääräpäisyyttäni, osittain siksi, etten ole osannut ratkaista asioita muutenkaan. 🙂
Mä en näe, että kukaan meistä kärsimyksistään ja saavutuksista (tai saavuttamattomuuksistaan) huolimatta on sen parempi ihminen, kuin kukaan muukaan. Eilen opiskelukaverin kanssa puhuttiin, että kaikki tykkää vedota omiin ongelmiinsa ja selittää sitä kautta, että miksi hommat on rästissä. Kaikilla, ihan jokaisella on omat vastoinkäymisensä. Me eletään omaa arkeamme ja suoriudutaan asioista joka ikinen päivä. Mä en usko, että kellään on sen helpompaa tai vaikeampaa, kuin mulla. Mä olen ennenkin hokenut mantraa: ”Se joka tahtoo, kekesii keinon. Se joka ei tahdo, keksii selityksen.”
Mä olen tässä tänään ja huominen on taas uusi alku ja tulevaisuutta. 🙂 Elämä heittelee ja koettelee. Viime kädessä kysymys on siitä, että miten koettelemukset osaa kääntää edukseen ja kuinka valmis on virheistään oppimaan. Todellisuudessa nämä voittajat pyörittää maailmaa. Sillä kyky nähdä totuus ja todellisuus on äärimmäisen tärkeä kyky. Omat koettelemukset on ainakin opettaneet huomaamaan, että ketkä vaan kolistelee tyhjiä tynnyreitä ja ketkä sitten täyttää omia tynnyreitään. 🙂
-M-