Tässä yrittää ihminen välillä mennä itseensäkin ja miettiä sanomisiaan ja tekemisisään. Kasvaako sitä edes koskaan aikuiseksi? Oppiiko sitä virheistään? Mä en osaa antaa kysymyksiin vastauksia, eikä mun kai tarvitsekaan. Pääasia lienee kuitenkin se, että tiedän itse kuka olen, missä menen ja mihin suuntaan. Tietysti suuntakin välillä katoaa ja koko maisema. Mut ehkä mä ansaitsen sen mitä saan.
Mua on väsyttänyt melkoisesti koko tämän viikon ja viime viikon. Nukkuminen on vaikeaa, näen painajaisia tai muuten vaan ahdistavia unia. Oon kireällä, kun viulunkieli ja tekemättä jääneet asiat painaa mielessä. Mistä ammentaa voimaa mihinkään, kun tuntuu, että voimat vaan loppuu kesken? Ei kaikkea voi kantaa mukanaan ja siksi kai on parempi osa taakasta jättää kantamatta kokonaan.
Teki tai oli sitä miten päin tahansa, niin oikeastaan aina tekee jostain näkökulmasta katsottuna jotain väärin. Mä en voi muuttua oikeanlaiseksi, enkä mä elä miellyttämisen tarpeesta. Mutta mä tiedän, milloin on aina nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa. Mä olen väsynyt, ehkä väsyneempi kuin koskaan tähän astisen elämäni aikana. Vaikka kortisonipulssi on jo kerran koettu, niin sen aiheuttamat lieveilmiöt ei siltikään katoa mihinkään, vaikka niihin kuinka yrittäisi varautua. Unettomuus, väsymys ja ärtyneisyys on osa mun jokapäiväistä elämää. Joskus kuohuu, kuten yleensä kuohuukin, vaikkei kortisonia olisikaan. Kahden vuoden mittainen sairaushistoriakin painaa mukana ja se 2 vuotta on mun menneisyyttä, tätä hetkeä ja tulevaisuutta, se on aina tässä ja sen kanssa on elettävä.
Harmillisinta mun elämässä on se, että olen mestäri ymmrätämään asioita väärin ja siitä sitten aiheutuu erinäisiä selkkauksia. Jotkut selkkaukset ratkeaa ja joissakin semmoisissa tuntuu, ettei ne ratkea. Se on vain nostettava pää pystyyn ja reippaasti kuljettava kohti uusia pettymyksiä. 😉 Niitä tulee ja ne kuuluu elämään. En tiedä ketään, jonka elämään ei kuuluisi.
Jos joku elämän osa-alue ei suju ihan niin hyvin, kun voisi, niin joku muu osa-alue sujuu paremmin. 🙂 Opinnot luistaa ja tienasin 15 opintopistettä. 🙂 Sain monikulttuurisuuden kurssista kokonaisarvosanan 4. Se on hyvä kokonaisarvosana ja sain kehut mun perehtyneisyydestäni. Olen nyt tienannut 15 opintopistettä ja 50 pitää vielä hankkia ennen, kuin saavutan itselleni asettaman tavoitteen. 🙂 Viisi opintopistettä napsahtanee helmikuun lopussa, mikäki tentti menee läpi. Ja taas ollaan askel lähempänä tavoitetta. Lopulta mulle jää viimeiselle vuodelle vähän tehtävää, mutta siihen on varattava aikaa, koska opinnäyte ja kielet ei ole samanlainen läpihuutojuttu, kun nää muut kurssit näköjään on, vaikkei ne olekaan. Mä teen niidenkin eteen töitä ja en ole tyytyväinen töihini, muut ovat. Itsekriittisyyttä siis kuitenkin ilmassa ja joku luottamuspula omista kyvyistä ja taidoista.
Tänään ulkona myrskyää ja mun pään sisällä käy samanlainen hirmumyrsky. Missä mä olen? Kuka mä olen? Ja voisko joku auttaa mut pois? Tai ainakin sinne myrskynsilmään olis kiva päästä, siellä ei tuule.
-M-