Heräsi ajatuksia Helsingin Sanomien 9.8.2014 artikkelista: ”Minä, sivistyshakkeri”.
Puhutaan sitten niistä sosiaalisista peleistä. Mä pelaan niitä itseasiassa hyvin paljon jo työni puolesta luovien erilaisten tilanteiden ja ihmisten parissa. Kahdeksan tuntia päivästä pelkkää luovimista ja pelaamista. Mutta kokemusken karttuessa, jonkin verran opiskelleena ihmisenä ymmärrän kuitenkin muka älykkyyden oikeasta. Ihminen, joka osaa pelata sosiaalisia pelejä pärjää ilman sivistyssanoja. Älykäs ihminen puhuu niin, että vähemmän älykäs ymmärtää. Tyhmä puhuu niin, että toiset tyhmät pitää sitä fiksuna.
Mä istun jonkun verran erilaisissa kokouksissa ja palavereissa ja on paljon ihmisiä, jotka sivistyssanoja viljelee. Toisinaan mä kyllästyn siihen viljelyyn ja pyydän kertomaan, että mitä henkilö tarkoittaa kyseisellä sanalla. Joko saan vastauksen tai sitten en. Mikäli saan vastauksen kysyn, että miksi hän ei sitten käytä sitä oikeaa sanaa. Mikäli henkilö ei osaa kertoa, mitä kyseinen sana tarkoittaa, pyydän häntä kayttämään sanoja, joita ymmärtää. 🙂 Kas näin, olen voittanut sosiaalisen pelin! Kun tolle linjalle lähtee, niin joutuu itse miettimään, mitä puhuu. 😛
Sitten puhutaan näistä muka fiksuista, jotka lukee yhden artikkelin ja rupeaa suureksi tietäjiksi asiasta. Okei, sä voit esittää jonkun tutkijan viisauksia ominasi ja vedota, että se on tieteellisesti tutkittua faktaa. Mutta tiedätkö henkilökohtaisesti, mikä on tieteellisesti tutkitun faktan määritelmä? Ai et? Miten sitten väität, että se on tieteellisesti tutkittu fakta? Ja tiedätkö mitä fakta tarkoittaa? Sekin kun on sivistyssana. Fakta = tosiasia, tosiseikka tai tosio ihan tällä kotimaisella kielellä.
Mutta entäpä kun viljelee omaa faktaansa totena ja joutuukin keskustelemaan ihmisen kanssa, jolla on hyvin paljon päinvastaista tietoa? Ja sitten, kun ei enää omat taidot saatika älykkyys riitä enää esittämään vastaväitteitä? Se on noloa.
Asian voi ilmaista näin:
”Luin yhden artikkelin, jossa kirjoitettiin asiasta x ja lopputulos oli y. Mun mielestä vaikutti hyvälle tutkimukselle.” Asioista voi keskustella, mutta jos ei ole suuri tietäjä, niin silloin kannattaa olla rehellinen ja kertoa mitä luki ja mistä, jottei tule varastaneeksi kenenkään ajatuksia omikseen.
Mutta päästään siihen sosiaaliseen älykkyyteen jälleen. Kukaan ei nimittäåin arvosta teennäistä muka tieteellisyyttä ja faktiivisuutta. Ihan tieteilijätkin tietää, että aukottomia faktoja ei hirveästi ole. Itsestäänselvyydet on tietysti olemassa, kuten vesi on märkää, happea hengitetään. Asia muuttuu faktaksi, kun se kestää kaikenlaisen tarkastelun, sitä ennen se on vain väite. Mikä on yhdelle totta, ei ole totta toiselle, eikö se silloin ole kiistelty fakta?
Ja kaikki tämä edellämainittu angsti johtuu myös siitä, että tein eilen koulutehtävää liittyen tieteiskirjallisuuteen. Artikkeli, jota käytin lähteenä oli otannaltaan suppea, joten sitä ei voi oikein hyödyntää järkevästi. Koko hiton essee on vain kyseenalaistamista. 😀 Ja kun mä kirjoittelen sitä mukamas coolia jargoniaa, niin selvitän jokaisen sivistyssanan oikean merkityksen ja toivon, että tutkija olisi tehnyt virheen jossain kohdassa. 😀 Olen ilkeä, mutta itse en halua tehdä vastaavia virheitä.
Tahdon, että tuleva opinnäytteeni on myös kirjoitettu siten, ettei siellä tarvitsisi sanojen merkityksiä pohtia. Mä haluaisin tähdätä siihen, että sen lukeminen olisi mahdollisimman miellyttävää myös sellaiselle, joka ei ole harjaantunut lukemaan tieteellistä jargoniaa. Koska mun päättötyö kiinnostaa varmasti monia toisella asteella opiskelevia opiskelijoita ja valitettavasti tänä päivänä ammattikoulu ei liiemmin tarjoa akateemisia valmiuksia. Mä haluan tehdä työn, jota tulevaisuudessa voidaan hyödyntää alan kehittämisessä ja auttaa alaa sopeutumaan yhteiskunnassa tapahtuviin rakennemuutoksiin, jotka on kaikille selviä, että näin tulee käymään.
Musta ei kuitenkaan tule tutkijaa, mä tulen olemaan aina käytännöntöissä. Joskus mä haaveilin ihan tosissani esimiestehtävistä suurella jakkaralla, mutta työvuosien aikana mä olen ymmärtänyt sen, ettei musta tule myöskään hallintoihmistä ja esimiehen tehtävät on pääsääntöisesti kaikkea hallinnosta jargoniaa.
Että näin… Muistakaa, ettei sosiaalinen älykkyys ja sosiaaliset pelit ole mitään sivistussana- ja faktamiekkailuja, vaan keskustelukumppanin kunnioitusta ja arvostusta. se on myös itsekunnioitusta, kun tietää mistä puhuu. 🙂
-M-