Minä uskon… Niin mihin minä uskon? Tasa-arvoinen avioliittolaki se nyt vaan puhuttaa ja tällä kertaa perustellusta syystä, nimittäin siitä, että mistä me ei saada sen lain toteutuessa enää adoptoida lapsia ja miten se vaikuttaa tavallisiin heteronaisiin ja heidän oikeuksiinsa olla adoptiolapsilleen äitejä.
Ja miksi kirkko hyväksyy tai on hyväksymättä? Mikä on edes moraalisesti tai eettisesti oikea tapa ajatella? Ja mitä Raamattu sanoo moraalista ja etiikasta? Ja miksi 2000 vuotta vanha kirja ja sen aikaiset opit vedetään aina kaikkeen mukaan? Etenkin homokeskusteluihin. Jos mä lähtisin avioeronneita tuttaviani tuomitsemaan ja vaahtoamaan, että alun perin Raamatun oppien mukaan ne ei ois saanu erota. Mun päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet täyttyisivät siitä, että vaahtoan oppien toteutumattomuudesta. Ja mitä tekee aikaisemmin niin ankarana ollut kirkko? Hyväksyy avioerot, esiaviollisen seksin, aviottomat lapset. Jopa juopottelun, haureuden, ylensyönnin, turhamaisuuden, kateuden jne… Miksi ei sitten homoliittoja?
Ainiin, ja mä en edes tunnusta kristinuskoa omakseni…
Mun ei ole hankala ymmärtää, miksi näihin oppeihin vedotaan. Toiset on tottuneet toimimaan tietyssä uskonnollisessa ankarahkossa ruodussa, jossa mikään ei koskaan muutu. Se mitä kirjassa lukee on totta. Mutta jos se totuus ei ole valtaväestön moraalille ja etiikalle enää soveltuva? Ja sen opit ei enää täysin palvele yhteiskuntaa ja sen sisäistä hyvinvointia? Onko ihmisiltä oikeus riistää henkinen hyvinvointi vedoten Kirjaan ja sen oppeihin, joka on 2000 vuotta vanha?
Tietysti Raamattu oppeineen on pelastanut monia entisiä alkoholisteja ja narkomaaneja ja tuo edelleen lohtua monille ja ennen kaikkea toivon. Mä en tahdo ruvata tuomitsemaan kenenkään henkilökohtaista uskoa tai viedä uskonvapautta keneltäkään.
Mutta tärkeää on se, että me ajatellaan omasta laatikostamme ulos. suuria päätöksiä ei pidä tehdä omien vakaumusten pohjalta, niitä pitää ajatella koko yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmasta ja nähdä se monisyinen verkko ja ne kaikki asenteet joita täällä on.
Moraalikäsitykset muuttuu ihmisen kehittyessä ja määrätynlaisen älykkyyden lisääntyessä. Tiede on tullut osaksi monen elämää, tieteen mukana myös biologia. On alettu nähdä asioita myös toisesta perspektiivistä, joka luonnollisesti monen mielestä korvaa uskonnon. Sekin on hyväksyttävä tosisasia. Ja tiede on muokannut moraalikäsityksiä. Kehitystä ei tapahdu, jos vanhoista tavoista ja tottumuksista ei voida päästää irti. Maailma ei muutu ilman, että sitä kehitetään ja viedään eteenpäin. Mikäli Raamattua uskottaisiin täysin, niin kehitys olisi pysähtynyt jo noin 2000 vuotta sitten. Ehkä kehityksen olisi pitänyt pysähtyä siihen, kun ihmiset kiipeili puissa, ehkei ihmisen olisi pitänyt tulla koskaan alas puista ja lähteä evolvoitumaan. 😀 Tai mitä miettii Kaikkivaltias? Katuuko sitä, että loi ihmisen omaksi kuvakseen? Ihmisen, joka tänä päivänä kokee voivansa asettua Hänen asemaansa ja päättää mikä on oikein ja mikä väärin?
Sama se onko evoluutioteoria tai luomiskertomus totta, vähän taisi mennä pieleen… Vähän vain…
Mä en hyväksy ääripäitä, vaikka itse olen tunnetasollisesti ääripäiden ihminen. Mutta aatteellisesti mä en kykene ymmärtämään ihan kaikkea, miksi joku niinsanotusti ”hurahtaa” ja miksi joku toinen ei. Mä yritän olla rationaalinen ja mä yritän perustella. Mutta kaikki on oikeasti uskonasioita, ennen kun ne pystytään konkreettisesti osoittamaan todeksi. Kun katson pimeällä ikkunasta ulos, näen hahmon. Uskon hahmon olevan ihminen, kunnes hän menee katulampun valokeilaan ja näen hänet ihmiseksi. Siinä hetkessä usko loppuu ja tiedän sen olevan ihminen. Eli kaikki asiat on aina ensin uskonasioita ja vasta myöhemmin totta.
Me ei siis voida tietää, mikä on totuus, mutta se, mitä me voidaan tehdä on kunnioittaa erilaisia ihmisiä, eri yksilöitä ja opetella arvostamaan ja kunnioittamaan erilaisia taustoja. Me voidaan oppia ymmärrystä, empatiaa, suvaitsevuutta ja anteeksiantoa.
Mitä siihen avioliittoon tulee, niin mun näkökulmasta katsottuna on melkolailla sama, että vihitäänkö keitä kaikkia avioliittoon, vai ei. Mutta viimekädessä avioliitto on kuitenkin kahden ihmisen välinen juridinen sopimus ja se on pyhä siinä mielessä, että kaksi ihmistä lupaa toisilleen jotain (mitä nyt haluavatkaan luvata) esimerkiksi loppuelämän, oikeusturvan, yhteisen tilin, perinnön, rakkautta, onnellisuuutta, kunnioitusta… Mitä vain. Jokaisella tulisi olla oikeus antaa tämä lupaus rakastamalleen ihmiselle.
Eikä mun mielestä kirkossa vihitty pariskunta ole sen huonompi, kuin maistraatissa vihitty. Avioliitto on sitä, miksi pariskunta sen yhdessä tekee. Se ei ole yksi päivä elämässä, vaan mun ajatuksissa yhteisen loppuelämän ensimmäinen päivä. Naiivia, eikö? Mutta jollain tavalla ehkä runollista… 😉
-M-