On perjantaiaamu herätyskello ilmoittaa olemassaolostaan klo: 6.45, nousen ylös, poltan savukkeen, menen suihkuun, ruokin kissat ja herätän miehen.
Klo: 7.15 olemme matkalla sairaalaan. Minulla on nälkä ja jano, vaikka joinkin kolme huikkaa vettä aamiaiseksi. Tein senkin vastoin sääntöjä, mutta kapina se on pienikin kapina. 😉
Äitini soittaa, kun kävelemme autolle ja ilmettelee, kun en ole facebookkiin tehnyt mitään päivitystä ja varmistelee olenko hereillä, olin hereillä ja hyvissä voimissa. 🙂
Noin klo: 7.35 olen ilmoittautumassa päiväkirurgian osastolle sairaalan aulassa, saan suunnistusohjeet ja sitten vain penkille istumaan. Mies on vähän hermostunut ja kehoitan häntä menemään kahvioon hakemaan itselleen aamiaista. Sillävälin itse saan mennä pukuhuoneeseen pukeutumaan sairaalavermeisiin ja laittamaan omat tavarani muovikassiin ja omaan lukolliseen kaappiin, josta hoitaja kiikuttaa ne sitten oikeaan huoneeseen.
Mies tulee takaisin, istumme hetken. Sen jälkeen miespuoleinen hoitaja haastattelee mua heräämön puolella ja istuttaa mut siihen sänkyyn johon palaan. Keskustellaan leikkauksesta ja hoitaja kehuu kirurgia hyväksi ja sanoo, ettei kaulaleikkaukset ole ihan joka mihehen hommaa, mutta tämä kirurgi osaa asiansa ja antaisi kuulema omankin kaulansa kyseisen kirurgin käsittelyyn. Jostain syystä en epäile miehen sanoja, koska olen muiltakin kilpparivaivasilta, joilta kilpparia on leikattu, että kirurgi on asiansaosaava ja hyvä.
Hoitaja kyselee tarvitsenko rauhoittavia, en tarvitse, joten saan esilääkitykseksi grammasen Panadolin ja palaan vielä miehen luokse istumaan, miestä jännittää enempi kuin minua, mutta ei siinä kauaa tarvinut kärvistellä, kun mut kutsuttiin leikkaussaliin ja sitten alkoi mun askeleet, jotka tuntui pitkiltä, kuin nälkävuosi.
Sen kävelyn aikana vanha yläasteaikainen tuttu (työskentelee hoitajana kirralla) tuli zempittämään ja lupaamaan, että kaikki menee hyvin. Olin otettu. 🙂 Ihminen, joka ei piitannut yläasteella musta juurikaan, tuli piittaamaan nyt ja toivottamaan onnea!
Pääsen kiipeämään leikkauspöydälle makoilemaan, sitten alkoi se umpparileikkauksestakin tutuksi tullut laitteiden ja koneiden asentaminen muhun kiinni. Sitten tuli anestesialääkäri toivottamaan hyvää yötä ja mustuus armahti mut.
Mustuus loppui painajaiseen. Tajusin jollain aivolohkon neljänneksellä näkeväni unta, mutta 3/4 osaa aivoista kuitnkin oli sitä mieltä, että pitää huutaa, ettei saa satuttaa enää ja riuhtoa ja tempoa. Mulle annettiin ilmeisesti morfiinia, koska tipahdin takaisin uneen. Ennen tipahtamista avasin silmät ja tajusin, että kello on yksi iltapäivällä.
Noin tunnin kuluttua sattui silmään, sattui ihan helvetisti, silmä tuntui olevan tulessa ja joku vielä puhalsi siihen. Puhaltaja oli happimaski. Tempasin happimaskin otsalle ja päätin pyytää apua. Silmään sattui hirveästi. Ihan kun silmän tilalla olisi ollut tulikuuma hiekkapaperi… Osastolla olin noin kello 14 ja sain silmään rauhoittavaa voidetta ja tiputtelin tippoja minkä kerkesin.
Siihen mun silmäkiukuttelua tuli kuulemaan myös mun mies ja paras ystävä. Silmä oli punainen ja turvonnut. Joku hoitajista tuli pätemään, että olen itse tuhonnut silmäni riuhtoessani, mutten usko. Luulen, että happimaskista tullut ilma kuivatti silmäni tosi pahasti. (silmä vuotaa edelleen paljon).
Noin neljän aikaan lähdin kävelemään käytävällä miehen ja parhaan ystävän saattelemana. Halusin tupakkaa, joten menimme röökille. Aina nukutuksen jälkeen pitäisi varoa tupakointia. Mä pysyin pystyssä ja tajuissani, eikä tullut tupakasta edes paha olo. Sitten kanttiiniin juomaan kahvia. 🙂
Leikkauksen jälkeisenä päivänä pääsin sairaalasta kotiin.
Tällä hetkellä kummastelen, ettei mulla ole juurikaan kipuja, jos onkin niin ne vie pois 400mg burana, pää liikkuu rajallisesti, mutta liikkuu kuitenkin. 🙂
Inhottavimmat oireet on tällä hetkellä leikkaushaavan kutina ja kurkussa semmoinen kipu, kuin flunssapotilaalla on kun on kipeä kurkku, että repikäähän siitä! 😀
Ja tietysti toi vuotava silmä vituttaa ja entistä heikompi näkö, mutta jos silmät leikataan 2.5 Meilahdessa, niin sillähän siitäkin päästään. 😀
Perhosrauhaseton kuittaa ja kumartaa. 🙂
-M-