Taas on kuukausi vaihtunut ja kirjoittaminen on taas jäänyt. Eipä tähän elämään ole toistaiseksi mitään suurta ja ihmeellistä edes mahtunut. Elämä on ollut ihan vaan työntekoa ja olemista. Tosin, työpäivät tykkää välillä venyä melko pitkiksi ja sitä kautta saa huutia ylitöistä.
Tosin, uusi yhteiskuntasopimuksen raakile todennäköisesti pidentää työaikaa kolmella päivällä vuodessa ja siipaloi mun lomarahoista sen 30%, jotta tää meidän koti-Suomi saadaan nousuun. Mä en tälleen perustollona kyllä ymmärrä, että miten työajan pidentäminen vaikuttaa siihen, että työpaikkoja tulee lisää, koska jos työaikoja pidennetään, niin eikö silloin olemassaolevat työntekijät tee ennestään enemmän töitä ja uusille hakijoille sitä riitää entistä vähemmän? Mä ymmärtäisin, että työpaikkoja tehtäisiin lisää sillä, että ihmisten työaikaa lyhennettäisiin, jotta työttömiäkin voitaisiin työllistää. Kun kuntatyöntekijöiden lomarahoja silputaan sipulin tavoin, niin myös heidän osaltaan ostovoima vähenee sen 30%. Tämä 30% menee monilla itsensä/perheensä hemmotteluun mm. kylpylät, hierojat, kampaajat ja kosmetologit. Ja jotkut käyttää sen rahan puolestaan perheen huvipuistoreissuun, musiikkitapahtumiin tai ihan mihin vain. Eli lopulta päästään siihen, että lomarajojen leikkaaminen heikentää etenkin pienyrittäjien asemaa yhteiskunnassa. Elikkäs… Lopulta päästään siihen, ettei tästä ole mitään hyötyä, lähinnä haittaa… Mutta mä en ymmärräkään politiikkaa, enkä valtiontaloutta… Ja olen melko kädetön myös matematiikassa, joten ehkä mä tosiaan vaahtoon ihan turhista. 😀
****
Asia, mistä viikolla käytiin ihan väittely oli nää ihmiset, jotka kokee olevansa olosuhteiden uhreja. Mun kanta on todella raaka, nimittäin mä uskon vahvasti, että noin 90% ihmisistä luo ne olosuhteet täysin itse, joiden uhreiksi he kokevat joutuvansa. Tietysti tästä saatiin ihan täysimittainen vääntö aikaiseksi, kun vastapuolen mielestä asia ei mene niin. Tietysti vastaanväittäjä veti mun kohdalla Basedow-kortin esiin ja sanoi, ett’ Basedowin tauti ja sen hoitoon liittyvät asiat oli olosuhteita, joihin mä en voinut vaikuttaa. Totta! Basedowin tauti oireineen ja hoitoineen ei todellakaan ollut itsejärjestetty olosuhde, mutta mä pystyin niissä oloissa vaikuttamaan siihen, että koenko olevani uhri vai en. 😀 Tän jälkeen vastaanväittäjällä ei ollut liiemmin mitään sanottavaa. Mä en koe olleeni olosuhteiden uhri (paitsi välillä koin, kun oikein otti aivoon), mutta ei mun elämästä silloinkaan puuttunut juuri mitään (jos terveyttä ei lasketa). Mä en sairauden vuoksi koe joutuneeni luopumaan oikein mistään. Opinnot oli tauolla ja ajokortin hankkiminen viivästyi. Mutta muuten olin oma sosiaalinen työssäkäyvä itseni.
Mä pohdiskelin syntyjä syviä liittyen elämän vastoinkäymisiin, kun yönä eräänä taas kärsin nukahtamisvaikeudesta. Vastoinkäymisiltä ei elämässä voi välttyä ja välillä vastoinkäymiset ajaa ihan pohjamutiin. Lopulta kyse on aina kuitenkin omasta itsestä, että haluaako nousta ylös ja jatkaa elämää kaikesta huolimatta, vai haluaako jäädä paikoilleen makaamaan. Vastoinkäymisillä on aina oma tehtävänsä ja ne on paikkoja, joissa itsestään ja elämästään on mahdollisuus oppia. Lopulta kyse on aina itsensä, ihmisyytensä ja tunteidensa kohtaamisesta. Kaikki ei välttämättä uskalla kohdata niitä, mutta lopulta se on melko palkitsevaa.
-M-