Tänäänpä ei ole tarvinut ottaa hartiakipuun lääkkeitä, hetkittäin on tosin tullut voimakkaitakin kipupiikkejä, mutten mä niistä ole jaksanut välittää. Ne tulee ja menee. 🙂 Ja mikäs siinä, kun muuten voi hyvin ja jaksaa, en mä tietentahtoen halua kulkea pöhnäzombiena.
Nyt kun kipu on taas keskittynyt lähinnä oikeaan hartiaan niin tämä jo tutuksi ja turvalliseksi tullut toispuoleinen kiputila ei paljoa hetkauta. Ja tuleepahan pidettyä tätä osittaista molempikätisyyttä yllä. 😛 Pakko alkaa löytämään jotain hyvääkin näistä kivuista, kun ne näyttää aika-ajoin olevan mun riesana tän elämän loppuun saakka, ellei pian keksitä parannuskeinoa noihin kipuihin.
Hetkittäin tekee mieli ihmisten vinkumista kuunnellessa vajota, kun raihnanen ameeba jonnekin lattiatasoon ja olla vaan kuulematta sitä kitinää. Koska ne ihmiset, jotka toistuvasti kitisee ja vaatii huomiota, niin ei tuu ajatelleeksi, että juuri se kenelle valittaa voi kärsiä oikeasti kovista kivuista. Ja jos siitä sanoo, niin kitisijä mitätöi sen ja jatkaa valitustaan. Ja usein ne kitisijät ei edes tiedä, mitä kivuissa oleminen on, etenkin jos niistä tarvitsee tehdä kohtuuton numero. Kunhan nyt valittamisen ja huomionilosta valitetaan.
Mä uskallan väittää, että jokainen pitkiä kipujaksoja kokenut ihminen on vaiennut ajansaatossa, koska jokainen on tuskallisen tietoinen siitä, että jossain vaiheessa ihmiset hermostuu ja turhautuu jatkuvaan valittamiseen.
Mulla oli kerran tilanne, että olin ystävieni luona viikonloppukylässä (kyseisestä episodista on vuosia aikaa) ja sama vanha hartia pauhkahti tuolloin jumiin. Mä olin todella tuskissani, koska jumi painoi hermoon, kättä en voinut liikuttaa ollenkaan ja pääkään ei kääntynyt. Kukaan ei edes tarjonnut särkylääkettä, vaikka melkein itkin että sattuu… Ketään ei sillon kiinnostanut, koska jengi kuvitteli mun pistävän kipuun omiani.
Eli näin sillä kertaa. Sen jälkeen olenkin tunnollisesti kuljettanut vähintään Buranaa laukussani. 🙂 Ihmisten välinpitämättömyydellä ei oo oikeesti rajaa ja samojen ihmisten, jotka sillon anto mun kärsiä, vaatii nyt, että mua kiinnostaisi niiden krempat. Onkohan siinä joku ristiriita?
Mutten siis minäkään turhaa valittamista jaksa, vaikka sorrun siihen toisinaan itsekin ja tää blogihan on täynnä turhaa nillitystä…
-M-