Huomenna pitäisi muuttaa… Kamaa on pakattu paljon ja vähän jää huomisellekin…
Tänään miehen kanssa sanottiin omat sähkösopimuksemme irti ja sitä ennen mulle soitti Meilahdesta hoitaja, joka kertoi, että mun on saavuttava torstaina osastolle klo: 6.30. o.O Eli mun on lähdettävä kotoa siinä puoli viiden korvilla.
Hoitaja kertoi perusasiat mulle. Saan ennen leikkausta esilääkitykseksi 200g panadolia, vatsansuojalääkettä ja rauhoittavan lääkkeen. Sen jälkeen loppu onkin historiaa. Olen kuulema hyvässä hoidossa. Leikkaus tulee kestämään kauan ja olen sinä päivänä ja siitä syystä ensimmäinen leikkausjonossa. Että näin.
Nyt kun olen saanut hysterisoida epätodennäköisen (mutta kuitenkin mahdollisen) sokeutumisen suhteen, niin lähden taas luottavaisin ja rauhallisin mielin leikkauspöytää kohti…
Kun saatiin sähkösopparit purettua, niin soitin uuden asunnon huoltoyhtiöön saadakseni avaimet uuteen kotiin, mutta koska ison firman järjestelmä oli kaatunut, niin sanoivat, että meidän täytyy mennä paikan päälle.
Sen jälkeen soitin tämän hetkisen huoltoyhtiön toimistoon, jonne sovin palauttavani avaimet huomenna klo: 16 mennessä. Tämän jälkeen soitti vielä ystävä, joka kertoi irtisanoneesa itsensä huonommasta työpaikasta tänään, koska pääsee aloittamaan paremmassa työpaikassa ensi viikolla. Vanhan pomon reaktio ei kuuleman mukaan ollut mitenkään jippii- huutojen täyteinen. Mutta huonoille työnantajille saattaa käydä niin, että alaiset lähtee litomaan…
Tämän jälkeen pääsimme miehen kanssa vihdoin liikenteeseen ja hakemaan uuden kodin avaimia. Tietenkään mikään ei mene ensimmäisellä kerralla lapaseen ja huoltoyhtiön toimistohenkilö ilmoitti, ettei VVO ole ilmoittanut, että meille saisi antaa avaimia ennen kuin 2.5 vasta, kun 1.5 on Vappu. Ilmoitimme miehen kanssa, että kaksi ihmistä VVO:lta on ilmoittanut, että saamme avaimet heti, kun edellinen asukas palauttaa ne. Mutta huoltoyhtiön toimistohenkilö passitti meidät VVO:n toimistoon selvittämään asiaa.
VVO:n toimistohenkilö puolestaan oli kummissaan, ettei tieto muka ollut mennyt huoltofirmaan ja kirjoitti huoltoyhtiöön sähköpostin ja sen käynnin jälkeen ajoimme sitten takaisin huoltoyhtiöön ja saimme viisi avainta, sekä emännänavaimen. Varasimme myös saunavuoron.
Tämän jälkeen lähdimme ajelemaan uutta kotia kohti, sillä mieheni ei ollut aikaisemmin nähnyt asuntoa ja asunnon nähdessään hän innostui aivan suunnattomasti. Teki kuulema mieli jättää menemättä töihin ja muuttaa heti uuteen kotiin. 🙂
Tämän jälkeen menimme patonkiaamiaiselle ja sen jälkeen kaupoille ostelemaan jätesäkkejä ja pesuaineita.
Sitten tultiinkin minun asunnolleni, josta mies lähti töihin ja minä pesin uunin ja pakkasin taas seitsemän laatikollista tavaroita, tyhjensin pakastimen ja jääkaapin ja vein painavan roskasäkillisen roskia roskiin. Kaulassa oleva haava ei tykännyt roskien viennistä, joten totesin, etten huomenna todellakaan ole kykenevä kantamaan tavaroita.
Soittelin pakkaillessa muuttoporukkaa läpi ja myös yhdelle ystävälle muissa asioissa ja jäimme sitten jaarittelemaan pariksi tunniksi asioista.
Veljen avovaimo on varannut huomiselle muutolle myös päivän vapaaksi ja melkein suuttui, kun olin kantanut painavia roskia yksinäni roskikseen. Paras ystävä vain tuumasi, että: ”Ethän sä opi, kun kantapään kautta”. 😀 En opi en…
Mieskään ei sanonut muuta, kuin: ”Sun pitää nyt vaan ottaa ihan rauhallisesti.” Hienoa, ihmiset oppii, mulle on ihan turha moraalisaarnata, mutta kun itse ilmoitan olleeni tyhmä, niin ei juurikaan huutia tule vaan ymmärtävää (partaan nauramista) hymistelyä. 😛 No, tyhmästä päästä.
Illalla soitin vielä yhdelle ystävälle, jonka kanssa myös jaariteltiin muutama tunti ja jolle totesin, että syöminen varmaan tämän päivän päätteeksi olisi ihan fiksu veto ja kävin ostamassa ”kiinalaisen kuution” kaupasta. 🙂
Mun päivä on mennyt siis aikalailla touhutessa ja pakatessa laatikoihin kolmea tässä asunnossa vietettyä vuotta ja kuutta itsenäistä vuotta.
Itsenäisen, yksin asuvan naisen elämä on huomisesta alkaen taaksejäänyttä elämää ja eteen tulee avoliitot auvot ja kirot.
Tässäkin asunnossa on koettu suurta onnea ja mitä suurinta epätoivoa ja surua. Osittain tulee haikea olo, kun ymmärtää, mitä kaikkea taakseen jättää. Mutta eletty elämä kulkee aina mukana ja edessä on uudenlaiset haasteet elämässäni ja ne haasteet tulee ihan sopivaan saumaan, täsmälleen oikean ihmisen kanssa. 🙂
Seuraava kirjoitus tuleekin sitten uudesta kodista ja mahdollisesti vasta leikkauksen jälkeen. 🙂
-M-