Tänään oli aika hiippailla Meilahteen uuden endokrinologin juttusille. Töistä junaan, junasta lasipalatsille ja nelosen sporaan ja siitä sitten kiskoja pitkin Meilahden sairaalaa kohden.
Talsiessani Meilahden sairaalan pihalla kiinnitin syöpäosaston pihalla huomiota siihen, että sen osaston edessä on aina eniten tupakoitsijoita ja tupakantumppeja, mun mielestä kohtalaisen ironista. Syöpäosasto jäi taakse ja lampsin kohti Tornisairaalaa ja siitä sitten sekavien opasteiden johdattamana oikeaan ilmoittautumispisteeseen ja endon oven läheisyyteen istahdin punaiselle penkille näpyttelemään kännykkää.
Endon ovi aukesi ja mikään mahti maailmassa ei olisi kyennyt valmentamaan mua siihen näkyyn mikä eteeni ilmestyi. Ensin kiinnitin huomiota valkoisiin työkenkiin, joissa oli isoja punaisia sydämiä, sen jälkeen kiinnitin huomion valkoisiin pitsisukkiksiin, farkkumekkoon (jollaista olen itse joskus lapsena käyttänyt), blondattuun tukkaan, josta näkyi ruskea juurikasvu ja ikää naisella oli noin neljäkymmentä.
Mun luottamus lääkäreihin on rapistunut kuluneina vuosina hyvinkin tehokkaasti, joten mulla oli aika negatiivinen ennakkoasenne, muuta kun päästiin keskustelemaan mun kilpparista, niin yhteinen sävel löytyi heti.
Kun alettiin puhumaan Basedowin taudista, niin sain tietää että kortisonihoito oli käytännössä turhaa piinaa, sillä vasta-aineet on taas lähteneet nousuun. Nyt olisi siis kiire leikata kilppari, mutta asialle tapahtuu ensi viikon perjantaina jotain.
Keskuskteltiin endon kanssa silmähoidoista ja tähän keskusteluun hän sitten päätti hakea paikalle ylilääkärin, joka sai minut vakuuttuneeksi (ainakin osittain), että silmäkirurgia on mulle paras ratkaisu, että silmät saadaan siten parhaiten asettumaan. Ylilääkäri antoi mun kyseenalaistaa asiaa yllättävän kauan, kunnes hän tuumasi: ”Valitsetko leikkauksen vai sokeutumisen?” Kun se asia noin ilmaistaan, niin päätöksen tekeminen helpottuu kuulkaa ihan hirveästi. 😉
Eli kesäksi on siis luvassa silmäkirurgiaa, jossa silmäluuta koverretaan pois sen verran, että silmät tipahtaa kuoppiinsa. Mun tilanteessa mun silmiä ei ylilääkärin mukaan pelasta muu, kuin kirurginen operaatio, millään muulla ei saada kunnollista vastetta aikaan.
Vaahtoamisesa jälkeen ylilääkäri poistui huoneesta ja jätti mut ja endon keskustelemaan asioista. Endolle annoin listan kaikista lääkkeistä, vitamiineista ja luotaistuotteista joita olen hyödyntänyt viimeaikoina.
Sitten käytiin läpi magneettikuvien tulokset, ei onneksi muutosta tammikuuhun nähden. 🙂 Keskusteltiin ensi viikkoisesta kipparileikkauksesta ja kyselin lisää hölmöjä kysymyksia ja nyt on pää niin täynnä tirtoa, ettei mitään jakoa.
Endokäynnin jälkeen hiippailin vielä labraan munuaskokeeseen, koska torstaina kuvataan silmät ja pitää tietää kestääkö mun munuaiset varjoainetta.
Ja sitten Meikusta kohti bussiasemaa, koska en enää löytänyt reittiä ratikkapysäkille, joten päädyin bussiasemalle, hyppäsin bussiin nro 14, joka vei mut Kamppiin sitten juoksinkin kampin läpi kohti juna-asemaa niin, että hitaimmat lenteli pois mun tieltä ja palasin takasin työpaikalle ilmoittamaan tuomiosta.
Mutta mun Basedowin tauti tuntuu olevan sitkeää tekoa ja sitten ruvetaan vaan tappelemaan taas tautia vastaan, ei käi tässä muukaan auta.
-M-