Soittelin äsken Kirurgin leikkausjonohoitajalle ja sain alustavia päivämääriä, jonkun kokouksen he asiasta pitävät vielä, mutta hoitaja heitti kaksi vapaata päivämäärää, joista ilmeisesti toisena mut leikataan, eli maanantai 8.4 tai perjantai 12.4. Toivottavasti saan jomman kumman ajan. Kiireelliset syöpäpotilaat kuitenkin menevät mun edelle. Mutta ainakin jotain uutta tietoa epätietoisuuden tilalle. Mutta ensi viikolla pitäisi tulla tarkempaa tietoa asiaan liittyen.
Eilen olinkin sitten äärimmäisen kiukkuinen johtuen varmaan kortisonista ja väsymyksestä. Tuntui, kuin kaikki ihmiset olisivat olleet jotenkin jälkeenjääneitä tai muuten vaan aivovaurion saaneita. Kaksi henkilöä pohti että oliko se piano vai sittenkin flyygeli. Mun puolesta saa mennä itseensä ja murtua, jos ei erota pianoa ja flyygeliä toisistaan. Ja kaikkea muuta. Jos joku toteaa Minna Canthin päivänä, että: ”Ennen vanhaan ei tainnut olla ihan niin tasa-arvoista, kun jonkun on senkin asian puolesta pitänyt tehdä jotain.” Normaalisti mä vaan tyytyisin hymisemään, mutta eilen teki mieli nousta ylös ja ladata tauluun joka ikistä omasta mielestäni typerää ihmistä. Onneksi kortisonihoito on loppunut ja vointi tästä nyt sitten pikkuhiljaa paranee ja aggressiot katoaa.
Stressi pahentaa Basedowin silmäoireyhtymää ja luulen, että mulla tämä silmäoireyhtymän paheneminen johtuu juurikin siitä. Joulukuussa silmät oli huomattavasti nykyistä paremmat ja nyt on sitten päädytty takasisin niinsanotusti lähtöruutuun ja kyllä tässä on tätä stressiä ja sen aihetta ollutkin ihan kiitettävästi. Niin töissä, kun henkilökohtaisessakin elämässä. Tiesittekö, että pitkittyneen stressin oletetaan olevan suurin autoimmuunisairauksien laukaisija?
Sain työkaverilta käskyn alkaa juomaan joka päivä tyrnimehua, kun sillä on paljon terveydellisiä vaikutuksia. Ajattelin nyt kokeilla, että mitähän se sitten tekee, kun sitä kerran mulle pullo kaupalla kannettiin. 😀 Ainakin joku osoittaa kiinnostusta mun terveyttä kohtaan. Ja on sitä kiinnostusta vähän jokaiselta taholta osoitettu. Ihan mukava tunne, kun ihmiset välittää. 🙂
Mutta aina ei kuitenkaan ole mukavaa ja mitä pidemmälle mä tän sairauden kanssa menen, niin muutun turhautuneemmaksi ja osittain varmasti kortisonihoidolla on tekemistä asian kanssa, mutta myös sillä, että kun yhdestä hoitomuodosta pääsee eroon, niin seuraavaa jo sysätään eteen. Joidenkin mielestä pahin on jo takana, mutta mitä pidemmälle tässä Basedowin hoidossa päästään sitä paremmin mä itse ymmärrän, ettei tää nyt välttämättä olekaan ihan niin yksinkertaista, kun olen sen alkuun kuvitellut olevan. Mutta kohti uusia haasteita ja otetaan pystypäin vastaan se, mitä tässä nyt eteen tulee. 🙂
Sitä todellakin kyllä arvostaa itseään ja elämäänsä ihan toisella tavalla sairastumisen jälkeen. Mä toivoisin, että ne jotka eivät ole sairastuneet mihinkään ymmärtäisivät, että minkälainen lahja terveys todellisuudessa on ja miksi sitä pitäisi vaalia. Tietenkin on hankala yrittää arvostaa sellaista, jota pitää itsestäänselvyytenä.
Ainakin tässä tosissaan on pohdittavaa ja mietittävää taas pienelle ihmiselle.
Nyt pitäisi saada pudotettua kortisonitiputuksen tuomat ylikilot pois ja sitten mahtuisin jälleen vaatteisiini. 🙂 Onneksi pudotettavaa on alle kymmenen kiloa ja suuri osa on kortisonin tuomaa nesteturvotusta, että osittaihan se poistuu itsestään, mutta tietysti omalla toiminnallani voin edesauttaa painonpudostusta ja sen nopeutumista. 😛
Miehen kanssa pitäisi suunnitella nyt yhteenmuuttoa ja asia alkaa nyt todellakin olemaan ajankohtainen. Hirvittää taas tämä ympärillä oleva pyöritys, mutta kai tästä jotenkin selviää. Kunhan sitten kesän aikana (oletus) saa romunsa roijattua uuteen kotiin. Ja normaalien ihmisten tavoin minäkin inhoan muuttamista. Inhoan muuttolaatikoita ja pakkaamista ja laatikoiden seassa asumista ennen muuttoa… Mutta edellisestä muutosta onkin kohta jo kolme vuotta.
Mä haluaisin vaan elämäni alkuun uudelleen, johan tässä tätä ”tyhjäkäyntiä” onkin ollut jo ihan tarpeeksi meikäläisen kärsivällisyydelle. Tietenkään en voi tietää olenko tehnyt oikeita ratkasuja ja tulenko niitä tekemään, mutta jossittelu ei mitään auta. Tuulta päin ja katsotaan, mitä elämä seuraavaksi eteen heittää.
Mua on viimeisen vuoden aikana hoitanut ties kuinka ja monta eri lääkäriä ja ties mitä hoitoja ja lääkityksiä on kokeiltu ja nyt ollaan menossa oikeaan suuntaan ja draamankaari kilpparin kanssa menee kuitenkin kohti loppuaan. Mulle luvattiin kyllä terveen elämä tulevaisuudessa, kun vaakakuppeihin aletaan lyömään painoja, niin mä elän sitten myöhemmin terveen ihmisen elämää. 😀 Kuulostaa lohduttavalta… 🙂
Mutta elämä jatkuu näillä ehdoilla. 🙂
-M-