Nyt kun työt on taas alkaneet, niin tulee lueskeltua junassa työmatkan iloksi Metro-lehteä. Kyseisessä ilmaislehdessä on aina myös tekstiviestipalsta, minne ihmiset voivat kirjoittaa lyhyitä ja napakoita tekstiviestejä. Asiakirjo on laaja, pääaiheina kuitenkin Jyrki Kataisen sekametelisoppa-hallitus, talouskriisi, kerjäläiset, ihmisten kummallinen käyttäytyminen julkisissa kulkuneuvossa jnejne.
Lehdessä on myös toimittaja Eveliina Kangasnimen kolumni Onneksi on maanantai, jokaisen ihmisen kannattaisi lukea kyseinen artikkeli ja miettiä omaa asennoitumistaan.
Sama, kun ne junassa, bussissa ja raitiovaunussa istuvat kaikesta valittavat ihmiset voisi välillä mennä itseensä. Millon ärsyttää jonkun puhelimeen puhuminen, millon se on pukeutuminen, milloin se on hiustyyli, milloin se on musiikinkuuntelu. Nää valittajat voi ihan rauhassa miettiä, että miksi juuri heitä kohdellaan huonosti, piittaamattomasti ja ilkeästi.
Mä olen tehnyt asiakaspalvelutyötä 5-vuotta (huoltoaseman lounaskahvilassa, sekä anniskeluravintolassa) ja mä voin ihan suoraan sanoa, ettei ole mitään intoa lähteä antamaan hirveän laadukasta palvelua sellaiselle ihmiselle, jolle mikään ei ole liian hyvin.
Monet tuli syömään huoltoasemalle lounasruokaa, joka oli ihan peruskotiruokaa. Listalta sai tilata erilaisia pihvejä, mikäli lounaspöydän antimet eivät maittaneet sinä päivänä…
Kerran eräs vanhempi mies tuli valittamaan mulle siitä, että tilausruoka-annokset on ihan liian isoja, ettei niitä jaksa syödä. Ja se ihan tosissaan siitä mulle raivosi. Noin 8€ lehtipihvistä ja ranskalaisista ja tyyppi valittaa, ettei jaksa syödä, että teen liian isoja annoksia.
Eikö voi olla tyytyväinen siihen, että rahalla saa kupunsa täyteen?
Nykypäivänä monilla ihmisillä sosiaaliset taidot on huonommat, kuin huonosti koulutetulla koiralla. Milloin se pankkivirkailija on mokannut ja milloin kukakin mokaa juuri SINUN asiasi. Miten ikinä voi kuvitella saavansa laadukasta palvelua, kun heti pitää mennä räksyttämään ja soittamaan poskeaan? Miettikää ihan tarkkaan, mokaatteko te työssänne koskaan? Oletteko te täydellisiä? Onko kukaan koskaan laittanut kotona epähuomiossa unohtanut maitopurkkia pöydälle tai unohtanut viedä roskia?
Onko kukaan koskaan hävittänyt työssään juuri sitä paperia, mistä pitäisi varmistaa seminaarin/koulutuspäivän/kokouksen aikataulu? Samanlaisia kämmejä sattuu kaikille kaikenlaisissa virastoissa. Valitettavaa on se, että se oli sillä kertaa juuri SINUN tärkeä paperisi. Ja saahan se vituttaa, mutta kyllä ne asiat usein hoituvat.
Mä olen muutamaan otteeseen joutunut tilavarauksia vastaanottaessa nöyrtymään ja pyytämään anteeksi mokiani, eikä kukaan ole koskaan huutanut. Kerran olin buukannut huolimattomuuttani kaksi tilaisuutta päällekäin ja joskus sotkin jopa päivät. Asiat järjestyy, mutta mokistani olen minä vastuussa, mutta pitää muistaa, että ihmiset hoitaa ihmisten asioita erilaisissa palveluammateissa ja mokaaminen oikeasti on inhimillistä.
Aina sanotaan, että virastoissa saa huonoa palvelua. Mua on palveltu aina, koska hymyileminen ei ole liian rankkaa. Hymyilyssä on muuten semmonenkin pieni pointteri, että vaikka alkuun väkinäisesti hymyileekin, niin se kasvojen liike laukaisee aivoissa hyvän olon ainekset kiertämään ja kas kummaa, jossaan vaiheessa hymyilee oikeasti ja aidosti. 🙂 Siksi asiakaspalvelussakin jaksaa, koska hymilystä tulee hyvä olo ja niistä tyhmimmistäkin asiakkaista selviää ja ne ei ole maailmanloppu.
Eli me kaikki voidaan oikeasti katsoa peiliin, ennen kuin valitetaan kaikesta huonosta ympärillämme. Entä jos me ihan omalla toiminnallamme aiheutetaan se kaikki huono? Entä, jos ihmiset muuttuvat vakavasti juuri SINUT nähdessäsi? Entä jos sen asiakaspalvelijan verenpaineet nousee, kun se näkee SINUN astuvan liikkeeseen? Sanotko koskaan kiitos sille asiakaspalvelijalle vaikka saisitkin ikäviä uutisia? Sehän vain tiedottaa SINUA. Pyydätkö koskaan kiukutteluasi tai tuohtumistasi anteeksi? Jos et, niin mieti, miksi SINUA kohdellaan kuin kuraa.
Maailma on sua vastaan, jos sä olet maailmaa vastaan! Niin se vaan menee.
Sitten on näitä niinkutsuttuja elämäntapavalittajia, joille koskaan ikinä milloinkaan ei ole mikään tarpeeksi hyvää. Ei voida vaan tyytyä siihen, mitä saadaan ja olla iloisia, vaan aina kaikki on huonosti. Osaatteko kuvitellakaan miten raskasta se kuuntelijalle on pidemmänpäälle? Kun itellä on hyvä päivä ja joku tulee nassuttamaan kun aurinko päistaa väärästä kohdasta ja mikään ei koskaan mene, niin kun pitää. Eikö epäkohtien etsiminen kaikesta aiheuta jo milenterveysongelmia ja masennusta?
Nauttikaa pienistä hetkistä. Koska tuutte saamaan takaisin sen, mitä annatte muille. Et jos ei halua, että muut valittaa ja kiukuttelee, niin kannattaa muuttaa omaa asennettaan.
Muiden ihmisten asenneongelmat paranee suurimmaksi osaksi, kun on valmis muuttamaan omaa asennettaan ja katsomaan peiliin.
-M-