Tänään (eilisen puolella) vietettiin miehen kanssa vuoden kestänyttä avioliiton taivalta. Mä ehkä romutan monen kuvitelmat avioliitosta, mutta meidän elämä ei naimisiin menon jälkeen muuttunut mitenkään arjen tai juhlan osalta, samanlaista se oli avoliitossakin. 🙂 Konkreettinen muutos itselle oli uusi sukunimi, jonka oppimiseen meni monta kuukautta. 🙂
Hääpäivää juhlittiin siten, että perheen pienin oli läsnä. Menimme naapurikaupunkiin katsomaan Angry Birds – elokuvan ja sitten syömään raflaan. Tosin ruoka oli niin luokantonta, että itsellä jäi 2/3 osaa syömättä, miehen ruoka oli haaleaa ja tytölle taas maistui hyvin. Saatiin 11€ alennusta ja pahoittelut. Kaameeta ruokaa… Mä en yleensä valita, vaikka ihmiset meneekin välillä solmuun sen tiedon kanssa, että oon ammatiltani ravintolakokki, mutta olen kaikkiruokainen ja perus kotiruoka on kuitenkin parasta. 🙂 Enkä mäkään ole mikään hääppöinen ruoanlaittaja, mun erityisosaaminen on lähinnä juhlien ja illanistujaisten suunnittelussa ja pikkupurtavan tekemisessä. Ja tietty osaan tehdä isoja määriä ruokaa kerrallaan.
Häihin mä tein ruoat kaason kanssa alusta alkaen itse. Ja tuli sapuskoista niin positiivista palautetta, että sitä muistellessa ylpistyy itsekin edelleen. (Tietysti apujoukkoja oli. Siskon mies savusti meille lohen ja kaason naapurit auttoi muutamassa käytännönasiassa ja lähikauppa auttoi jäämurskan kanssa.) Sekään ei riitä tietenkään, että ihmiset kehuu ruokaa, vaan se on tärkein mittari onnistuneissa tarjoiluissa, että ihmiset tulee kylläisiksi, mutta ruokaa ei jää juurikaan yli. Tässä me onnistuttiin. Tietysti me oltiin kaason ja hyvän ystävän kanssa nähty se vaiva, että tehtiin pari viikkoa aikaisemmin koeruoat ja maisteltiin ne ja muokattiin reseptit uudelleen niiden pohjalta. Yleensä harrastan kokeilevaa kokkausta, mutta omiin häihin pitää panostaa enemmän.
Ne häät oli tapahtuma, jota tulee edelleen muisteltua lämmöllä. Ensin lounastettiin sukulaisten kanssa tunnelmalliseksi laitetussa takkahuoneessa ja siitä siirryttiin sitten kaason kotiin. Joidenkin mielestä tuommoiset häät oli ehkä köyhät ja halvat, mutta lopulta kaikilta tuli lähinnä kehuja rennoista ja hauskoista häistä. Juhlien pitää olla muutakin kun tärkkikaulusten pönötystä tilaisuudessa. Nimenomaan homman tulee olla sitä, että jengillä on hauskaa, ennen kun pirtubooli kannetaan pöytään ja jopa paikalle saapuessa. Mä tykkään ajatella asioita muiden näkökulmasta myös. Mä oon itse ollut töissä ja vieraana monenlaisissa häissä. Prameista noin kymmenen hengen häihin. Ja ne pienet häät kerrostalokaksiossa oli oikeastaan ehkä hienoimmat, joissa olen ollut, siitä omakin idea lopulta tuli, että ensin kestitään sukulaiset ja sitten vasta kaverit. Mikään ei nimittäin ole omasta mielestä hirveämpää, kuin olla vieraana tilaisuudessa, jossa on lähisuvun silmätikkuna ja samalla miettii, että mitähän se liki sata vuotias mummeli musta oikein miettii ja kuukahtaakohan se kohta.
Ja mitä tosiaan noihin häihin tuli, niin ihmiset taisi olla iloisia siitäkin, että tehtiin asiat normaalista poikkeavalla kaavalla ja tavalla. Haluttiin jotain, mikä alunalkaenkin on meidännäköistä. Me ei oltu valmiita ottamaan suurta lainaa yhden päivän vuoksi, joka on yhteisen elämämme ensimmäinen. Ajatus ei houkuttanut aloittaa elämää velkakierteisinä ja myöskään vanhemmilta ei haluttu suuria avustuksia. Vaatetus, koristeet, ruoat ja koristeet maksettiin itse ja kolmasosa juhlapaikasta, molempien vanhemmat maksoi yhden kolmasosan.
Siviilivihkiminen oli myös paras ratkaisu, kumpikaan ei kuulu kirkkoon, eikä ollut suuria haluja liittyäkkään. Tykättiin siitä, että kaava oli koruton, lyhyt ja simppeli. Mitäpä sitä turhia jaarittelemaan, kun kerran asiat voi hoitaa simppelisti pois alta. Vuosia sitten sanoin, että mä meen maistraatissa naimisiin maiharit jalassa rock-henkisesti. Mulla oli kyllä ballerinat jalassa, mutta olin todella rock-henkinen morsian fiftarimekossa ja plektra-korviksissa ja lapsuuden ajan ystävä loihti mulle vielä teemaan sopivan meikin ja hiukset.
Kaikesta ennen häitä olleesta säädöstä huolimatta, meidän päivä oli lopulta juhlava, äärimmäisen onnellinen, täynnä rakkautta ja onnea, sekä ihmisiä, jotka halusivat jakaa sen meidän kanssa. Mitä muuta sitä olisi enää voinut toivoa?
Vuosi sitten oltiin miehen kanssa kotiuduttu hääjuhlasta ja availtu kirjekuoret ja mun hiukset ja käyty pesemässä tällinki pois naamasta. Mä taisin vielä pakkailla viimeisiä kamoja reissua varten ja kirjoitella kissojen hoitajille ohjeita. 🙂
-M-