Opinnot etenee kovaa vauhtia ja tuntuu hyvältä. Mulla on mahdottomanoloinen tehtävä edessä, mutta ehkä jos uhraan kaikkeni, niin valmistun ennen opiskeluajan päättymistä. 🙂 Mä sain aivän älyttömän mielenkiintoisen 10 opintopisteen kurssin suoritettavakseni. Kehityspsykologia on ehkä parasta ikinä!!! 😀 Mä rakastan Erik Homburger Eriksonin elämänkaariteoriaa ja vielä siistimpää sitä teoriaa on verrata Sigmund Freudin teorioihin ja etsiä eroavaisuuksia. Mähän siis olen maailman hulluin ihminen! 😀 Tai ehkä yksi hulluimmista, mutta psykologia kiehtoo mua aivan älyttömästi. Mä ehkä opiskelisin psykaa yliopistossa, jos mulla olisi toivoa päästä sisään, mutta se on haastava homma ja mä en tiedä haluanko uhrata koko elämäni opiskelulle. Ehkä sit vanhana (lue: kolmen vuoden päästä) mä lähden opiskelemaan toimintaterapeutiksi tai seksuaalineuvojaksi tai seksuaaliterapeutiksi… Taivas tietää tässä vaiheessa.
Ihmisten tarkkailu on muutenkin hauskaa. Tänään menin aamulla laboratoriokokeisiin ja ehdin toista tuntia tarkkailemaan ihmisiä ja miettimään kaikennäköistä ja kuvittelemaan kaikille elämän. Se on toinen asia, josta mua usein pidetään vähän pöpinä. Jos mä joudun istumaan kauan vaikka siinä labrajonossa, junassa tai bussissa, niin viihdytän itseäni kuvittelemalla täysin tuntemattomille kanssaihmisille mm. ammatin, perheen, kodin, luonteen, menneisyyden ja ehkä mietin sitä, että minne se on oikein menossa. Jossain vaiheessa mun kuvitelmista katoaa se kuuluis realismi ja saatan olla keskellä jotain älytöntä tapahtumaketjua. Toisinaan onnistun pelottelemaan itseänikin… 😉
Mä rakastan niitä koulutehtäviä, joissa on mahdollisimman laaja aihe ja melko vapaat kädet, koska silloin luovuudelle on tilaa. Sairauden vuoksi lähestulkoon kaikki mun tentit on pitkiä esseitä ja todennäköiseksi siksi, että mun kirjoitustaidot on noteerattu ja niitä pidetään hyvinä. Ehkä ne super akateemiset humanisti-opettajat tykkää lukea ihmisen pohdintaa. Sairastumisen jälkeen mä olen laittanut niihin pohdintatehtäviin koko sieluni. Ne on melko henkilökohtaisia. Vaikka mä olin superreipas koko rallin ajan, niin se ei poista sitä tosiasiaa, että mä olin tavallaan hylkiö, poikkeus ja erilainen. Mua ei kuitenkaan pystytty lokeroimaan yhteen kategoriaan. Töissä käyvä, akuuttia pitkäaikaissairautta sairastava, opintojaan suorittava, sosiaalinen ihmisotus, joka meni naimisiin ja perusti eräänlaisen perheeseen verrattavan ratkaisun. 🙂 Mutta se ei poista tosiasiaa siitä, että mun odotettiin romahtavan ja joillekin se oli pettymys tai yllätys, ettei niin koskaan sitten käynytkään vaan kuljin päämäärätietoisesti kohti omaa tavoitettani ja elin elämääni. Pahinta sairastumisessa oli ajatus siitä, että luovuttaisin ja lakkaisin olemasta minä. Mä en tahtonut piiloutua, nykyään tosin tulee niitä hetkiä, kun haluaisi paeta kaikkea ja prosessoida rauhassa mennyttä elämää, sillä joskushan se on tehtävä… …Toisaalta sitä prosessointia on tehty koko matkan ajan, joten ehkä nyt on laskettava yhteen Basedow + Hashimoto = Katastrofi… 😀
Koska mun täytyy mennä kolme kertaa Joensuuhuun vielä opintoja puuhailemaan, niin varasin taas vähän lippuja. Menomatkat taitan ihanasti linja-autolla. Siis en siitä syystä, että saisin jotain nautintoa siitä, että 7h dösässä olisi paras ratkaisu kaikista mahdollisista ratkaisuista, vaan siitä syystä, että Hki-Joensuu väli maksoi 9€ ja edullisimmillaan junamatka oli hieman alle 50€. Mutta koska Joensuusta pitää seuraavana päivänä tulla takaisin, niin ratkaisin ongelman tulemalla junalla takaisin, sillä nukkuakin täytyy, ennen seuraavan päivä aamuvuoroa. Viikon päästä tuosta sama homma. Dösällä tiistaina Joensuuhun ja keskiviikkona junalla takaisin. Tässä nyt vaan herää kysymys, että kuka on näin hullu oikeasti!? Varmaan se tyyppi, joka alussa vaahtosi rakastavansa kehityspsykaa ja Eriksonin ja Freudin vertaamista toisiinsa. 🙂
Että tätä tällä kertaa!
Ainiin, reilun viikon päästä pääsen Tavastialle Apulannan levyjulkkarikeikalle ja taas on seura kohdillaan. Odotukset on ainakin taivaissa, koska uus levy on ihan mielettömän hyvä! 🙂
-M-