Mä olen vääntänyt aiheesta tupakonnin lopettaminen, mahdolliset oireet ja kaikki muu mahdollinen. Meitä lopettajia on monenlaisia. Toiset tulee lopettaessa hurmokselliseen tilaan, mäkin olin Allen Carri’n kirjan jälkeen varmaan viikon siinä uskoontulon mielentilassa, kunnes se vaan lopahti. Toisilla se jatkuu vissiin hautaan saakka. Sitten on niitä, jotka vaan lopettaa, kun seinään, eikä koskaan enää polta. Meitä on monenlaisia, mutta ne paasaavat hihhulit on tässäkin asiassa kaikkein raskaimpia. Tämä siis mun mielipiteeni.
annoin vertaistukea eräälle juuri lopettaneelle henkilölle eräällä foorumilla, joka tuskaili tupakoinnin lopettamisen tyhjiön kanssa. Minä sitten kerroin, että se helpottaa sitä mukaa, kun tyhjiötä saa täytettyä ja keksii pikkuhiljaa muuta. Sitten joku hurmoksellinen elämänsä sankari tulee kertomaan, ettei ole mitään tyhjiötä, kun ei luopunut mistään lopettaessaan tupakoinnin. Teki mieli sanoa, että pidäppä tunkkis, mutta en viittinyt hastaa riitaa. 🙂
Mun kokemukseni siis on se, että tupakoinnin lopettamisen jälkeinen tyhjiö on totta. Ehdin tupakoida aika tarkasti 15 vuotta ja siinä on ihan kiitettävä määrä vuosia alla. Yritin vähän reilu vuosi sitten lopettaa tupakoinnin elämässäni ensimmäisen kerran, mutta ratkesin. Hieman alle vuoden päästä yritin uudelleen ja nyt on mennyt yli 4kk. Alkuun Allen Carri’n kirjoittaman kirjan Stumppaa tähän! lukemisen jälkeen olin hurmoksessa ja uskoin siihen kaksi viikkoa, että jossain vaiheessa mun ei enää tee mieli tupakoida, elin päivän kerrallaan ja kiersin kehää ja tuskailin. Ensimmäinen viikko oli kokemuksena mielenkiintoinen, muistan sen vain hämärästi. Nopeasti sen kyllä huomasi, että kuinka kivaa on, kun tauoilla ei ole kiire tupakalle ja kuinka keskittymiskyky luennoilla on parempi ja kuinka pikkuhiljaa elimistö paranee ja toipuu. Vierotusoireet kuitenkin kuuluu osana toipumisprosessia. Joku sanoi, että ensimmäinen kalenterivuosi savuttomuutta täytyy elää ja sitten se alkaa toden teolla helpottaa. Mä uskon sen: Kesä, terassilla istuminen, ulkona oleilu, kirpeät syysaamut, ensilumi, juhlat kaikki. Jos 15 vuoden ajan on tottunut tietyissä tilanteissa sytyttämään tupakan, niin ei se tapa kahdessa viikossa katoa, vaan tilalle täytyy keksiä joku muu tapa. Mä join ämpärikaupalla kahvia ensimmäiset kaksi viikkoa, sekään ei ollut kovin terveellistä pidemmän päälle, kun joi n. 10 kuppia kahvia päivässä.
Tyhjiö oli mulle siis totta, mutta kyllä se tästä pikkuhiljaa täyttyy, kun ymmärtää, että tupakoinnin sijaan voi jatkaa mukavia keskusteluja kahvihuoneessa ja päivään tulee taukoaikaa enempi, kun ei tarvitse juosta tupakalla. Tietysti hapenottokyky ja halu liikkua kasvaa. On vain helpompi olla ja elää, kun ei tarvitse tupakkaa. Ja se tyhjiö täyttyy ajansaatossa. Ihmisillä on tarve kilpailla siitä noilla foorumeilla, että kenellä on kaikkein helpointa tai kenellä on kaikkein vaikeina. Eri tavallahan näitä asioita jokainen käy läpi ja kokemuksia on niin paljon, kun on lopettaneitakin. Mä miellän itseni semmoiseksi klassikseksi lopettajaksi, joka vain elää tupakoimattomuuttaan päivä kerrallaan. Välillä tekee mieli tupakkia, mutta se mieliteko menee ohi ja sitten se mieliteko on taas pitkään poissa. Mä en tahdo kilpailla kenenkään kanssa, paitsi itseni ja tehdä kaikkeni sille, ettei toi Basedowin tauti enää aktivoituisi uudelleen.
Vasta viime aikoina mä olen ymmärtänyt ja nähnyt, että tupakoinnin haitat on todellisia ja oikeastaan ne on paljon pahempia, kun mitä lääkärit tai tektit väittää. Mä hengästyin mäessä alle kolmekymppisenä ja tarvitsin astmapiippua joka päivä todella monta kertaa siitpölyaikoina ja tähän aikaan vuodesta kärsin usein keuhkoputkentulehduksesta. Tänä keväänä en ole ollut kipeä, vähän on sellainen olo, että flunssa tekee tuloaan. Raskaamman liikunnan jälkeen on normaalia, että hengästyy, mutta hengityksen saa tasattua nopeasti. Syke ja verenpaineet on kohtalaisen stabiilit, vaikka olisi liikkunutkin paikasta toiseen ja juonut kahvia. Enää ei yskitä ja henki kulkee. Lopettaminen oli omalla kohdallani yksi fiksuimmista päätöksistä tän elämän aikana ja vaikka viekkareita aika-ajoin tuleekin, niin tästä olotilasta mä en halua luopua. Eniten harmittaa se, etten suostunut lopettamaan aikaisemmin.
Jaksamista kaikille tyhjiönsä täyttäjille ja kovaa motivaatiota ja selkärankaa niille, jotka haluavat lopettaa. 🙂
-M-