Koko tää mun sairaus on yksinkertaisesti yksi helvetin iso farssi ja tälle farssille ei loppua näy. Mä olen 99.9%:sen varma siitä, että helpointa olisi, kun kurkku vaan leikattaisiin auki ja kilpirauhanen ja lisakilpirauhaset poistettaisiin täydellisesti. Sen jälkeen mä tulen palaamaan siihen vanhaan vajaatoimintakierteeseen, mutta luulen, että loppuelämä Thyroksinia ja Liotyroniinia kuulostaa kivemmalle, kun tää sahailu kaiken välillä.
Se on kuulema hyvä juttu, että ihminen laihtuu alle puolessa vuodessa 24 kiloa, kai se on ja moni varmaan kahdehtii tällä hetkellä mua. Töissä ne taas taivasteli mun hoikistumista ja kai ne kuvitteli, että mä oon nassutellu vaan salaattia ja kevyitä keittoja, mut vedin aamupalaksi ison mokkapalan ja kolme pullaa. Lounaaksi söin jättipatongin ja söin puoli litraa rahkaa. Sen päälle söin vielä kasan kaurakeksejä.
Viime viikolla kävin kolme kertaa mäkkärissä ja söin yhen pizzan, muuten ihan normaalia ruokaa, painoon se vaikutti laskevasti. Eli käytännössä voin syödä ihan mitä vaan, kun ei ravintoaineet kerkee kuitenkaan imeytymään mun elimistöön. Jatkuva ripuli ei myöskään ole mukava asia, vaan kun vessahätä tulee, niin sinne on pakko mennä. Ei oo yks tai kaks kertaa, kun kesken kauppareissun on joutunut jättämään ostokset kesken, kun on pitänyt juosta vessaan ja se hankaloittaa elämää kummasti.
Ja se määrä, mikä mulla kuluu vettä. Ja sen veden pitää olla tosi kylmää. Mä juon vettä, kuin kärsisin kroonisesta nestehukasta. Aamulla päivä alkaa melkeen litralla vettä. Ja kun kävelen juna-asemalle ja pääsen junaan, niin siinä tyhjenee puolenlitran pullo. Kun pääsen töihin, niin kahvin jälkeen menee puoli litraa. Ja sitä veden litkimistä tosiaan jatkuu pitkin päivää.
Kroppa siis oikeasti vetää ylikierroksilla ja se ei ole kovinkaan mukava tunne. Kaikki vapinat ja tärinät on myös olemassa, keskittyminen, väsymys ja hermostuneisuus on osa jokapäiväistä elämää.
Kiputiloja ei vielä ole toistaiseksi ilmennyt. Mutta mun iho kutiaa ja varsinkin kaulalla on ihottumaa tosi usein.
Tästä on tosiaan tullut sairaudesta avautumisblogi, mutta tällä hetkellä luulen, että mun elämässä eletään kohtuullisen kriittisiä aikoja. Pitää vaan jaksaa kahlata paivästä toiseen ja luottaa siihen, että joku kaunis päivä tää vuoristorata on ohitte ja elämä seestyy…
-M-