Mä pyrin nyt tietentahtoen yleistämään, vaikkei saakkaa koskaan yleistää, mutta nyt sen teen…
Kulkee sitä missäpäin tahansa kaupassa, töissä, bussissa, lukee lehtiä, hengailee somessa tai lukee blogeja taikka vain kohtaa ihmisiä, niin aina törmää ihmisiin, jotka peilaa asioita minuun ja minuuteen. Itse tykkään käyttää termiä laatikko- tai tynnyri-ihmisistä, jotka viihtyy mukavasti omassa laatikossaan/tynnyrissään minäkeskeisinä ihmisinä. Minäkeskeisyys ei ole välttämättä huono asia. Minäkeskeisyys suojaa siltä, mitä laatikon tai tynnyrin ulkopuolella ikinä onkaan. Maailma ja ihmiset kaikkine näkemyksineen ja käsityksineen.
Laatikko- ja tynnyri-ihmisillä ei ole empatiataidot kehittyneet, eikä he omaa kykyä muuttaa maailmaa, sillä se vaatii työtä ja ennen kaikkea kyvyn asettua jonkun muun asemaan, kuin omaansa. Muutos vaatii työtä ja rohkeutta. Laatikko-Tynnyri-tyypit näkevät kaiken aina vain itsensä kautta ja peilaavat asioita minuun.
”Miksi minä tekisin, kun minullekaan ei kukaan tee?” ”Miksi minun pitäisi puolustaa jotain muuta, koska minuakaan kukaan ei puolusta?” Laatikko-tynnyri-ihmiset eivät siis aja edes omaa asiaansa, koska sekin vaatii työtä ja sen seurauksena on muutos ja muutos on paha ja koska muutos ei tapahdu hetkessä, niin sitten ei tehdä mitään. Muutoksen läpiviennissä, kun tuppaa takapakkejakin tulemaan.
Jokainen meistä aika-ajoin pesityy omaan laatikkoonsa tai tynnyriinsä, mutta jotkut tulee sieltä myös ahtauteen kyllästyttyään pois. Toiset ei koskaan.
Mä en edes tiedä miksi ne laatikoissa ja tynnyreissä lojuvat ihmiset ärsyttää.
Ehkä sen takia, että mä olen ratkaisukeskeinen ihminen, jos joku valittaa ongelmastaan mulle, niin mä tarjoan ratkaisuja pulmaan, yleensä useampaa. Mikään ratkaisu ei kelpaa, ei mikään ja siitä sitten saatetaan jopa suutahtaa. Mä unohdan aina, joka ikinen kerta, ettei laatikko-tynnyrityypit tahdo ongelmiinsa ratkaisuja, he tahtovat vain valittaa ja kertoa oman minäkeskeisn kantansa maailman pahuudesta ja julmuudesta. ”Mitä sitten jos joku toisella puolella maapalloa kärsii? – Minäkin kärsin ja miksi minun kärsimyksistäni ei uutisoida ja miksi minua kukaan ei auta?” Jonka jälkeen mä olen ensin ihan ”Ööh…?!” ja sitten kun tiedustelen lisää, niin tulee surullinen elämäntarina laatikossa tai tynnyrissä ja tietenkin minäkeskeiseen tyyliin ja omaa itseään korostaen. …Ja taas mennään…
Mä pidän hyvistä keskusteluista, mutta tälläisistä en:
Minä: Mitäs mieltä sä nyt olet tästä ajankohtaisesta asiasta, kun mun mielestä tää koskettaa meitä kaikkia ja herättää ajattelemaan. Mulla on mielipide ja mun mielestä noi ansaitsee kaiken avun ja tuen, jota niille vaan voi antaa.
Tynnyri: Siis miten niin? Mun mielestä MEIDÄN asemaa pitäisi ensin parantaa ja sitten noiden muiden.
Minä: Mutta eihän toi teidän asia liity millään tavalla tähän asiaan, joka nyt on tässä tapetilla.
Laatikko: Kyllä se niin on, että me ansaitaan kaikki hyvä ennen noita.
Minä: Millä ihmeen perusteella.
Tynnyri ja laatikko yhteen ääneen: Koska nää asiat nyt vaan on niin, että me tarvitaan nää oikeudet ennen noita ja koska kaikki muut ihmiset on niin huonoja, että ne ajaa noiden toisen oikeuksia, eikä meidän oikeuksia ollenkaan.
Minä: Mut teillähän on jo kaikki oikeudet suurinpiirtein. Sen asian eteen varmaan pitäs teidän ite tehä jotain, varmasti on muitakin, jotka kokee saman tilanteen samalla tavalla kuin te koette.
Tynnyri: Minä olen ainutlaatuinen, ei ole muita.
Laatikko: Ketkä v*tun muut?
Näin… Kaikkia ei voi parantaa ja pelastaa. 😀
-M-