Hiuksia

Maailma muuttuu Eskoseni… Viikolla sanoin syöpälääkärille, etten tarvitse peruukkia… Mutta viikonloppuna hiukset päätti tippua vähän lisää ja nyt otsa on aika kalju jo. Huomenna soitto syöpäklinikalle ja josko ne sittenkin antaisi mulle peruukin. Pitkä punainen saa päästäni kadota ja lyhyt vaalea siili tulla tilalle. Lyhyt vaalea siili saa sitten kasvaan huivin taikka peruukin alle. Katsotaan koska pitkä punainen saa kyytiä. 😀

Hiukset on onneksi uusiutuva luonnonvara ja ne aikanaan sieltä kasvaa ja todennäköisesti pitkäksi ja paksuksi. Ja jos nyt jatketaan pakko-optimismia, niin jos raskaammilta käsittelyiltä välttyisi, niin se todennäköisesti kasvaa entiseen loistoonsa, ellei jopa hienommaksi. 🙂 Ehkä kolmekymppisenä mulla on taas hieno tukka. 🙂 (Täytin juuri 28).

Jotkut ihmiset sanoo, että he varmaan kuolisi, jos olisivat mun kanssa samassa tilanteessa… Mä olen vastauksissani ollut julma: ”Sit sä varmaan kuolisit.” 😀 Helpompi hiukset on kuitenkin kasvattaa takaisin, kun vaikka esimerkiksi raajat tai silmät. 😀 Ainakin mun kanssa tehtiin paljon, että silmät saatiin pysymään päässä ja näkökyky tallella. 🙂

Se pinnallisuus muuten katoaa ja oppii vähän elämästä muitakin asioita, kun käy hoitojaksoja ja muita asioita läpi. On elämässä oikeasti paljon kauheempiakin asioita, kun parin karvan tippuminen päästä. 🙂 Sitä saa lukea kaikista maailman murhista, väkivaltaisuuksista ja työpaikkojen menetyksistä lehdistä joka ikinen päivä ja mä valitsen ennemmin hiustenlähdön hyvinvointivaltiossa, jossa saa ainakin jonkun näköisen karvakasan päähänsä, kun jokun muun hirveän ihmiskohtalon.

Mun asennetta jaksetaan myös ihmetellä, kun ilmeisesti olis normaalimpaa masentua ja alkaa häpeemään itseään. Pyh! Sanon minä. Minkäs sille voi, jos hoidot vie tukan? Tai tulee joku muu autoimmuunisairaus? Vahvat löytää keinon selviytyä ja heikot jää tuleen makaamaan. Kaikkein vähiten mä tahdon haaskata aikaa itsesäälissä lojumiseen. Niinkuin äitinikin sanoi: ”Ei sitä kannata jäädä itkemään ja voivottelemaan, se tekee vaan väsyneeksi.”

Se, mitä mä toivon kaikille ihmisille vastaavanlaisissa tilanteissa on se, että jaksakaa mennä eteenpäin. Elämä hiuksien kanssa voi olla ihan yhtä kurjaa kuin ilman hiuksia. 🙂 Ja mitä sairauksiin tulee, niin ne on kaikki mahdollista kääntää voitoksi ja oppia hyväksymään ne osana elämää. Mutta koskaan sairaus ei ole ollut sama asia, kuin minä ja sairaus ei tule mua määrittelemään. Mä määrittelen itse itseni ja sairaus on osa mun elämääni. Eikä koskaan pidä myöskään piiloutua sairautensa taakse ja väittää, ettei pysty johonkin. Sillä se, joka tahtoo keksii keinon ja se joka ei tahdo, keksii selityksen. 🙂

-M-