Tässä kuluneina sairauslomaviikkoina mä olen tullut taas huomanneeksi oman laatikkoni ulkopuolella muutakin elämää, kun vain omani. Toki omissakin kriiseissä on ollut tekemistä ja ajateltavaa, mutta niin on monella muullakin.
Ystävä joutuu odottamaan terveysdiagnoosiaan kuun loppuun ja vielä kuun lopunkin jälkeen on odotettavaa. Epävarmuus ja pelko on inhottavat liittolaiset näissä asioissa, etenkin omaa terveydentilaa ajateltuna.
Mun elämä on viimeiset kaksi viikkoa pyörinyt oman mahan ympärillä, niissä kolmessa pikkuhaavassa ja siinä, mitä leikkaussalissa oikein sattui ja tapahtui. Kärvistelin jonkin asteisissa kivuissa ennen leikkausta 39h, siihen kun lisätään vielä 14h ja lasketaan luvut yhteen (=53h) saadaan se aika, jonka mä olin syömättä. Taju ei kuitenkaan missaan kohtaa mennyt ja sairaalan suoneen tippuvan suolaliuoksen ansiosta pysyin tolpillani, leikkauksen jälkeen sain suolaliuoksen lisäksi myös sokeriliuosta (herkutteluhetki). 🙂
Ihmisten vakikriisit koskee yleensä terveydentilaa, perheasioita, ihmissuhdeasioita, raha-asioita tai työasioita. Luulen, että siinä on kaikkein stressaavimmat tekijät pienen ja suuremmankin ihmisen arjessa. Ja mitä minuu tulee, niin sanakirjassa kohdassa Kriisi on minun kuvani. Mulla on nimittäin ilmiömäinen kyky saada kriisi aikaiseksi.
Terveys on asia, jonka varaan ihminen rakentaa kaikkein eniten. Jos itse pysyy terveenä ja saa hoidettua kaikki asiat, niin mitä sitten käy, jos terveys meneekin? Ja terveyden tiimoilta voidaan puhua fyysisestä ja psyykkisestö terveydestä. Jokainen tuntee varmasti jonkun, jolla on joku mielialahäiriö ja jokainen tuntee varmasti jonkun pitkäaikaissairaan tai nähnyt läheltä sydänköhtauksen tai syöpäpotilaan.
Me suomalaiset ollaan vissiin maailman sairainta kansaa 80% meistä sairastuu johonkin kansansairauteen. Ja useinmiten kansansairaudet jophtuu ruokavalion ravintoköyhyydestä. Totta on, että sipsit on paremman makuisia, kun porkkanat tai lantut. Suklaa ja karkki maistuu hedelmiä paremmalta. Ranskalaiset on keitettyjä perunoita maukkaampia ja helpompia valmistaa. JneJne…
Toki on sairauksia, jotka sitten taas johtuu siitä, että laiminlyödään perus hyötyliikunta liikkumalla autolla ja jos ei muutenkaan harrasta liikuntaa, niin sitten voimme toivottaa tervetulleiksi tuki- ja liikuntaelin sairudet. Ihmisillä muillakin on kaikki tämä tieto ja miksei sitä hyödynnetä? Elämäntaparemontti vaatii selkärankaa, muttei se mahdotonta ole.
Mutta entä se, kun terveys menee siitä huolimatta, vaikka olisi urheillut koko ikänsä ja vaikka olisi kuinka syönyt terveellisesti ja välillä epäterveellisesti?! Siinä ei voi syyttää kuin itseään. Eikä voi muuttaa välttämättä enää elämäntottumuksiaan se on siinä, vaikka mitä tekisi ja seuraa vaikka minne menisi. Kauheinta ei ole tuomio siitä, että diagnosoidaan sairaus. Kauheinta on sen tuomion odottaminen ja epätietoisuus.
Jokaisella meistä on huolemme ja kriisimme ja jokainen talloo jossain suossa. Ei meillä taida koskaan asiat olla hyvin. 😉 Nykyään tuntuu, että me kaikki kilpaillaan keskenämme siitä, että kenellä menee heikoiten sen sijaan, että mietittäisiin siitä porukasta sitä, jolla menee hyvin. Koska se jolla menee hyvin, on se jonka elämä on tavoittelemisen arvoista. 🙂 Eikä sen elämä kenellä menee heikosti. 🙂
-M-