Eilen oltiin kissanäyttelyssä ystävän kanssa. Herätyskello soitti aamulla klo: 6.00 ja vähän ennen seitsemää istuttiin minä, ystävä ja hänen kissansa autossa ja suuntana Salo.
Kissojen omistajat on mielenkiitoista sakkia ja suuri osa ei ole hyvällä tavalla mielenkiintoista. Kerta kissanäyttelyssä oli mulle ensimmäinen, mutta olen aikanaan ollut järjestyksenvalvojana koiranäyttelyssä. Ihan yhtä vihasta ja kiukkusta sakkia…
Päivä meni kuitenkin ihan mukavasti, mutta kyllä mä jäin ihmettelemään, että kuinka osa ihmisistä kohtelee kissojaan. Ihan niin kuin rotukoirakin, niin rotukissa tuntuu olevan joillekin ihan vain statussymboli. Mun mielestä lemmikit pitäisi ottaa ihan muista syistä, kun statuksen vuoksi. Oli ne sekarotuisia tai ei.
Tänäänkin olen ollut aikaisin hereillä, muu talon porukka nukkui vielä, kun mä hiippailin klo: 7.30 ympäri asuntoa ja keittelin kahvia. Mussa on tapahtunut joku jännä juttu. Olen heränyt kohtalaisen pirteänä joka aamu viimeiset kaksi viikkoa ja väsyn oikeastaan vasta iltasella. Jotenkin tuntuu siltä, että olen ehkä saamassa elämääni pikkuhiljaa takaisin. Se on hieno tunne se. 🙂
Elimistö alkaa pikkuhiljaa toipumaan kaikesta kokemastaan. Toipuminen tapahtuu pikkuhiljaa, mutta edistystä onneksi tapahtuu. Mutta onhan tässä ehditty puolentoista vuoden aikana käymään läpi jos jonkinlaista rumbaa ja siihen nähden pitäisikin tapahtua edistystä ainaisen väsymyksen ja vitutuksen lisäksi. 🙂 Mikä se semmoinen hoito on, joka vaan tekisi pahaa, muttei toisi tullessaan jotaan hyvääkin? 🙂
Tässähän on ehditty tarttumaan mustaan huumoriin ja pakko-optimismiin moneen otteeseen. Musta huumori on mulle ominaista, joten sitä kuullaan varmasti jatkossakin, mutta kun pakko-optimismi, muuttuu pikkuhiljaa oikeaksi optimismiksi, niin elämä tuntuu todella hyvältä. 🙂
Se, mitä sairastelu on tuonut mun elämään ei ole pelkästään pahaa, vaan kyvyn naittia elämästä, eritellä asiat ja ennen kaikkea olen oppinut pysähtymään. Kovassa vauhdissa tulee vauhtisokeus ja maisema katoaa, mikä tarkoittaa sitä että paljon sellaista jää huomaamatta, mikä olisi pitänyt huomata aikoja sitten. Nyt mä huomaan paljon ja haluan karsia epäaidot asiat elämästäni.
Mutta valtakunnassa kaikki hyvin. 🙂
-M-