Keskiviikkona sittenkin kilpparilabroihin… Ja joo, Endokrinologi arveli mun edelleen olevan liikatoiminnalla ja olen täsä viimeaikoina kallistunut hänen mielipiteensä kannalle. Silmissä tuntuu taas ihanhirvittävä paine, ihan kun ne ois pullistumassa päästä kokonaan pois. Todella inhottava ja epämiellytävä tunne.
Hetkittäin mä olen vajoamassa epätoivoon koko tän kilpirauhaspaskan kanssa. Ekaksi vuosia (liian monta) vajaatoiminnalla ja lääkitystä aloitellessa ja annosta hitaasti nostamalla päästiin vuoristorataan: Hyvä olo, paha olo, hyvä olo, paha olo, hyvä olo, paha olo, tosi paha olo, hirveä olo, karsea olo, HITON HYVÄ olo ja taas helvetin hirveä olo.
Mä en tiedä enää, että pitäskö mun jaksaa uskoa, että koskaan enää tässä elämässä saavuttaisin hyvää ja inhimillistä oloa ja onko sellaista edes olemassa?
Toipumisprosessiin kuuluu osana takapakit, mut mulla on vajaan kahden vuoden sisään ollut seitsemän rajua takapakkia… Tämä on kahdeksas. Kuinkahan paljon sitä jaksaa enään tämänkään kanssa?
”Sä olet yliherkkä kilpirauhashormonille”, Sanoi lääkäri ja jatkoi: ”Me joudutaan palaamaan vanhaan, jos tää nyt jatkuu tämmösenä.” Ei, mä en palaa vanhaan pelkällä tyroksiinilla oleiluun, en enää ikinä. Ennemmin maksan vaikka 120€ eläinperäisestä kilpirauhashormonista, kun jätän Liothyroniinit pois.
Lion aloittamisen jälkeen ajatus on ollut hyvä, aamutkaan ei mee niin pöhnässä ja koomassa ja mulla on jopa ruokahalu ja elämänilo. Mä oon valmis popsimaan lääkettä vaikka pikku murusen kerrallaan, mutta siitä tappelen, etten T3-hormonista luovu!!! Se lääke palautti mut takasin elämään.
Mutta se on hirveän kiva olla yliherkkä niille ainoille hormoneille, joita mä tarvitsen… Ja joku ratkaisu tähän on oltava. Oikeasti, pakko se on löytyä. Kunhan vaan labrat saan loppuviikkoon mennessä, niin hyvä tulee. 🙂 Osaan itsekin niiden perusteella suunnitella hoitoni ja sen tarpeen.
-M-