:love:
Tämä viikko töitä ja sitten alkaa loma.
Viikkosuunnitelmat meni nyt uusiksi, katsotaan että mitä sitä jaksaa tällä viikolla puuhailla. Joulusiivous pitäisi ainakin tehdä. *huokaus* Vaikken mä juurikaan joulusta perusta, niin voinpahan sotkea huoletta kolme päivää. 😛
:happy:
Lenssu pääsi yllättämään mut, katsellaan pääsenkö torstaina kortisonitiputukseen, jos en pääse niin saanpahan ainakin joulun nukkua ja olla vähän vähemmän lihas- ja nivelkipuinen ihminen.
Koulukaan ei nyt keskeydy, vaan suoritan vähemmän opintopisteitä, kuin aluksi oli tarkoitus, nyt pitäisi vaan saada kirjoitustyöt alta pois. 🙂 Ehkä joululomalla saan jotain mahdollisesti aikaiseksi. Tai sitten en..
:coolsmile:
Sosiaalisen vahvistamisen tentistä sain numeron 3 (asteikolla 1-5). Mä olen ylpeä kolmosesta, sillä en edes avannut tenttikirjaa, en tiedä kuka sen on kirjoittanut, enkä edes kansia ole moisesta nähnyt. Joten ajattelin saavani ykkösen korkeimman armosta, mutta ilmeisesti korkein oli armokkaalla päällä. Tein kahden tunnin käsite- ja esseetentin puolessa tunnissa ja olen helvetin ylpeä saavutuksestani. 😀 Ehkei tän ammattikorkeakoulun suorittaminen olekaan niin hirveän vaikeeta, kun mulle on väitetty. ^^ Aika simppeliä, pitää vaan silmäillä kirjoja sen verran, että saa esseet tehtyä ja näköjään niitä kohtalaisia numeroita ropisee silti… Kummallista… 🙂
:shout:
Uutta vuotta odottaen. Sviittireissu on ovella. 🙂 Mahtavaa seuraa, oma parveke ja loistava vuodenvaihde tulossa. Kaksi viikkoa enää ja joulu tosiaan kolkuttelee ovella. Siihenkään on enää viikko… Taivas Varjele! 🙂
:anger:
Ja mun kiukun aiheeni on kyllä nyt manipuloivat narsistit, jotka pitää otteessaan ja rikkoo ihmisen. Tahallista henkistä väkivaltaa, vastaamattomuutta puhumattomuutta ja kuitenkin tyhjiä sanoja, tyhjiä lupauksia. Toteutumattomia lupauksia ja valheita. Mä olin kolme vuotta katteettomien lupauksien kierteessä ja liiskattavana. Mä en ikinä riittänyt, vaikka annoin kaikkeni. Ikinä mikään ei ollut tarpeeksi hyvin ja mä vaadin liikaa, kuulema mahdottomia. On totta, että mä vaadin jotain, mitä meistä kellään ei ole liikaa: –Aikaa. Mutta mun mielestä tasapainoisessa ja tasa-arvoisessa suhteessa molemmat joustaa ja molemmat tekee kompromisseja. Yksipuoliset suhteet ei toimi ja sellaisessa suhteessa jompi kumpi kärsii ja riutuu. Kukaan ei ansaitse kärsiä ja riutua ja kukaan ei ansaitse katteettomia lupauksia ja valheita.
Miksei toisen puolesta voi ottaa iskuja ja kolhuja vastaan? Ja miksen mä voi uhrautua kestämään. Rikkinäiseen ihmiseen on todella vaikeaa valaa voimaa ja mä tiedän mun parhaan ystävän muistavan sen, että kuinka vaikeaa hänellä oli, kun mä olin rikki ja hajalla. Kenelläkään ei saisi leikkiä, eikä kenenkään tunteilla saisi leikkiä.
Pahempaa, kuin oma riutuminen on katsoa, kun toinen riutuu vieressä ja itse ei vaan pysty tekemään mitään, koska noissa tilanteissa jokaisen on kyettävä itse olemaan vahva ja kyettävä itse päästämään irti. Se on vaikeaa, ehkä vaikeinta maailmassa nousta omia tunteitaan vastaan ja puhua itselleen järkeä. Eikä saa katua mitään tekemäänsä ja vielä vähemmän saa katua päätöksiään.
Mä en muista tarkkaan, miten mä ite pysyin vahvana. Ystäviä oli tukena paljon ja jotenkin kertoessani sadatta kertaa jollekin tarinaa, mä aloin ymmärtämään, ettei vika ollut mussa, ainakaan kokonaan, ehkä puoliksi, ehkä vain neljäsosa. Mutta en mä voi olla syyllinen omiin tunteisiini ja tunnetiloihin. Enkä mä ole syyllinen omaan sairauteeni ja niihin oireisiin. Mä en ole syyllinen, jos joku toinen aiheuttaa mulle pahan olon.
Mutta mä en enää syytä, enkä vihaa, enää mä en tunne mitään. Prosessina irtautuminen oli pitkä ja se prosessi alkoi puolen vuoden hengailun jälkeen ja kaksi ja puoli vuotta mä tein töitä, kaatuen kerta toisensa jälkeen. Mutta joskus on vain lopetettava kaatumasta ja tartuttava auttavaan käteen. Luotettava siihen, että omat siivet kantaa, koska ne kantaa. 🙂
:love:
Nykyään mun elämä on erilaista, onnellista. Vaikka mä olen edelleen sairas ja vaikeammin kuin aikaisemmin olin. Mutta ei sairaus ole syy siihen, että ihmissuhteet kaatuu. Koska mulla on edelleen ystävyyssuhteita ja oon luonut uusia. Enkä mä loppujenlopuksi kuitenkaan oo hirveän hankala sairauteni kanssa. 🙂
Koska nykyinen homma pelittää hyvin ja kaikki oikeestaan toimii mun mielestä hyvin ja kivasti. Se, minkä väitettiin olevan pelkkää haavetta, niin muuttuikin sitten todeksi. Ei kaikki aina oo haavetta tai elokuvaa. 🙂 Joskus todellisuus yllättää todella positiivisesti. Ja kuten olen hokenut usein: – Nyt on se hetki elämästä, kun tää on meikäläisen menoa. 🙂
:happy:
Mä en ole katunut päivääkään että odotin ja mun tusin koskaan tarttee katua, että en ole halunnut kokonaan asettua aloilleni aikaisemmin tosissani ja varmastikaan en tule katumaan niitä ihmisiä, joista oon joskus välittänyt. Ne ihmiset on osa mun historiaa, ei nykyisyyttä tai tulevaa. Huonot suhteet on kuitenkin opettaneet paljon ja määrätyllä tavalla kasvattaneet ja ehkä opettaneet mulle kantapään kautta sen, mitä en muuten ole halunnut oppia. 🙂
Mä en kadu tekemiäni ratkaisuja. Mä oon vahvistunut ja oppinut uutta. 🙂 Ja elämä ei aina ole huonoa. Se näyttää hyvätkin puolensa. 🙂
-M-
<3